Alicen P.O.V.
Seison pimeässä tilassa. Olen kuullut puhetta ja nähnyt valkoista. Välillä olen ollut tässä mustassa tilassa. Täältä ei pääse mihinkään. Olen kierrellyt ja etsinyt valoa. Olen kuullut Londin ja poikien juttelevan jollekkin. He ovat kyselleet jotakin mutta koskaan en ole kuullut kenenkään vastaavan. Tämä jännä.. Ai niin olen ilmeisesti koomassa. Tajusin sen vasta. Hetkonen? He ovat puhuneet minulle. Miksi aivoni käyvät näin hitaalla? Ai niin olen koomassa...
Olen ollut nyt normaalia pitempää tässä tilassa. Täällä on tylsää. Olisi edes puhelin niin voisi selailla Facebookkia ja Twitteriä. Mutta ei! Se on liikaa pyydetty. Istahdan maahan peittäen kasvoni käsiini. Voi helevetti! Miksen voi vain herätä niin kaikki olisi hyvin. " Kaipaatko juttuseuraa?" Kuului matala ja käheä ääni takanani. "Hääää??" Kysyn kääntyen samalla kasvotusten mustaan kaapuun pukeutuneen hahmon kanssa? Hahmo naurahti hieman ja toisti: "Niin kaipaatko juttuseuraa?" Kohautin olkiani : " Siitä vain" Hahmo lysähti viereeni. " Olen tarkkaillut tilannettasi" Katsahdin hahmoa. "Olet ollut jo päälle kolme kuukautta koomassa" Mystinen kaapu hahmo sanoo pudistaen päätään. Tuijjotan häntä suu auki maailman idioottimaisin ilme kasvoillani. " Niin?" kysyn vähän tyhmänä. Näen hahmon hytkyvän hieman ja tajuan hänen nauravan tyhmyydelleni. Minkäs minä sille mahdan että aivoni eivät toimi kunnolla!? " Kolme kuukautta on aika pitkä aika noin nuorelle. Mietin että kaikkea on jo yritetty ja on vain sanottu että aika näyttää. No minusta on odotettu jo tarpeeksi" Hahmo sanoi käheällä äänellään. Silloin lamppu syttyi pääni päällä. "Eli pitäskö mun vaan luovuttaa näin helposti?" Kysyin hieman vihaisesti. " Joo. Sanoisin että se olisi helpompaa kaikille. Näkisit äitisikin" Hahmo sanoi rauhallisesti. "Ja ei sinusta kukaan täällä välitä. Sinullekkin olisi helpompaa vain lähteä" Nousin nopeasi ja seisoin hahmon edessä. " Minä en ole lähdössä mihinkään. En nyt enkä vielä 50 vuoden päästäkään. Ja jos väität että minusta ei välitetä niin miksi täällä melkein jokapäivä istuu joku ja kertoo minulle päivästään ja elämästään? Sitä paitsi minulla on ystävä joka rupes käyttää huumeita sen takia koska olen koomassa! En luovuta koska muuten hän jäisi yksin ja ystäväni joutuisi ongelmiin. En lähde mihinkään! Olen niin kauan maan päällä kun nuo hemmetin koneet piippaavat!!" Huusin ja potkaisin hahmoa kohti. Kaikki tapahtui nopeasti. Olin potkaissut ilmaa ja hahmo seisoi takanani. Käännyin nopeasti ja tuijotin häntä. Hahmo naurahti heiman ja nosti päänsä maasta. Hupun alta näkyi vain mustaa. " Olet siis taistelija. Haluat olla loppuun asti" Katsoin häntä hieman hämilläni. " Tiedätkö harva on yrittänyt vahingoittaa minua. Haluat siis todella jäädä?" Nyökkäsin pienesti. " No kaipaat varmaan apua heräämisessä. Älä huoli tämä ei satu" Hahmo käveli minua kohti varmoin askelin. En kyennyt liikkumaan tuijotin vain kun hän tuli lähemmäs. Suljin silmäni kun hän oli parin sentin päässä minusta. Sitten tunsi viileän ilman kulkevan lävitseni. Avasin silmäni ja käännyin ympäri. Hän oli kadonnut vain hieman sumua oli jäänyt. " Älä tuota pettymystä" Kuului vielä pieni kuiskaus ennen kuin sumu katosi.
Seisoin siinä tuijottaen pimeyteen. Mietin kaapu hahmon sanoja 'kaipaat apua heräämisessä' 'älä tuota pettymystä' Yhtäkkiä minua rupesi huimaan. Istui nopeasti maahan ja pidin päätä käsissäni. Voiko koomassa tapahtua tälläista? Huimaus paheni ja lopulta en tiennyt mitä tein ja missä olin.
