❝Etkö aio kysyä nimeäni, Curly?❞
Hänen äänensä tihkui vittuilua, ja minä pystyin vain kuvittelemaan vittumaisen virneen hänen huulilleen, vaikken edes tiennyt miltä hän näytti.
❝Ensinnäkin, olen Carly. Toiseksi, no?❞ kysyin töykeästi.
❝Harris. Harri...
a/n: hellurei ja tervetuloa takaisin! en selittele mitää turhaa tähän alkuun, koska you know the drill🖤enjoy this chapter.
song for this chapter S A Y S O M E T H I N G byA Great Big World, Christina Aguilera
[ kertaus on opintojen äiti ]
sanoja 3305
¡Ay! Esta imagen no sigue nuestras pautas de contenido. Para continuar la publicación, intente quitarla o subir otra.
C A R L Y
Rakkaus on sokea: se yhdistää kaksi sielua vailla katsetta omistajan ulkokuoreen. Rauhaa rakastava hippi lankeaa rocktähden pauloihin, kahvia tarjoileva nuori opiskelija kokee vihdoin tulleensa kuulluksi häntä kaksi kertaa vanhemman miehen seurassa, ja kauttaaltaan tatuoitu gootti löytää mielitiettynsä toimistotyöläisestä, joka on pelännyt koko ikänsä kuolevansa yksin. Kun kaksi sielua yhdistyy, kyse ei ole enää ulkomuodosta, vaan siitä, mitä ne ovat koko ikänsä kaivanneet vierelleen.
Olisin täysi valehtelija, jos väittäisin voineeni välttyä rakkaudelta, joka ei loppujen lopuksi vetäissyt mattoa pois jalkojeni alta, vaan suorastaan tiputti minut kuoppaan, josta en tulisi enää koskaan nostamaan itseäni ulos. Voisin aina etsiä tietä ulos kuopasta, mutten todellisuudessa edes sitä haluaisi. Halusin hautautua multaan niin, ettei minulla olisi enää pakomahdollisuutta. Halusin uskoa voivani kestää kaiken sen valehtelun sekä ongelmat, joiden tilalle ilmaantuisi aina uusia ongelmia, vaikka keuhkoni täyttyisivätkin mullasta. Halusin voida haudata meidän salaisuutemme mukanamme kuoppaamme, jonka olimme yhdessä kaivaneet, ettei meidän tarvitsisi kohdata muuta maailmaa käsi kädessä.
Tammen varjossa istuessani ja itkiessäni kaikki kuulosti murtuneissa ajatuksissani niin yksinkertaiselta. Jaloangervojen ja perennojen valtaama ympäristöni rauhoitti kuitenkin minua sen verran, että saatoin nostaa pään ylös sylistäni ja kohtaamaan taas katseellani kyynelistä märät valokuvat, joissa koreili rakastamani mies vihaamani veljen rinnalla. Hän ei edes tähdittänyt vain yhtä ainoaa kuvaa kansiossa, vaan suurinta osaa niistä.
Olin pidätellyt itkuani niin pitkään, kunnes olin saanut suljetuksi lasioven takanani, jolloin olin vain saattanut syöksyä tämä helvetin kansio rintaani vasten painettuna luonnon helmaan, joka otti minut vihrein kätösin vastaan. En ollut halunnut itkeä Harrisin nähden, enkä varsinkaan Dannyn tai Garryn, sillä en kokenut Harrisin edes ansaitsevan sitä tällä hetkellä. Hän ei ansainnut nähdä minua huonoimmillani, ellei hän ollut valmis edes kertomaan omista huonoimmista hetkistään, joihin ilmeisesti sisältyivät kodin rikkominen sekä huumeiden kauppaaminen veljeni rautanyrkin alla.
Lämmin tuulahdus leikitteli hiuksillani saaden ne lopulta peittämään punaisten pilkkujen täplittämät kasvoni, jotka halusinkin piilottaa muulta maailmalta. Tunsin kansion tipahtavan lopullisesti sylistäni paahtavasta auringonpaisteesta kuumalle nurmelle, mutten jaksanut välittää pilaantuisivatko kyynelistä märät kuvat, joiden en loppujen lopuksi toivonut edes olevan olemassa. Niiden aitoutta en lähtenyt kyseenalaistamaan, sillä minä saatoin jopa vielä muistaa tuon kyseisen kesän, jolloin Charlie oli järjestänyt kotonamme "illanistujaiset" itselleen ja muutamalle ystävälleen, jotka eivät todellisuudessa olleet olleet mitään muuta kuin alamaailman kansalaisia. Vanhempani eivät tietenkään olleet kyseenalaistaneet Charlien melko mahtipontisen kokoiseksi paisunutta kaveripiiriä, sillä olihan heidän poikansa sentään niin ihastuttava tuttavuus.
