❝Etkö aio kysyä nimeäni, Curly?❞
Hänen äänensä tihkui vittuilua, ja minä pystyin vain kuvittelemaan vittumaisen virneen hänen huulilleen, vaikken edes tiennyt miltä hän näytti.
❝Ensinnäkin, olen Carly. Toiseksi, no?❞ kysyin töykeästi.
❝Harris. Harri...
[ a/n: bonjour! ça va? mie voin hyvin, koska tekee mieli taas kirjottaa tätä vähäsen eteenpäin! se ei varmaankaa ketää teistä hirveesti haittaa *ottaa hörpyn englantilaisesta teestään, johon käytetty teepussiki tuli rasiasta, jossa oli elizabethin kuva* ahhhh nyt vaa kirjottaa . . . ]
laitetaan tähänki lukuun kaunis biisi, johon oon tällä hetkellä addiktoitunu;
✒️____DON'T YOU WORRY CHILD____🖋 kurt hugo schneider & sam tsui
[ tää on cover, alkuperänen esittäjä on swedish house mafia ]
enjoy my little biscuits 🖤.
_____________
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
Joku voisi sanoa, ettei tämä minun edessäni oleva mustanpuhuva sekä tiheäkasvuinen havumetsä ollut kaunis, vaan lähinnä synkkyyttä ja pelkoa tuottava painajainen, mutta minua nekään kyseiset kuvaukset eivät pelottaneet. Tunsin märän sammalmättään paljaiden varpaideni alla, kylmien vesihelmien tipahdellessa alas kasvoilleni paksurunkoisten mäntyjen oksilta. Suljin silmäni ja annoin kaiken sen kylmyyden ja veden viedä ajatukseni muualle, raikkaan sateen tuottaman metsän ominaisen tuoksun kulkeutuessa sieraimiini, kun hengitin syvään sisään ja ulos. Olin yhä mustan metsän keskellä kirkkaanoranssilta näyttävässä vankila-asussani, minun tosin keskittyessä vain kuuntelemaan metsän hengitystä ja kaikkea sitä vapautta, jota olin niin kaivannut. Saatoin kuulla yhä vesipisaroiden ropinaa tiheän oksiston välistä, kehoni rentoutuessa lähes välittömästi.
En edes muistanut kuinka uskomattomalta niinkin yksinkertainen asia kuin sade saattoi tuntua kuumuutta huokuvalla ihollani, jota peitti paksu mutakerros ja niin peitti minun likaisen vaaleita hiuksianikin, jolloin ainoat puhtaat asiat, jotka minä enää omistin olivat syvän siniset silmäni, joiden auetessa minä vihdoin näin sen.
Parin jalan päässä minusta seisoi pitkä, harteikas ja kauttaaltaan tatuoitu mies, jonka vartaloa peittivät tuttu vanha nahkatakki, reikäiset pillifarkut ja mustat bootsit. Miehen pitkähköt likaisen vaaleat hiukset olivat liimautuneet vasten hänen märkää kaulaansa, mutta hän sai kaikesta siitä kosteudesta huolimatta ja kaikkien niiden oksistosta tipahtelevien vesihelmien keskellä sytytettyä suupielessään levänneen tupakan. Danny.
"Danny?" kysyin ääni pelkkänä kaikuna, metsän toistaessa ilkkuen sanaani ja Dannyn nostaessa katseensa sytyttimestään, puhaltaessa savut ulos suustaan ja ottaessa laiskan askeleen minua kohti.
"Carly", hän totesi yllättävän koleasti, antaen tupakansavun pyöriä kylmässä ilmassa hänen ympärillään.
"Mitä teet täällä?" jatkoin kysymystäni, Dannyn kävellessä minua kohti, tuo taskussa kannettava kuolema huultensa välissä.
