Hempsun Notebook ~ Paikka Kirjoituksille

49. Se hetki oli meidän

TW! Puhetta alkoholismista ja alkoholistin lapsena kasvamisesta!
✨KLISEEVAROITUS✨

Luultavasti ensimmäisen kerran tässä universumissa sattui moka, jota minä en aiheuttanut. Se on aika paljon, jos ajatellaan historiaani. Saatan tietysti ylireagoida, mutta luulen mokaavani aika usein. Esimerkiksi se kerta kun- ei. Heti mennään sivuraiteille.

Minun nimeni on Katra. Ja ei, en kirjoittanut sitä väärin. Minun nimeni EI ole Katri, vaan Katra. Ja kyllä, minun äitini oli luultavasti humalassa keksiessään nimeni. En ihmettelisi ollenkaan. Tilanteeni on siis niin huono, että minulla on harvinainen nimi ja sen ohella harvinainen taito saada asiat epäonnistumaan. Toisin sanoen jään jokaisen tapaamani ihmisen mieleen unohtumattomalla tavalla, mikä ei ole ollenkaan hyvä juttu.

Jos nyt puhutaan hetken verran siitä, miksi kirjoitan tätä. Uskokaa tai älkää, tämä ei ole nyyhkykertomus elämäni vaikeuksista. Tämä on kertomus siitä kerrasta, kun tunsin itseni jollain tavalla hyödylliseksi. Hetken verran olin normaali ihminen, joka teki normaaleja päätöksiä. En ollut alkoholistin lapsi, typerästi nimetty mukula tai virhe ihmisenä. Olin vain avustaja suuressa kokonaisuudessa.

Mikä tämä kokonaisuus sitten oli? Olen ilmeisesti erittäin huono pääsemään asioissa eteenpäin, mutta hei, minä oikeasti yritän. Ja tämän kokonaisuuden edessä olin myös valmis yrittämään, koska minua odotti palkka.

Viimein asiaan. Minulla on setä nimeltä Rowan. Hän on iso mies, jolla on punainen parta ja leveä hymy. Hän sattuu myös tekemään tärkeää työtä, jonka yksityiskohtia en tiedä. Se liittyy jotenkin kuvaamiseen ja ilmeisesti myös ohjaamiseen. En ole erityisen kiinnostunut kummastakaan, joten en kysele asiasta. Rowan on nimittäin sellaista ihmistyyppiä, joka selostaa jokaisesta kysytystä asiasta vähintään tunnin ajan.

Kesän alussa Rowan sai työkomennuksen läheiseen kaupunkiin. Kyseessä oli ilmeisesti isompikin keikka, koska hän kysyi minua mukaan. Työnkuvaani kuului "sellainen häärääminen ja juoksutytön pesti." En olisi muuten suostunut, mutta hän tarjosi minulle suotuista summaa kahden päivän reissusta. Siksi sanoin kyllä, enkä edes erityisemmin katunut sitä.

Koska Rowan ilmeisesti tykkää yllättää ihmisiä, hän ei kertonut minulle keikasta mitään etukäteen. Hän vain käski pakata vaatteita kahdeksi päiväksi ja varautua siihen, että joutuisin seisomaan paljon. Reagoin hänen lähettämäänsä viestiin peukulla ja toivoin, että kaikki menisi hyvin. En halunnut olla kahden kaupungin naurunaihe. 

Rowan meni kuvauspaikalle edellisenä päivänä, ja minä putkahdin paikalle junalla heti seuraavana. Vaeltelin pitkin katuja matkalaukkuni kanssa yrittäen löytää oikeaa paikkaa. Osoitekyltit oli kiinnitetty niin korkealle kerrostaloihin, etten erottanut kirjaimia. Se saattoi johtua siitä pienestä faktasta, että minun olisi pitänyt käyttää silmälaseja. En kuitenkaan tehnyt sitä, koska näytin aina aivan pesukarhulta. Älä kysy, en tiedä miten se on mahdollista.

Kun viimein olin nöyrtynyt, kysynyt apua ohikulkijalta ja ohjautunut sitten ihmismassojen väleistä oikean talon alaovelle, olin jo aivan naatti. Ilmoitin saapumisestani Rowanille, minkä seurauksena ovi loksahti auki. Aulassa loin katseeni hissiin ja luin suureksi pettymyksekseni, että hissi oli rikki.

Saavuin siis huoneiston ulko-ovelle tukka pörrössä, puuskuttaen ja hikeä puskien. En todellakaan tuntenut itseäni hehkeäksi kuvausassintentiksi, tosin en kai minä sellainen ollutkaan. Minähän olin juoksutyttö, joka hoitaisi ne kaikista inhottavimmat hommat. Olin kuitenkin jo mielessäni päättänyt, että juomatelineeksi en rupeaisi.

Ovikelloa soitettuani tunnistin välittömästi Rowanin askeleet. Ne kuulostivat maanjäristykseltä, joka ravisteli koko taloa. Suin nopeasti hiuksiani edes etäisesti siedettävän näköisiksi ja suoristin selkäni. Minä olin tullut töihin, eli minun piti myös näyttää siltä.