365 Päivää Vankilassa

✗NELJÄSTOISTA LUKU✗

+ | A/N: Bonjour! Tossa ylhäällä ois kuva Colinista😄❣️Koska joku kysy miltä se näyttää, eli sitä näyttelee siis Colin O'Donoghue😍🔥
h o t ...✨ ...

Biisi tähän lukuun ...

✨ D A N G E R O U S ✨
- by Big Data ⭐️ (Avan Lava Remix)

N a u t t i k a a❣️
+++

Pelkkä pimeys: se oli ainoa asia mitä juuri nyt näin, vaikkakin pidin arastelevia silmiäni tiukasti kiinni ja kuuntelin ainoastaan kiihtyneitä, mutta hiljaisia sydämenlyöntejäni. Puristin samalla kummallisen tuntuisen paperilta kuulostavan kankaan nyrkkeihini ja kuulin kuinka avain kääntyi lukossa kolme kertaa, äänen raastaessa päätäni kuin juuresveitsi porkkanan kuoria. Tuo pieni metallin kilahduksen ääni sai pääni tykyttämään kellon lailla ja tuntemaan kuin en osaisi hengittää, minun vetäessä happea kuivilta tuntuviin keuhkoihini. Tuntui kuin koko elimistöni huutaisi apua, sen kirkuessa sisälläni päässänikin olevia demoneja kovemmin, jolloin tuo kirkuna vain täytti minut täydellisesti. Koko vartaloni tuntui syttyneen tuleen, kun en saanut kunnolla henkeä ja en kuullut mitään. Minun raskaan ja käheän hengitykseni ääni kantautui soiviin korviini, sen ollessa minulle jo liikaa. Huusin ääneen, tuntien vereni jäähtyvän suoniini ja valloittaen myrkyllään koko mieleni.

Upposin yhä vain syvemmälle mieleni syövereihin. Tunsin vain sietämätöntä tuskaa ja... vihaa. Kaikki se oli minulle liikaa: Danny, Harris, New York...

Neljä. Viisi. Kuusi.

Puristin silmäni vieläkin tiukemmin kiinni, kun mustaan näkökenttääni välähti hämärästi tanssivia valonsäteitä, jotka melkein sokaisivat minut. Hetken aikaa näin valojen välissä rautaiset kalterit ja mustan kiehkuran, joka oli piirretty miehen kädelle. Harris.

Kuulin askelten ääniä, jotka tulivat selvästi hyvinkin korkeakorkoisista kengistä.

Yksi, kaksi, kolme...

Kolme askelta ja sitten tuo ääni loppui. Silloin kuulin tutun äänen kutsuvan minua. Sen samaisen äänen, joka piteli minua tajuissani ja sai oloni tuntumaan turvalliseksi.

"Carly."'

Yksi, kaksi, kolme, neljä...

Tunsin neljä kuumaa kosketusta turralla kädelläni.

Ei, Harris... Ei...

"Neiti Jenkins!" kuulin kimeän huudon pimeyden keskeltä, sen kutsuessa minua vahvasti, muttei niin vahvasti kuin Harris. Yritin yhä kuulla hänen äänensä, mutta kuulin ainoastaan tuon kimeän ja kirkkaan naisen äänen, joka lävisti Harrisin äänen kuin työntämällä miekan suoraan sydämeen.

Yksi, kaksi, kolme...

"Carly!"

Sitten äänet katosivat ja nousin pystyyn kuin salamavalo, sen kaltaisten säteiden tanssiessa yhä näkökentässäni kuin Mikä-Mikä-Maan Kadonneet Pojat nuotion ympärillä. Silmäni rävähtivät auki ja tunsin valon sokaisevan silmäni, demonien yhä kirkuessa sisälläni.

Ja juuri silloin minä heräsin.

Siristin hikisiltä ja nihkeiltä tuntuvia silmäluomiani ryppyyn, kun totuttelin silmiäni tuohon kaikkeen valoon, joka huokui joka puolelta ympäriltäni. Tunsin kylmien väreiden juoksevan pitkin selkärankaani, märkien hikihelmien valuessa pitkin ohimoitani. Sydämeni löi tuhatta ja sataa ja rintani kohoillessa ylös hyvin tiheää tahtia. Kaikki tuntui pyörivän, jopa tuon vieressäni seisovan naisen kasvot. Päässäni jyskytti vain hyvin kova rummutuksen ääni, joka koveni ja hiljeni vähän väliä kuin tunteeni hallitsisivat sitä. Tunsin muutaman muutenkin jo sotkuisesta nutturastani karanneen hiuksen kuumaa ja hikistä niskaani vasten, sen luodessa ällöttyneen ja ahdistuneen olon minulle. Missä olin?