Lousin P.O.V.
Ajoin kotia päin. Aurinko oli jo nousemassa, eikä ihmekkään se oli jo 04:52. Huokaisin syvään ja käännyin tielle missä talomme sijaitsi. Huomasin Ambulanssin olevan talomme edessä. Mitä ihmettä? Parkkeerasin autoni tien laitaan ja ryntäsin sisälle. Eteiseen astuessani kuulin Londin huutavan yläkerrassa. Juoksin portaat ylös ja näin Liamin, Zaynin ja Niallin olevan Londin huoneen ovella. Zayn katsashti minua kalpeana ja käveli luokseni. " Mikä Londilla on?" Kysyin hiljaa. Zayn huokaisi: "Me ei tiedetä. Kuulin vaa huutoa Londin huoneesta ja sitten se ei aukassu ovea ja Liam meni läpi. Se makas maassa ja huusi. Ja sitten soitettii ambulanssi. Harry koittaa rauhotella sitä mutta aivan ku se ei tuntis sitä. Mutta mitä sää täällä? Eikö sun pitäisi olla sairaalassa?" "Joo kyllä mää oisin siellä mutta ne käski kotiin" sanoin hieman allapäin. " ÄLÄ KOSKE MUHUN! PÄÄSTÄ IRTI! MÄÄ EN TEHNY SITÄ MÄÄ EN TEHNY SITÄ! AUTTAKKAA!" Londi huusi hysteerisesti huoneessa, josta seurasi läsähdys ja Harryn voihkaisu. Ryntäsimme ovelle ja näimme Londin istuvan nurkassa täristen ja Harry piti kättään poskella. Toinen ensihoitajista meni rauhallisesti Londin luo ja koitti rauhoitella. Toinen jutteli Harrylle jotain. Harry nyökkäsi vaisusti ja käveli meidän ohi alakertaan.
Löysin Harryn keittiöstä jääpussi poskellaan. "Kaikki hyvin?" Kysyin istuessani hänen viereen. Harry nyökkäisi. "Näytähän sitä poskea" Ja otin hänen ranteesta kiinni ja vedin sitä pöytää kohti. " Hieman punoittaa. Ei siihe mitään jää" sanoin pienesti hymyillen. Hän naurahti ja nosti jääpussin takaisin poskelleen. "Londin ollu ihan outo viimeaikoina. Se ei oo ollu kotona paljo yhtään. Mun ois pitäny aikasemmin puhua sille. Aivan ku se ei enään tuntis mua" Harry sanoi yhtäkkiä. Katsahdin häntä ja vastasin: "Älä syytä itteäs. Mitä nää oisit voinu tehä? Viedä sen väkisin lääkäriin?" Harry kohautti olkapäitään. Samassa ensihoitaja ja hintelä Londi kävelivät keittiön ohi ovelle. Nousimme ja juoksimme eteiseen. Toinen ensihoitaja käveli luoksemme ja sanoin rauhallisesti: " Me viemme hänet sairaalaan ja todennäköisesti suoraan vieroitukseen. Olemme varmoja että hänen outo käytös johtuu huumeista. Ilmoitamme myöhemmin kun tiedämme enemmän" Harry veti syvään henkeä ja sanoin: "Lähden mukaan" Ensihoitaja pudisti päätään: "Nyt olisi parempi että jäisitte tänne. Hän on hieman ennalta-arvaamaton. Ilmoitamme heti kun tiedämme enemmän" Harry näytti järkyttyneeltä ja vaikeni kuitenkin. "S-selvä" , hän sai sanottua ja lähti omaan huoneeseensa. Minä nyökkäsin ensihoitajalle ja menin sisälle.
Katsoin keittiön ikunasta kuinka ambulanssi lähti pihastamme. Niall tuli keittiöön ja sanoi: "Miks me ei vahdittu sitä?!" Se on vasta 17! Ei sen ikästen kuuluis olla vielä sekaantunu huumeisiin! Mä lupasin itselleni huolehtia siitä! Mä oon epäonnistunu mun tehtävässä täysin!" Niall itki keittiön pöytää vasten ja menin hänen luokseen. "Niall se ei ollu sun tehtävä, se oli meidä kaikkien, sä oot oikeassa, Londi on vasta 17".... Zayn asteli myös keittiöön ja sanaoi: "Millon Londilla on muuten synttärit?" "Niall lopetti itkemisen kuin seinää ja sanoi: "Toukokuussa" "Okei".. Zayn sanoi vaisusti ja lähti pois keittiöstä.
Londin P.O.V.
Tunsin kuinka yksi hirviöistä aikoi nielaista minut. Minä kiljaisin ja yritin paeta, mutta mihin? Kaikkialla oli varjoja, varjoja jotka haluavat ottaa minut kiinni. He halusivat kostaa minulle koska olin tehnyt sen, olin paennut heitä enkä ollut tullut takaisin.
