❝Etkö aio kysyä nimeäni, Curly?❞
Hänen äänensä tihkui vittuilua, ja minä pystyin vain kuvittelemaan vittumaisen virneen hänen huulilleen, vaikken edes tiennyt miltä hän näytti.
❝Ensinnäkin, olen Carly. Toiseksi, no?❞ kysyin töykeästi.
❝Harris. Harri...
[ a/n: moikka kaikille! nyt jatkuu taas tämäkin kirja, kun yo-kokeet on tältä syksyltä saatu pakettiin. toivottavasti ootte oottaneet innolla uutta lukua, koska ite oon oottanu innolla saaha kirjottaa taas uutta lukua! sen enempää selittelemättä, päästän teiät luvun parii . . .
s o n g f o r t h i s c h a p t e r from the dining table h a r r y s t y l e s
enjoy.
s a n o j a : 4 1 5 2 ]
________________________________________
N E I L .
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
Lontoon tarkoin kaavoin täyteen rakennettua kaupunkia ei ainakaan vahingoittanut turistien tai paikallisten puute kaduilla näin heti varttia vaille kymmenen aamusta, sillä juuri nytkin astellessani pitkin Oxford Streetiksi nimettyä katua, meinasin hukkua vastaantulevien virtaan. Aurinko oli jo löytänyt tiensä taivaalle ja möllötti siellä ylväänä kuumuuttaan alas meidän tavallisten tallaajien niskoihimme hohkaten, saaden minunkin kauluspaidan peittämän selkäni hikoamaan. Valtaisa kalaparvea muistuttava ihmisvirta ja hiostava kuumuuskaan eivät kuitenkaan saaneet mieltäni laskemaan, sillä olin vasta muutama tunti sitten ottanut elämäni parhaat valokuvat mallikansiotani varten.
Silkastatyytyväisyydestä symmetrisiin kasvoihini ja kovalla työllä että tiukalla dieetillä saavutettuun vartalooni, päädyin astelemaan katua pitkin tavallista itsevarmempana. Nenälläni lepäävät aurinkolasit suojasivat tutkailevan katseeni vastaantulijoilta, jotka tosin olivat liian keskittyneet valokuvaamaan joka ikisen pienen yksityiskohdan ympärillään. Tiesin Lontoon turismin olevan aivan omaa luokkaansa, mutten osannut sanoa oliko allamme olevan kuivan asfaltin kuvaaminen jo omituista, mitä eräs parin metrin päässä minusta tepasteleva nainen kesämekossaan teki.
Turistit, ajattelin päätäni hymyillen pudistellen samalla, kun lähdin kulkemaan yhä kauemmas kyseiseltä turistirysän maineen saaneelta kadulta. Askeleeni muuttuivat aiempaa leppoisammiksi, minun vain nauttiessa ilmassa leijuvasta rasvakeittimen kautta käyneiden kalapihvien tuoksusta ja katusoittajan viulun suloisista sävelistä. Ihmisten puheensorina ja joka puolella soiva erityyppinen musiikki erilaisten katusoittajien tarjoamana saivat valppauteni katoamaan lähes kokonaan.
En huomannut kuin vasta noin kymmenen minuutin tepastelun jälkeen minun takanani hieman minua hitaammin astelevan hahmon, joka oli pukeutunut mustaan päästä varpaisiin; hänen kasvojaan peitti musta huppu ja se maalasi hänen kasvonsakin mustiksi keskellä aurinkoista aamupäivää.
Jospa hän vain oli matkalla samaan paikkaan kuin minäkin . . .
Ajatukseni piinasivat minun pääkoppaani koko loppumatkan ajan, kun tajusin hahmon tosiaan seuraavan minua kadunkulmalta toiselle. Olin huomaamattani hieman kiihdyttänyt vauhtiani, mutten kuitenkaan niin, etteikö tuo perässäni tuleva muukalainen pysyisi enää mukana tahdissani. Askel askeleen jälkeen olin lähempänä matkakohdettani, joka sattui olemaan erään Windmill Street -nimisen kadun varrella. Etsimäni kohde oli pubi, jonka olueen olin ehtinyt kiintyä näiden viime vuosien aikana, ja jonka violetilla huulipunalla huulensa maalannut baarimikko ollut pahannäköinen.