Kuulen puhetta. Aukaisen hieman silmiäni ja kirkas valo paistaa niihin. Suljen ne visusti. Kuulen puheen nyt selvästi. " Niin on kait se ihan hyvä. Oikeestaa tosi hyvä" kuulin tutun äänen, Zayn. "Totta puhut! Se on hyvä. 10 arvonen!" tuo oli Liam. Avaan silmäni hitaasti ja näen heidän istuvan sänkyni vieressä. Katson heitä tarkati yrittäen saada selvää mistä he puhuvat. " Onneksi Alice ei kuule et puhutaan sen perseestä" Zayn sanoi naurahtaen samalla viittoen kädellä minua kohti. Liam nyökytteli tyytyväisenä. " HEIIII!! Ei saa katella mun persettä!" Huudahdin yllättäen. Pojat käänsivät katseensa minuun ja tuijottivat suu auki.
Zaynin P.O.V.
Yhtäkkiä korviini kantautuu todella kimeä huudahdus, ja käännän katseeni sen suuntaan. Sängyllä makaa Alice hereillä ja hieman vihaisen näköisenä. Samassa sydämmeni pomppaa kurkkuun ja jäädyn paikalleni. Alice.. Alice on hereillä! Melkein neljä kuukautta on kulunut onnettomuudesta! Lääkärit sanoivat että hän ei enää todennäköisesti herää. Ei jumalauta toi tyttö on sitte sinnikäs. Katson Liamia järkyttyneenä ja tietämättä mitä tehdä. Liam luo pikaisen katseen minuun ja käänty heti hätäpainikkeen luo ja rämpyttää sitä vimmatusti. Katson taas Alicea: "Öö.. Huomenta" ja raavin niskaani nolostuneena. Alice katsoo minua ja nostaa oikeaa kulmakarvaansa. "Joo, tota ei me olla kateltu.. Tai siis ollaan, mut ainahan me.. Mutta oikeesti sä heräsit! Sä et kuollukkaan!", ja halaan Alicea innoissani. Alice jäykistyy halatessani häntä ja irroittaudun nopeasti. Kuulen kuinka Liam sulkee huoneen oven samalla huutaen puhelimeensa innoissaan.
Liamin P.O.V.
Nousen tuolita samalla napaten puhelimeni pöydätä ja valitsen Loun numeron. Heti hän vastaa väsyneesti. "Louis" "Alice on heränny! Se heräs ihan äsken! Tule tänne heti! Soitan Niallille ja Harrylle" En ehtinyt edes lopettaa puhettani ennenkuin kuulin Loun lopettaneen puhelun. Näen kuinka Alicen huone on täynnä hoitajia ja sunmuuta. Zayn tulee luokseni käytävään ja hymyilee "Ne tekee sille jonku tarkastuksen tai jotain" "Selvä" sanon istuen penkille.
Lousin P.O.V.
Puhelimeni näytölle ilmestyy Liamin nimi ja vastaan siihen heti. Kuulen vain sanat: Alice ja Heränny. Lopetin puhelun siihen ja lähdin juoksemaan autolleni. Koko automatka tuntui niin pitkältä, viimein tulin sairaalan pihaan ja nousin ulos autosta. Lähdin etuovia kohti enkä voinut hillitä itseäni, joten juoksin. Juoksin aulaan, aulasta hissille. Rämpytin hissin nappia, mutta hissiä ei näkynyt joten lähdin portaisiin, juoksin.
Päästyäni oikeaan kerrokseen katseeni lukittautui kahteen ihmiseen Liamiin ja Zayniin. He istuivat käytävällä ja juttelivat. Astelin hengästyneenä heidän luokseen ja kysyin: " Saako tonne sisälle mennä jo?" osoitten Alicen huoneen ovea. Liam vastasi: " Ne tekee sille jotain tarkastusta, sitten voi" Huokaisin syvään pettymyksestä ja istin näiden viereen. Seuraavat 26 minuuttia olivat niin pitkiä.
Ovi aukesi ja hoitajat astuvat ulos yksi kuitenkin kääntyi luoksemme ja sanoi: "Omaiset voivat nyt vierailla potilaan luona." Nyökkäsimme ja astelimma huoneeseen.
Heiii! Täss oli nyt aika pitkä tauko mutta yritetään nytten kirjoittaa enemmän. Koulu asiat vie paljon aikaa + harrastukset :// Ollaa todella pahoillamme:(( Nauttikaa! :))
AlluRiin XXx ♥
