365 Päivää Vankilassa

✗30. LUKU✗

a/n: heippa kaikki! nyt on tullu aika sille luvulle, jota varmaankin joka ikinen teistä ihanista lukijoista on oottanu . . . siksipä en teekään tästä kirjottajan viestistä mitää romaanin pitusta hölötystä vaan päästän teiät vaa uuen luvun pariin.
enjoy 🖤

p.s toi kuva tuolla ylhäällä carlysta ja harrisista kuvaa täydellisesti tän luvun tunnelmaa . . .

p.p.s yritin tehä parhaani, että tästä luvusta tulis ikimuistone, joten pls don't kill me, jos en onnistunu siinä . . .

s o n g   f o r   t h i s   c h a p t e r
GIVE ME LOVE
- ed sheeran

sanoja
5 3 2 7

+

C A R L Y

Rakkaus on sokea ja rakastajat eivät voi nähdä millaisiin nätteihin hulluuksiin itsensä sitovat, lausahtaa Venetsian Kauppias -näytelmän Jessica toisen aktin kuudennessa kohtauksessa, kun naisen rakastaja Lorenzo häntä puhuttelee. Saatoin yhä muistaa kyseisen William Shakespearen taiteileiman teoksen kuin omat rupuiset taskuni, sillä olin joutunut lukemaan sen yliopistossa ollessani. Senaikainen professorini oli eräällä luennollaan luvannut teoksen räjäyttävän meidän kunnollisen kirjallisuuden suhteen kokemattomat mielemme, ja siinä hän olikin ollut oikeassa. Teos oli koskettanut elämääni enemmän kuin uskoisikaan, sillä nythän minä itse asiassa elin Jessican lausahtamien sanojen mukaisesti.

Olin sokeasti rakastunut Harris Stewartiin. Mieheen, jota en ollut koskaan edes nähnyt, saati sitten koskettanut sormenpäätä edemmäs.

Hymy kohosi suonissani kiihkoavan veren värittämille huulilleni, kun nostin ylävartaloni käsivarsieni varaan ylös sängyltä ja tajusin mikä päivä oli. Kehoni yhä unen jäljiltä kankeana ja mieleni yhä Shakespearen teoksessa, nousin ylös sängyltä ja kokosin vaaleahkot hiukseni sekaiseksi poninhännäksi, josta karkaili muutamia pieniä hiuskiehkuroita kapeille kasvoilleni.

Tänään minustakin tulisi vapaa nainen.

En tiennyt paljonko kello oli, mutta uskoin sen olevan yhä lähempänä viittä, sillä aurinko oli vasta nousemaisillaan taivaalle. Auringon luomat oranssit valonsäteet tanssivat pitkin sellini lattiaa, kun seisoin kaltereiden peittämän ikkunan edessä ja nautin valonsäteiden tuomasta lämmöstä kasvoillani.

Olin odottanut tätä päivää kuin kuuta nousevaa, enkä antaisi minkään enää estää minua näkemästä häntä. Olin odottanut tarpeeksi kauan kertoakseni hänelle sen, kuinka paljon hän minulle merkitsikään. Jo pelkkä ajatuskin siitä, että näkisin Harrisin tänään, sai vatsassani lepattavien perhosten siivet iskeytymään vasten palleaani. En ollut muuta viimeiseen vuorokauteen miettinytkään, eivätkä hermoparkani kestäisi enää yhtäkään yötä enempää.

Minun oli nähtävä hänet tänään. Minun oli kerrottava hänelle.

Saatuani tarpeeksi selliini paistavasta lämpimästä auringonvalosta, päädyin hymyillen pyörähtelemään ympäri rajattua liikkumatilaani kuin mikäkin idiootti. Heikko, mutta silti korviin asti kantautuva hyräily täytti tilan, kun tanssahtelin ympäri selliä. Olin onnellinen, enkä aikonut peitellä sitä niin kuin olin tottunut suurimman osan ajasta tekemään. Aioin tehdä tästä merkittävän päivän, enkä aikonut antaa vanhempieni tai typeryydellä lahjotun veljeni sitä pilata.