adopted girl || finnish

6. luku

//tässä luvussa on nyt vähän kestänyt, mutta tässä se on ja, koska tässä kesti kirjoitin aika pitkän. Nauttikaa ihanat♡//

Sitten seisonkin jo yksin kadulla kouluni edessä. Kouluni on sellainen valkoinen ja suuri rakennus. Kadulle päin siitä näkyy vain kohtalaisen ruma julkisivu, mutta sisäpiha - ja tilat ovat ihan siistit ja viihtyisät. Tai niin viihtyisä kuin paikka, jossa joudun piileskelemään ja hakatuksi joka päivä voi olla.

Kuljen nopeasti sisälle ja luokkaan, missä ensimmäinen tuntini pidetään. Kaivan kirjat laukustani. Ne eivät ole kaapissa, sillä en pidä siellä kirjojani. Siinä on muutamia hyötyjä kuten, että minun ei tarvitse rampata jatkuvasti kaapillani ja kaapissa on enemmän tilaa, jos minut vielä pakotetaan lukitsemaan itseni sinne.

Uppoudun masentaviin ajatuksiin enkä meinaa edes huomata, kun kiusaajani Julian, Brian, Cecilia ja Eva kävelevät viereeni. Huomaan heidät vasta Brianin kaataessa tuolin, jolla minä istun, joten Evan alkaessa puhumaan makaan lattialla.

"Ai moi Läski tyttö. Eipä melkein huomattu jotakin noin mitätöntä epäonnistujaa." Eva haukkuu minua muitten myötäillessä häntä.

Tämä on vasta alkua. Ja tunnin alkuun on vartti. Näillä on melkein 10 minuuttia aikaa. Vittu.

"Nouse ylös hiton läski pikkulapsi." Julian käskee ja odottamatta, että nousisin itse vetää minut ranteesta pitäen seisomaan.

Julian vain jatkaa puristamista. Minä katson lattiaa ja vaikerran kivusta.

"Heikko." Hän toteaa lopulta ylimielisellä äänensävyllä päästäessään irti.

Sitten se alkaa. Ensin Cecilia vetää hiuksistani ja saa minut vääntämään pääni taakse. Samalla jompikumpi pojista potkaisee minua jalkaan ja saa minut kaatumaan. Sitten he kaikki alkavat potkimaan ja haukkumaan minua.
Typerys, läski, orpo, kömpelys, idiootti...
Kyyneleet vain valuvat poskillani minun maatessa lattialla sikiöasennossa yrittäen kestää potkut. Tänään tämä ei kuitenkaan kestä kauaa. Heidän pitää lopettaa ennen kuin muita oppilaita alkaa tulemaan. He lähtevät luokasta. Odotan hetken ja lähden myös.

Pyyhin kyyneleet kasvoiltani. Toisessa poskessani on verta vuotava haava. Koko kehoni on muutenkin ruhjeiden peitossa. En voi jäädä tämän näköisenä kouluun. Ja sen lisäksi saatan välttyä kaikelta tuolta uudelleen. Elämäni on paskaa.

Kello soi tuntien alun merkiksi, mutta minulla ei ole mitään aikomusta mennä tunnille. Tarvitsen pienen tauon tähän elämään, missä mikään ei ole hyvin, eikä ole pitkään aikaan ollut. Tarvitsen alkoholia.
~
Muutama soitton, kolmen kilometrin kävelyn ja puolen tunnin jälkeen olen jossain Los Angelesin alamaailman syövereissä, mistä sain halvalla pullon jotakin. Vedän sitä nytkin suoraan pullon suusta jossain baarin tyyppisessä kellarissa, joka toimii myös ilmeisesti aika monena muunakin paikkana. Siitä päätellen, mitä olen nähnyt täällä olessani niin veikkaisin ainakin kevyttä huumebisnestä ja laitonta vedonlyötiä. Mutta mitäpä siitä. Minä saan edes jotain, mitä haluan.

En aio vetää mitään kovia kännejä, koska olen aika varma, että saisin aika pahan rangaistuksen, jos jäisin kiinni. Juon nyt vain sen verran, että pystyn rauhoittumaan, eli noin 1/4 pulloa. Juodessani mietin asioita. Miksi en voi päästää poikia lähelle? Miksi pelkään luottaa kaikkiin? Miksi en vain voi antaa pojille mahdollisuutta? Mitä minä pelkään? Alan tajuamaan, että minun pitäisi vain antaa heille mahdollisuus. En vain pysty siihen. Minun pitäisi luottaa heihin. He voisivat olla tukenani. Mutta minä en pysty.

Jätän melkein täyden vodkapullon pöydälle ja lähden pois täältä kellarista. Kukaan ei kiinnitä minuun huomiota, joka on aika mukavaa. Päädyn jonnekkin sivukujalle, minkä päässä näkyy vilkkaampi katu. Lähden sinnepäin. Kadulle päästyäni käynnistän puhelimeni, jonka olin sammuttanut.