365 Päivää Vankilassa

✗35. LUKU✗

a/n: moikka kaikille! tervetuloa takaisin tämänkin mielikuvituksen luoman kirjoitelman pariin. toivottavasti edes joku on ikävöinyt tätä, i know i did🖤no niin, sen kummempia höpisemättä mennäänpä asiaan . . .

song for this chapter
SINCE WE'RE ALONE
niall horan
♥︎

s a n o j a
2284

H A R R I S

Aamunkoi tervehti suihkun ja aamuseksin jäljiltä kosteaa ihoani, kun avasin hotellihuoneen verhot normaalia napakammin. Valonsäteet loivat omia pieniä kuvioitaan iholleni, niiden tanssiessa jo huolen rypyttämillä kasvoillanikin. Vaikka otsani rypyt johtuivatkin päässäni vallitsevasta kaaoksesta, muodostuipa yksi hymykuoppakin poskelleni, kun eräs tietty muisto palautui mieleeni.

"Harris, kultaseni . . . Jos murjottaa liikaa, niin kehittyy huoliryppy kulmakarvojen väliin ja sitten näyttää aivan Jöröltä." Äitini lempeä ääni kaikui kuiskauksen tavoin mielessäni, pääni sisällä asuvan nyrpeän näköisen pikkupojan järkyttyessä kuulemastaan ja äkkiä muuttaessa ilmeensä aikaisempaa neutraalimmaksi. Muistin yhä kuinka minun kymmenvuotias versioni ei ollut meinannut uskoa äitinsä sanomaa todeksi, mutta oli jostakin kummasta syystä silti lakannut murjottamasta ihan vain varmuuden vuoksi.

Enhän nyt olisi halunnut kasvattaa kulmakarvojeni väliin ryppyä, mikä estäisi minua saamasta typyä.

Muisto alkoi kuitenkin hiljalleen haihtumaan ajatusteni virtaan, kun tunteeni räjähdysherkkään pisteeseen tuovat muistot palasivat mieleeni. Hammasta purren ja silmäni suljettuina päädyin elämään uudelleen lävitse muiston, jota en ollut muistellut kahteen vuoteen. Taustalla musiikin lailla soivat Heatherin kirkaisut tuntuivat mykistyvän korvissani, jotka vastaanottivat enää vain väkivallan ääniaaltoja. Saatoin yhä vuosiakin myöhemmin kuulla rystysteni murtuvan nyrkkini iskeytyessä viidettä kertaa Garryn kasvoihin, minun nähdessä vain veriset käteni ja menetetyn kunniani lepäävän jalkojeni juurella. Poliisiauton sireeni sekoittui äänimaailmaan, minun nyt tuntiessa kylmät hanskojen peittämät kädet olkapäilläni, niiden kiskoessa minua irti Garrystä.

Otteeni verhon herkästä kankaasta tiukentui, kun muisto alkoi hajoamaan pieniksi palasiksi mielessäni, viimeisen näkemäni asian ollessa Heatherin kyynelten peittämät silmät ja poliisiauton vilkkuvat valot. Hengitykseni oli pysynyt yllättävän tasaisena koko muiston ajan, mutta käsieni ote valitettavasti ei. Olin tullut puristaneeksi kankaan niin tiukasti nyrkkiini, että se oli osittain irronnut tangostaan.

Ääneen kiroten katsoin pelkkä pyyhe lantioni varassa roikkuen kuinka saisin korjattua tuhoamani kiinnityksen, kunnes huoneeseen hyräillen marssiva Carly keskeytti aikeeni.

"Kaksi kolmioleipää ja mukilliset tuhkalta tuoksuvaa kahvia haettu!" Carly huudahti epäselvällä englannilla, minun kääntyessä katsomaan häntä kysyvästi: hänen toista kättään koristi kaksi voileipärasiaa, toista pahvialustalla seisovat take away -mukit ja hänen suustaan pilkotti huoneen avainkortti.

Astelin hänen luokseen nyt jo pieni hymy suupieliäni ylös nykien ja nappasin käsiini voileivät sekä kofeiinipitoiset elämän eliksiirit, helpottaen sillä huomattavasti tyttöni taakkaa. Carly nappasi vapailla sormillaan avainkortin pois suustaan ja katsoi minua sitten kulmakarva odottavasti koholla.

"Ajattelitko antaa auringonvalon kuivattaa itsesi, vai testasitko vain kimallatko auringossa kuten Edward Cullen?" Carly kysyi pienen naurahduksen kera, napaten sitten toisen voileipärasioista takaisin noihin helvetin taitaviin kätösiinsä.