Varjot kasvoivat ja niitä oli nyt paljon enemmän, kokoajan ne yrittivät tehdä minulle pahaa. Kostaa. Yksi varjoista otti kiinni kädestäni, ja huusi, huusi niin lujaa että en kestänyt. Tunsin kuinka aloin kadota en pysty varomaan enää. Epätoivoisesti huudan ja lyön varjoa. Huudan apua mutta sitä ei tule. Varjot sanovat että eivät tekisi pahaa, eivät niin, ne tappaisivat.
Todella monen ikuisuuden kuluttua yksi varjoista ei ole enää varjo se on muuttunut, se on erilainen se ei ole ilkeä, se osaa olla kiltti, haluan pois ja luotan siihen. Varjo saattaa minut pois, se suojaa minua ja paha katoaa. Se uskoo minuun.
Avaan silmäni ja olen huoneessa. Huoneessa, joka ei ole omani, se on vieras ja outo. Ehdin hetken ihmitellä huonetta hetken kunnes muistan pojat. Muistan Harryn. Valtava ikäväntunne tulvii sydämmeeni kuin myrkky. Alan itkeä, haluan Harryn turvalliseen syliin, joka suojaa kaikelta. Olen halunnut sinne jo kauan.
Pian huoneessa on hoitaja joka puhuu minulle pehmeällä äänellä, joka on rauhoittava, hän kertoo että olisin nyt turvassa ja että näkisin pojat parin päivän kuluttua. Se on vain minusta kiinni, kuinka kestän...
Olen ollut sairaalassa jo 2 viikkoaa, olen ollut masentunut, ja kaikki pienetkin asiat tuntuvat kaatavan maailman. Käteni tärisevät, voin pahoin. Vieroitusoireet ovat hirveitä. Päivät tuntuvat kuukausilta enkä keksi mitään tekemistä. Joka päivä odotan sitä että pojat tulisivat, ja sitä kuinka Harry veisi minut pois täältä. Ei heitä ei ole näkynyt. Hoitajat sanovat että en ole vielä valmis. Ja paskat! Olen valmis!
Olen nukkumassa kunnes herään pienen silitykseen poskellani. Avaan silmäni ja näen pojat. Näen ne ihmiset joita olen odottanut jo kauan. Kiljaisen ja hyppään Harryn syliin. Nauran innosta ja itken ilosta. Harry suutelee otsaani ja sanoo: "On ollut niin kova ikävä!" "Minulla isompi!" naurahdan ja katson Niallia. Hymyilen ja irroittaudun Harrystä. Syöksyn Niallin syliin. "Hei kaunokainen" Niall naurahtaa. Tunnen kuinka Zayn, Louis ja Liam halaavat meitä, ryhmähali! Iroittadun ja istun sängylleni. "Tulitteko hakeen mut pois? Pääsenkö pois? Onko Alice kunnossa?" Viimeinen kysymykseni tuli mieleeni ihan yhtäkkiä,en ollut muistanut Alicea. Pojat katsovat minua apeana ja Liam sanoo: "Sä pääset pois täältä vasta 2 viikon kuluttua, tullaan kyllä käymään ainaki joka toinen päivä! Alice ei oo vielä heränny" Seuraa pitkä hiljaisuus jonka keskeyttää Zaynin puhelimen piippaus. Kaikki kääntävät katseensa Zayniin joka ottaa innokkaasti puhelimesa esiin ja sanoo vastaavansa Perrien soittoon, häh kuka Perrie?!" Zayn poistuu huoneesta ja kysyn heti: "Kuka on Perrie?!" "Zaynin tyttöystävä" Louis sanoo hymyillen. Minä naurahdan, miten olen jäänyt tästä paitsi! "Miten sulla on mennyt täällä?" Louis jatkaa. "No, on ollu tosi tylsää ja no.. Vieroitusoireet ei oo mukavia" Pojat menevät vakaviksi ja Niall kysyy: "Tota, Londi miksi sä.. Miksi sä teit sen?" Käännän katseeni nolostuneena lattiaan ja vastaan kuitenkin reippaasti: "Kai Alicen onnettomuus oli liikaa ja mä... Halusin pois sen ikävän." Pojat nyökkäilivät ja vaihtoivat puheenaihetta.
Päivä meni mukavasti, olin poikien kanssa pihalla, se oli mukavaa vaihtelua, vaikkakin en saanut poistua sairaalan pihalta. Pelasimme jalkapalloa ja juttelimme. Meillä oli pitkästä aikaa oikeasti mukavaa. Nautin todella paljon. Näytin pojille tekemiäni tauluja askartelutunneilta ja pojat kehuivat taitojani, tiesin kylläkin hyvin että työt oliva vain sormin maalattuja töherryksiä joita voisi luulla kolme vuotiaan tekeleiksi.
Kuitenkin koitti se hetki että poikien oli aika lähteä, se oli surullista, mutta tiesin että he tulisivat huomenna taas käymään ja että pääsisin pois pian. Ehkä tunnelin päässä loistaakin valo?
Whuhhuuuu! Mitäs pidätte! Kommentoikaa ja sitä rataa! Kiitos <3
-AlluRiin Xxx
