Hempsun Notebook ~ Paikka Kirjoituksille

35. IKTL:n uhri

TW! Pelko, aseet, mainintoja väkivallasta, kidutuksesta, neuloista, ihmiskokeista

Neuloja.

Loputtomasti neuloja. 

Altistusta vuoroin kylmälle ja kuumalle.

Näännyttämistä.

Yläpuolella heiluvia, epätarkkoja kasvoja.

Aseita kaikkialla, mihin silmänsä käänsi.

Uusinta teknologiaa.

Vakuutteluja siitä, että olimme turvassa.

Lisää pistoksia ja verikokeita.

Nukkumista eri paikoissa, eri asennoissa, joskus ei nukkumista ollenkaan.

Sitten viha.

Koko ajan kasvava viha, joka levisi meissä kuin kulovalkea.

Katkeruus ja raivo siitä, että mitään ei tapahtunut.

Uusia ruumiita joka viikko.

Kapina.

Epäonnistuminen.

Ihmisarvon vieminen.

Nöyryytystä.

Kidutusta.

Loputonta kipua, jonka tuottamista jatkettiin niin kauan, että olimme tajuttomia.

Mahdotonta nousta ylös tai kohottaa edes päätään.

Rokotteita ja nukutuksia.

Leikkauksia.

Sitten pimeys.

"Kaikki hyvin. Me pidämme teistä huolen, ei ole mitään hätää."

Avasin silmäni, ja paniikki iski välittömästi. Tunsin kehoni sisällä sähkövirran, jota sinne oli johdettu kymmeniä kertoja aikaisemminkin. Yritin ponkaista istumaan, mutta joku lukitsi minut olkapäistä alustaan.

"Rauhotu, ei oo mitään hätää", joku sanoi.

Rimpuilin entistä enemmän. He eivät saisi minua. Ei enää kipua, minä en kestänyt enempää. Vaikka energiaa ei ollut jäljellä, taistelin silti vastaan. Sen täytyi loppua.

"Tuutteko auttamaan kun tää ei rauhotu."

Minä tiesin tuon lauseen. Jälleen kerran lisää päitä yläpuolellani, ja vielä enemmän käsiä pitämässä minua paikoillaan. Tunsin kurkkuni alkavan turvota umpeen. Hengitys oli katkonaista ja epätoivoista.

"Kuuntele. Sä oot turvassa, ne ei voi satuttaa sua enää."

Ne?

Katsoin ensimmäistä kertaa ihmisten kasvoja. Heillä ei ollut maskeja eikä niitä kirottuja valkoisia vaatteita. Heidän kasvonsa olivat...nuoret. Kaikki poikia.

Tämän oli pakko olla uusi temppu. Välillä IKTL sai meidät uskomaan, että olimme onnistuneet pelastautumaan. Sen jälkeen he olivat tutkineet, miten reagoimme pettymykseen. Tutkimukset suoritettiin sörkkimällä meihin johtoja, jotka mittasivat aivotoimintaamme. Sitä seurasi verinäytteitä ja ivailua.

"Hyvä. Jos lupaat ettet riehu enää, sut voidaan päästää irti. Me tehään tää sun omaksi parhaaksi."

Ja taas samoja fraaseja. Juuri noilla lauseilla he selittivät hirmutekojaan, joita laitoksessa päivittäin tapahtui. He keräsivät tutkimustietoa, jotta jälkeläisemme voisivat paremmin. Meitä satutettiin kaikista hirveimmillä tavoilla, vain koska he halusivat selvittää ihmisen sietokyvyn rajan. Me ylitimme sen rajan useamman kerran, mutta kukaan ei välittänyt.