Hempsun Notebook ~ Paikka Kirjoituksille

6. Sanon viimeisen sanani ja se on ei

TW!

Asiat voivat mennä todella pieleen ihan vahingossa. Voi tulla katastrofeja ja muita kamaluuksia. Joskus taas tapahtuu outoja. Juuri niin minulle kävi. 

Sanoin itselleni (ja kavereilleni), etten pitänyt bileistä. En sitten minkäänlaisista. Halusin keskittyä omaan elämääni täysin selvinpäin. Myös suuret ihmismassat olivat inhottavia. 

Olin kuitenkin luvannut Miralle, että tulen vähäksi aikaa. Hän ei nimittäin halunnut kohdata exäänsä yksin. 

Niinpä minä sitten seisoin jonkun talon eteisessä ja yritin keksiä, mihin tunkisin kenkäni. Mira oli jo kadonnut peremmälle taloon. 

Jätin lopulta kengät nurkkaan ja astelin kunnolla sisälle. Heti oikealla oli keittiö, edempänä olohuone. 

Joka paikka oli täynnä nuoria, useimmilla tölkki tai muki kädessä. Vessasta kuului kakomista ja ilmassa leijui outo, makea haju. 

Vilkaisin itseäni peilistä. Näytin toistaiseksi siedettävältä, vaikka otsatukkani tuntuikin sojottavan jokaiseen ilmansuuntaan. 

Olohuoneen kaiuttimista raikasi suomiräppi, enkä parhaalla tahdollanikaan saanut sanoista selvää. Ei sillä, että minua olisi juuri kiinnostanutkaan. En ollut suuri räpin ystävä. 

Keittiön pöydällä oli punaisia mukeja, joissa oli jotain juomaa. En uskaltanut mennä edes lähelle niitä. 

"Aada, tuu tänne!" Miran ääni huusi olohuoneesta. Saapastelin siis sinne. 

Mira retkotti sohvalla pää exänsä sylissä. Poika silitteli hänen hiuksiaan aivan kuin he eivät olisi juuri eronneet. 

"Me saatiin sovittua. Mee sä vaan pitään hauskaa, mä aattelin viettää aikaa Janin kans. Ei kai haittaa?" hän hymyili. 

"Ei tietenkään", tokaisin huultani purren. 

Käännyin takaisin ja kävelin keittiöön. Siellä ei ollut ketään, mistä olin hyvin onnellinen. Minua harmitti Miran käytös. Ensin hän raahasi minut bileisiin kostaakseen Janille, ja sitten hän päätyikin palaamaan yhteen. Minulla ei siis taaskaan ollut mitään väliä. 

Joskus ajattelin, että ehkei Mira ollutkaan niin hyvä kaveri. Joka kerta kuitenkin totesin, että hän oli minulle läheisin enkä halunnut hankkia uusia kavereita. 

Nojailin keittiön ikkunaan ja skannasin tilaa silmilläni. Siniset keittiökaapit, työtasot täynnä lonkerotölkkejä. Joku oli kirjoittanut tiskikaapin oveen "HOMO" mustalla tussilla. Kuinka huikaisevan omaperäistä. 

Ikkunasta vuoti kylmää ilmaa, ja se sai alaselkäni kananlihalle. Olin valinnut matalavyötäröiset farkut, mikä oli selvästi virhe. Hupparinikin oli hieman tavallista lyhyempi, ja kaistale selkääni jäi tahtomattani paljaaksi. 

Kello näytti kuutta illalla. Kotiintuloaikani oli viimeistään keskiyöllä. Minulla oli siis vielä pelottavan pitkän aikaa jäljellä. Vanhempani olivat menneet istumaan iltaa naapuriin, eivätkä varmasti olisi kotona ennen yhtätöista. 

Vedin puhelimen taskustani. Ilmoituksissa oli viesti Emmalta. 

"Pystytkö tuleen tänne, mul on ikävä sua 🥹"

Hymähdin. Emma oli aivan selvästi ihastunut minuun, mutta minä en tuntenut samoin. 

"Sori, ei tänään. Hengaan Miran kans"

Se oli vale. Miraa ei kiinnostanut enää pätkääkään, mitä minä aioin tehdä. Luultavasti hän päätyisi Janin kanssa tämän asunnolle ja....en halunnut edes jatkaa ajatusta sen pidemmälle.