NIallin P.O.V.
*Flashback*
Tänään tekisin sen. Kyllä teen sen, pystyn siihen! Ei en en en v-ooiii... Kyllä Niall ryhdistäydy nyt, olet jo kauan vältellyt tätä. Hänen täytyy saada tietää.
Astelin Londin luokse, minua pyörrytti ja huimasi, mahaani sattui ja sydän löi tuhatta ja sataa. Londi katsoi minua silmiin ja heilutti kättänsä. Minä hymyilin ja astelin hänen luokseen. "Moiiii!" Londi tervehti pirteästi vaikka kello oli 10 aamulla. "Moi" sanoin lyhyesti ja huomasin Londin olevan hieman omituisen näköinen, hän e ollut meikannut, ja näytti itkeneeltä. "Mikä on?" kysyin holestuneena ja katsoin häntä. "Ei mikään.. Tai siis.. Minä, eikun me, siis minä ja äiti..." hän takerteli sanoissaan. "niin?" kysyin. "Me muutamme" Londi pudotti pommin kuin salaman iskun ja en aluksi ymmärtänyt. "MItä!?" "Minne?" kysyin hätääntyneesti ja käteni alkoivat täristä ja tunsin kuinka sydämmeni oli pysähtynyt. " "Suomeen, äiti on taas pokannut jonkun miehen!" Londi huudahti sarkastisesti ja hänen sanansa upposivat nyyhkytykseen lopussa. Hän otti minut tiukkaan halaukseen ja alkoi itkeä niin vuolaasti että olin kuolla. Minä olin vain hiljaa ja yritin ymmärtää mitä hän oli juuri kertonut. Sydämmeni hajosi yhä enemmän kun tunsin Londin itkevän rintaani vasten. Minä en kyennyt tekemään mitään. Seisoin ja halasin häntä. En kyennyt puhumaan. Tuijjotin vain eteeni tyhjä katse silmissäni. Lopulta Londi irrottautui minusta ja heräsin tähän päivään ja muistin mitä äsken tapahtui. Hän muuttaisi takaisin Suomeen enkä näkisi häntä ehkä enään koskaan. Vielä eilen olimme olleet rannalla ja pitäneet hauskaa. Nyt olisi liian myöhäistä kertoa hänelle tunteeni... Jos kertoisin hänelle niin hänen lähtemisestä tulisi vielä vaikeampaa.
Seisoin lentokentän aulassa halaamassa Londia. Hän oli nyt lähdössä pois. Kyyneleet vierivät poskilleni ja yritin painaa mieleeni hänen jokaikisen kasvonpiirteen ja hänen tuoksunsa. " Kiitos Niall näistä upeasta kahdeksasta vuodesta" Londi kuiskasi korvaani antoi suudelman poskelleni. " Ole hyvä. Pidetään yhteyttä joka päivä" Sanoin hänelle ja yritin hymyillä. Hän halasi minua vielä kerran ja sitten kääntyi ja käveli kohti lähtöselvitystä. Ennen kuin hän kääntyi kulmasta hän kääntyi minuun päin, hän hymyili pienesti. Minä katsoin häneen lujasti ja sillä hetkelä tuntui ettei maailmassa ollut muita, vain minä ja Londi, ei edes välistämme kävelevät imiset eivät olleet silloin mitään. Hänen silmänmsä loisivat enemmäin kuin koskaan. Minä hymyilin myös pienesti. Lopulta hän kääntyi ja lähti. Hän on nyt poissa. Kyyneleet tulvivat poskilleni ja sydämmeni särkyi tuhanneksi palaseski. Lysähdin lentokentän lattialle plvilleni enkä saanut kyyneleitäni loppumaan. Itkin vain, en muuta yritin lopettaa mutta se ei vain onnistunut. Lopulta nousin ja homasin kuinka ihmiset olivat huomanneet tämän hetken joka oli minun ja Londin välilä tapahtunut, he katsoivat minua surullisesti ja näin kuinka yksi vanha rouva nyyhkytti kauempana.
