❝Etkö aio kysyä nimeäni, Curly?❞
Hänen äänensä tihkui vittuilua, ja minä pystyin vain kuvittelemaan vittumaisen virneen hänen huulilleen, vaikken edes tiennyt miltä hän näytti.
❝Ensinnäkin, olen Carly. Toiseksi, no?❞ kysyin töykeästi.
❝Harris. Harri...
a/n: tervetulloo takasin! mie en tiiä mistä tää yhtäkkinen kirjotusinto on iskeny minnuu, mutta toivottavasti tää into pysyy yllä tän kirjan loppuun asti (loppu lähenee nimittäin)...mutta päästän teiät nyt uuen luvun pariin🖤
(nyt vedellää rakkaat lukijat oikeesti jo vikoja lukuja...enää muutama jäljellä)
song for this chapter m o m e n t s by DE LUX
Ops! Esta imagem não segue nossas diretrizes de conteúdo. Para continuar a publicação, tente removê-la ou carregar outra.
sanoja 5526
H A R R I S
Tappaisikohan Colin minut, jos pahoinpitelisin Garryn uudelleen ja palaisin takaisin vanhaan selliini?
Ajatukseni laukkasivat villihevostakin nopeammin pääkopassani, kun katsoin tuon limanuljaskan sekoittavan lusikalla teetään kuin mikäkin kuninkaallinen. Vaikka suurin osa ajatuksistani olikin pelkkää vihaa tuota edessäni istuvaa miestä kohtaan, oli ajatusteni joukossa myös kivuliaita muistoja ja hetkiä, joita kaduin tähän päivään asti.
Mitään muuta en kuitenkaan katunut enempää kuin sitä, etten ollut tullut kertoneeksi Carlylle täyttä totuutta menneisyydestäni, sillä nyt olin itse kusessa sen vuoksi. Minulla oli ollut vuosi aikaa paikkailla satunnaisista muistoista koostuvaa menneisyyttäni, josta Carly oli tullut kuulleeksi tähän mennessä vain ne palaset, jotka olin sallinut hänen kuulla. Lievän paniikin aikaansaama hiki kertyi ihoni pinnalle helmiksi, kun edes kuvittelin, mitä tuo ranskalainen etana saattaisi paljastaa Carlylle. Vaikka hän paikkailisikin menneisyyteni tilkkutäkkiä omilla tilkuillaan, hän tuskin jättäisi mitään minun statustani Carlyn silmissä alentavaa kertomatta.
Tämä koko helvetin juttu oli ansa. Garry tiesi, että menisin halpaan kuultuani verinenäisen Neil Millerin nyyhkytyksen puhelimessa. Hän halusi minun ja Carlyn uskovan hänen kykenevän fyysisiin kostotoimiin, vaikka todellisuudessa hän aikoi vain tuhota minut psykologisesti rakastamani naisen edessä.
Mieleni teki hypätä tämän lapsuudenkotini ikkunasta ulos Carly mukanani, mutta tiesin, ettei se ollut mikään vaihtoehto. Olin huomannut jo Carlyn kiinnittäneen huomiota mielenmuutoksiini, jotka ainostaan vahvistivat mielikuvaa minusta patologisena valehtelijana. Myönsin omissa ajatuksissani tehneeni pahan virheen, kun en ollut ottanut näitä asioita Carlyn kanssa aikaisemmin esille, mutten pelännyt maksaa niistä nyt rehellisyyden valuutalla. Jos tunsin Carlya ollenkaan, niin tiesin hänen arvostavan totuutta yli kaiken, joten parhain tieni pelastukseen naiseni silmissä oli niellä kunniani ja paljastaa hänelle alaston sieluni.
"Mistä haluat, että aloitan?" Garryn aksentilla varattu ääni kysyi Carlylta, minun vereni kiehuessa, kun hän katseli Carlya noin häikäilettömästi.
