❝Etkö aio kysyä nimeäni, Curly?❞
Hänen äänensä tihkui vittuilua, ja minä pystyin vain kuvittelemaan vittumaisen virneen hänen huulilleen, vaikken edes tiennyt miltä hän näytti.
❝Ensinnäkin, olen Carly. Toiseksi, no?❞ kysyin töykeästi.
❝Harris. Harri...
[ a/n: hi my smol babies🖤¿qué pasa? oon ihan puhki koulun jäliltä, mut kirjotan silti vähä lisää harlya teille. toivottavasti tykkäätte tästäkin luvusta, koska näitä ei enää montaa tuu . . . ]
🎶 S O N G F O R T H I S C H A P T E R 🎶
➖ p r a i s e y o u - r a d i o e d i t ➖BY: FATBOY SLIM
¡Ay! Esta imagen no sigue nuestras pautas de contenido. Para continuar la publicación, intente quitarla o subir otra.
Kuukaudet olivat kuin värikkäitä tuulia, jotka kulkivat paikasta toiseen tajuamatta nopeuttaan. Ne olivat saaneet minun ajantajuni sekaisin aivan kuin Harriskin oli saanut ajatukseni. Usvainen ja sateen virkistävän tuoksun mukanaan tuonut syksy oli kiitänyt ohitseni juuri tuulenpuuskan tavoin ja nyt saatoin jo sellini ikkunasta nähdä ensimmäisten lumihiutaleiden hennon kilvan kohti kylmähköä maata. Katselin noita pieniä valkoisia hiutaleita kuin uutta aamua, joka sarastaisi ylleni vielä jonain päivänä. Oli rauhoittavaa seurata kuinka maa peittyi kevyeen lumikerrokseen, ilman näyttäessä vain hattaralta vankilan pihan ympärillä. Oli koittanut uusi aika, joka kirjaimellisesti pian vapauttaisi minut ja Harrisin.
Kaikkia tämä uusi aika ei kuitenkaan valitettavasti vapauttanut. Kuten arvata saattoi, Colinin rakas isä menehtyi yllättäen melkein heti Harrisin vierailun jälkeen ja Colin päätettiin laittaa kotiin toipumaan, sillä isänsä hautajaisten jälkeen ei vanhasta Colinista ollut enää tietoakaan. Muistin yhä kuinka paljon laihemmalta ja kalpeammalta Colin oli näyttänyt, kun hänen työtoverinsa olivat vihdoin raahanneet hänet töiden ääreltä kotiin lepäämään. Olimme sinä iltana Harrisin kanssa olleet sydämet palasina selleissämme ja hyräilleet yöllä hiljaisia, että lempeitä lauluja herra Waltersin muiston kunniaksi. Colin taas ei ollut vieläkään palannut ja ymmärsimme sen hyvin.
Kuka normaali ihminen ei muka surisi kuollutta isäänsä?
Vaikka sydämemme lepäsi Colinin vierellä hänen kotonaan, ei tilanne silti tuonut minulle ja Harrisille kuin pelkkää harmia. Tom oli nimittäin saanut Colinin paikan vartijanamme ja hän tiuski jatkuvasti meille pienistäkin asioista. Harris oli jopa jo ehtinyt yrittää vetäistä Tomia turpaan toistamiseen, mutta hän oli epäonnistunut ja saanut kuulla kunniansa uudelta vankilanjohtajalta, joka ei tuntunut pitävän Harrisista lainkaan. Häneen eivät tehonneet nuo tummat ja vihreät silmät, jotka pitelivät sisällään Harrisin kiihkeää ja liekehtivää sielua.
Itse olin vain uponnut yhä syvemmälle noihin kyseisiin silmiin...
Pieni viaton hymy nousi välittömästi huulilleni, kun toistin lauseen päässäni ja asetin muutaman korvani takaa karanneen hiuksen sinne takaisin.
Ei helvetti, Carly. Lopeta.
Lumihiutaleet leijailivat yhtä hitaasti nenäni edessä, kun jäin kuuntelemaan tilan täyttävää vaimeaa tuhinaa. Harris näes nukkui sikeästi ja oli jo nukkunut viimeisten kahden tunnin ajan. Minua tilanne ei haitannut, vaikka tunsin oloni hieman tylsistyneeksi, kun ei ollut ketään kenelle puhua, muttei sydämeni yksinkertaisesti riittänyt hänen herättämiseensä. Olimme näes jutelleet koko viime yön tulevista kuukausista, joten en ihmetellyt Harrisin yhtäkkistä simahtamista.