*End Of Flashback*
Hätkähdin hereille ja huomasin kuinka kyyneleet olivat vierineet poskilleni myös unissani. En tiennyt että tämä olisi edes mahdollista. Nousin nopeasti ja menin suihkuun, kuuma vesi huuhteli pois kaiken surun mitä olin taas yöllä joutunut kokemaan. Tulin suihkusta puin päälleni. Astelin alakertaan jossa Zayn oli teekuppi kädessään ja hätkähti kun tulin. "Huomenta" sanoin vaimeasti ja Zayn katsoi minuun hieman kummastelevasti ja kysyi: "Mikä on?" "Näin vain painajaista, ei muuta".. "Kuulin että itkit." Zayn sanoi ja katsoi minua tiukasti. "Ai... No se oli kun itkin unissani." " Noinko on?" Zayn katsoi minua. "Näin on!" tiuskaisin ja katsoin häntä vihaisesti. "No jos noin sanot." Hymähdin ja astelin jääkaapille. Otin jugurttini ja kaadoin sitä kuppiin ja istuin pöytään. Harry asteli keittiöön ja istui pöytään niin väsyneen näkösenä että melkein nauroin. "No mikäs noin on valvottanut?" Zayn nauroi ja kopautti Harryä päähän. "Ööö... Ei tullu uni" "Jaa jaa vai että sellasta" Zayn vinkkasi ja nousi pöydästä.Harry hymähti ja lähti astelemaan jääkaapille. Liam ja Louis astelivat keittiöön huolestuneen näköisinä. "Niall itkitkö sä yöllä?" Liam kysyi ja istui eteeni. "Näin vain painajaista".. "Haluutko puhua tai jotain?" Liam jatkoi ja minä vastasin kieltävästi. Kaikki vain istuvat pöydässä hiljaa ja tuijjottivat seiniä, kunnes Londi asteli keittiöön minun T-paita päällään. Samalla hetkellä kun pojat tajusivat sen he käänsivät kantseensa minuun ja alkoivat päästellä "Grrraaaur!" huutoa. Minä katsoin heitä tylsistyneenä ja katsahdin Londia ja kysin "Mistä sä ton paidan?" "Ai joo tän.. Lainasin ku en jaksanu alkaa kaivamaan mun vaatekaappia!" Londi vastasi aurinkoisesti ja istui keittiön pöydälle yhä hymyillen. "Jaa".. vastasin ja hymyilin takasin. "Olisko teillä joitain kerrottavaa?" Louis vinkkasi ja minä ja Londi katsoimme häntä todella tylsistyneellä ilmeellä ja sanoimme melkein yhteen ääneen: "Ei" Londi jatkoi: "Jos te luulette jotaki nii ei, ei ei ei ja vielä kerran ei me semmosia!" Minä naurahdin ja pojat katsoivat meitä nyt vakavasti jonka jälkeen he alkoivat nauramaan ja jatkamaan aamiaisiaan.
Siitä on nyt kuukausi suunnilleen kun pojat 'vahingossa' rikkoivat kitarani. " LOUIIIIIISSS!!!!" huusin alakerrasta. "JOO!" Louis seisoi yhtäkkiä edessäni. " Niin lähekkö nää nyt mukaan ku käyn ainaki kattoo sitä kitaraa?" Kysyin. Louis nyökkäili: " Joo. En jaksa täälläkään olla" Nyökkäsin ja huusin: " Me lähetään nyt. En tiiä kauanko mennee! Älkää tällä kertaa rikkoko mitään!" Ja lähdimme autolleni.
Heiii!! Tälläne vähä lyhyt mutta niin. Ilalla tullee varmaa uus osa :) Hope you like it! jakakaa!! :)) Kiitos!! :DD
AlluRiin Xxx
