❝Etkö aio kysyä nimeäni, Curly?❞
Hänen äänensä tihkui vittuilua, ja minä pystyin vain kuvittelemaan vittumaisen virneen hänen huulilleen, vaikken edes tiennyt miltä hän näytti.
❝Ensinnäkin, olen Carly. Toiseksi, no?❞ kysyin töykeästi.
❝Harris. Harri...
[ a/n: hello people! how are you? 365pv tekee paluun ja kirjottaja myöntää ylpeenä, että jäikin lukee harry pottereita uuellee ja unohti kirjottaa. anyway, nyt pääsette taas nauttimaan tästä tummien tunteiden kirjasta ja tutustumaan taas vähän paremmin tän kirjan muihinki hahmoihin 🖤 et toivon ettette kyllästy. *hörppää kahvia* ]
biisi tähän lukuun on sitte;
MORE - 5 SECONDS O F SUMMER🎶
" We're speaking different tongues communicating Right through the bedroom wall, bedroom wall. "
enjoy.
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
______________
Ilma oli muuttunut hiljalleen yhä vain lämpimämmäksi ja lämpimämmäksi, luoden kuuman ja väreilevän, mutta myöskin kovin kauniin kesäisen näkymän sellini kaltereiden suojaaman ikkunan taakse. Minun uusi harrastukseni olikin nykyisin vain sellini katon kaltereista jalkojeni varassa roikkuminen ja ulos kauniisiin kesäiltoihin katsominen samalla, kun yritin kovasti pitää itseäni kunnossa Harrisin tarkasti ohjeistetuilla lihaskuntoliikkeillä, joista yksi sattui aivan helvetisti, mutta tuo pistävä ja lamaannuttava kipu tosin toi mukanaan parhaimmat tulokset. Jos joku olisi kertonut minulle, että näin kuuden pitkän kuukauden jälkeen täällä vankilassa vietettyäni, saavuttaisin vihdoin yhden minun bucket list'n kohdan, eli saisin omat vähäiset vatsalihakseni esiin hyvin selvästi, en todellakaan olisi uskonut tuota sairasta henkilöä.
Silti, nytkin vain roikuin pää alaspäin, vedellen ylävartaloani ylöspäin, kädet niskani takana ja kylmä, että hikinen rautakalteri polvitaipedeni alla. Tunsin hikihelmien valuvan alas pitkin kasvojani sekä selkääni, kun äännähdysten kera tein vatsalihasliikkeitä, nähden pieniä vilauksia vähän väliä ulkona paistavasta auringosta. Viereisestä sellistä kuului myös ääntelyä, sillä pidimme nykyisin Harrisin kanssa yhtä aikaa treenihetkemme, jottemme vain häirinneet toinen toisiamme, kun toinen ähisi epäilyttävästi sellissään ja toinen yritti nukkua. Minua sopimuksemme ei haitannut laisinkaan, sillä minusta oli yllättävän rentouttavaa treenata Harrisin kanssa yhtä aikaa, aivan kuin olisimme kaksi tuiki tuntematonta ihmistä yhdessä kuntosalilla. Harris tosin tietenkin treenasi minua kahta kamalammin, sillä saatoin joskus yöllä herätä siihen, kun hän voihki kivusta pienistäkin liikahduksista 'sängyssään'.
Pieni virne nousi hikihelmien kuivuttamille huulilleni, kun kuvittelin millainen six pack Harrisilla mahtoi olla, muusta kropasta puhumattakaan. Näiden kuuden kuukauden aikana olin ehtinyt kuvitella miljoonia erilaisia pitkiä, että lihaksikkaita miehiä seisomaan eteeni, mutten tuntunut koskaan uskovan kenenkään noista tarkoin kuvitelluista miehistä olevan Harris Stewart. Jotakin minä aina kuvittelin päin honkia ja lopputulos ei vain tuntunut oikealta, vaikka tiesin miltä Harris loppujen lopuksi näytti kuvailujen perusteella: tajuttoman pitkä, lihaksikas, tatuoitu, pähkinänruskeat hiukset, jotka Harrisin sanojen mukaan sojottivat joka suuntaan, vihreät aistikkaat silmät, pitkät ja paksut tatuoidut sormet sekä verisuonten koristamat. Kuka tahansa saisi tuolla kuvailulla aikaan edes jonkinmoisen kuvan miehestä, joka tuolta sellin toiselta puolelta puhui hunajaisella äänellään, mutten minä.
