365 Päivää Vankilassa

✗TOINEN LUKU✗

Song for this chapter: Jar of Hearts — Christina Perri

▹▹

Vasta nyt aloin tajuamaan, mitä oli tapahtunut. Minä olin joutunut vankilaan... vuodeksi.

"Hei Curly, miksi jouduit tänne?" Harris kysyi äänellä, joka ei ollut ilkeä, vaan lähinnä utelias.

"Jos sanot vielä kerrankin Curly niin..." mutta en ehtinyt edes lausettani lopettaa, kun Harris taas keskeytti minut. Luoja, hän osasi olla ärsyttävä.

"Tapat minut? Voi kuule tyttöseni, kerron sinulle ettet tapa." 

Tyttöseni? Minä sinulle tyttöset näytän.

"Mikä saa sinut olemaan niin varma?" kysyin ja istuin kylmälle kivilattialle, sillä sekin oli parempi vaihtoehto kuin kivikova sänky. Kuulin Harrisin puoleisesta sellistä outoa ääntä, aivan kuin hän löisi seinää nyrkillään, mikä luultavasti ei ollut totta. Kuka nyt hakkaisi rystysensä verille hakaten vain seinää?

"Koska olet pikkutyttö, joka luultavasti joutui tänne jostain hyvin tyhmästä syystä, ja jonka ökyrikkaat vanhemmat tulevat pian pelastamaan lahjomalla kermaperseenä tunnetun Waltersin", hän sanoi ivallisesti, ja halusin nyt todella nähdä hänen ilmeensä sekä iskeä hänen silmänsä mustaksi.

"Ihan tiedoksi, olen nainen. Toiseksi, minun vanhempani tanssivat tällä hetkellä luultavasti kotona ilotanssia lähdettyäni heidän elämästään. Kolmanneksi, jouduin tänne paskamaisen huumekauppiaana toimivan veljeni takia. Itse istut täällä luultavasti jostain vielä tyhmemmästä syystä", sylkäisin ja aloin raaputtamaan mustaa kynsilakkaa pois kynsistäni. Luojan kiitos hiukseni olivat sentään isolla poninhännällä, eivätkä olleet koko ajan naamallani.

"Wow! Sinähän pistelet kunnolla, Curly. Ja hei, kiva tietää etten ole ainut ihminen, jolla on paskat ja ökyrikkaat vanhemmat, jotka eivät välitä lapsestaan paskaakaan", Harris totesi, ja kuulin hänen kävelevän ees taas selliään, huoneessa kaikuvien askelten takia.

Olin tavallaan helpottunut, etten ollut ainoa, joka koki suhteen vanhempiinsa olevan huonohko, mutta en tiennyt kannattiko minun uskoa Harrisia. Mehän olimme tavanneet noin puolisen tuntia sitten. Hän saattoi hyvin valehdella, enhän minä edes ollut nähnyt koko miehen kasvoja. Mistäs minä tiesin? Harris saattoi vaikka virnuilla ja pidätellä nauruaan tuon betoniseinän toisella puolella, kun tällainen olevinaan viaton pikkutyttö uskoi kaikki hänen selityksensä.

"Et vieläkään tosin kertonut, miksi olet täällä." 

Hetkeen ei kuulunut vastausta ja ajattelin Harrisin valehdelleen minulle, koska hän tuntui menneen aivan lukkoon. Hienoa.

"Oletko varma, että haluat kuulla vuoden tylsimmän tarinan? Tarinan, joka on täynnä verta, tuskaa, paskaa...", Harris luetteli ihania kuvauksia, ja pieni naurahdus pakeni huuliltani.

"Auta armias... Nauroitko sinä?"

"En... tai no nauroin sinun huonolle jutullesi."

"Ihan sama, se lasketaan silti, Curly." 

Vihasin tuota lempinimeä. Teki mieli tatuoida nimeni hänen otsaansa, jota en koskaan edes ollut nähnyt.