16. Hyvää joulua!

17 4 3
                                    

Hei!

Täällä ollaan, on 24. päivä eli jouluaatto. Jos ollaan rehellisiä, niin en ikinä ajatellut selviäväni edes syksystä. Äkkiä mä istun pienen joulukuusen vieressä ja mietin, että miten ihmeessä aika on mennyt näin nopeasti.

Joulunaika ei ole mulle helppoa, oikeastaan päinvastoin. Kaikki se ilo, onni ja nauru tuntuu pahalta, kun itse ei ole yhtä hyvällä mielellä. Älkää käsittäkö väärin, mä haluaisin että must tuntuisi siltä. Valitettavasti masennuksessa ei ole mitään on-off-nappia.

Yritän tällä hetkellä olla stressaamatta liikaa joulufiiliksestä. Ei kai sitä tarvitse niin paljon olla. Ei joulun tarvitse olla mikään vuoden kohokohta. Ihan ok joulu on tarpeeksi. Kunhan saa syödä hyvää ruokaa ja viettää aikaa läheisten kanssa, niin kaikki on hyvin. Ainakin sen hetken ajan. 

Syy mun Wattpad-hiljaisuudelle on hieman naurettava: mun kone piti viedä huoltoon, kun se ei lähtenyt päälle. Sain sitten varakoneen, jossa meni hetki päästä tänne Wattpadiin. (Älkää kertoko kenellekään, että mä en oikeesti sais olla tällä koneella täällä. Meni siis vähän aikaa, jotta pystyin kiertämään ne esteet, joilla mun Wattpad-uraa yritetään kampittaa.)

Mä toivotan teille kaikille aivan ihanaa joulua. Muistakaa viettää se juuri niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Voimia, mikäli tää aika vuodesta tuntuu raskaalta tai ikävältä. Empatiahali täältä <3 

Muistetaan, että kaikki meistä kokee joulun eri tavalla. Ei ole mitään mittaria hyvälle ja huonolle joululle. 

Te kaikki ootte rakkaita, nähdään taas uusien tekstien parissa! ❤

Hempsun Notebook ~ Paikka KirjoituksilleOnde histórias criam vida. Descubra agora