adopted girl || finnish

10. luku

[edit: 25.12.18]

Hoitaja laskee vaa'an lattialle. Havahdun kolahdukseen.

No niin Julia. Pysy rauhallisena.

Puhallan ilmaa keuhkoistani ja nousen seisomaan.

Hoitaja muistaa taas työnsä.
"Katsotaan ensin pituus," hän kiirehtii lässytämään. Ärsyttävää.

Hoitaja osoittaa seinässä olevaa mittausasiaa. En tiedä, mikä se on, mutta tiedän sitä käytettävän pituuden mittaamiseen.

Asettaudun seisomaan seinää vasten. Hoitajan tullessa lähemmäs huomaan hänen nimikylttinsä, jossa lukee Katie. Katie laskee mittaa alas päin, kunnes se osuu päälakeeni.

"158 senttimetriä. Kummallisen lyhyt, jos otetaan huomioon pituusennuste joka on 169cm," kuulen vain juuri ja juuri tuon hiljaisen mutinan.

"Sitten paino. Ottaisitko tuon collegepaidan pois?" hoitaja puhuu niin kuin kyse olisi täysin normaalista asiasta. Ei minulle.

"Onko pakko?" kysyn. Minulla ei ole aikomustakaan ottaa pois vaatteita. Koko kehoni on viiltelyarpien peitossa.

"No ei sitten," Katie sanoo pisteliäästi. "Tule tänne lapsi," loukkaavaa käytöstä.

Menen kuitenkin lähemmäs. Askeleeni vapisevat. Daniel seisoo sivummalla ja katselee.

"Astu nyt vain vaa'alle," hoitaja toteaa kärsimättömästi ja saa vihaisen mulkaisun Danielilta.

Minua ei erityisemmin kiinnosta. Ei kenelläkään ole mitään erityisen hyvää syytä kohdella minua hyvin. Eikä tuo ollut edes ilkeä kommentti moniin muihin verrattuna. Vain pisteliäs.

Vielä yksi askel vaa'alle. Ja sitten koko maailma saa tietää olenko aivan sairas. Okei. Ei ehkä ihan koko maailma. Yksi askel. Huomaan pidättäväni (?) hengitystäni. Ennen kuin ehdin miettiä enempää astun vaa'alle.

Hetken aikaa numerot vilkkuvat 'näytöllä'. Sitten ne pysähtyvät.
36.8 kg. Katie merkitsee tuloksen ilmeettömänä lehtiöön.

"Odottakaa hetki," hän sanoo ja lähtee.

Menen Danielin luo ja painan pääni hänen rintaansa vasten. Hän kietoo kätensä rauhoittavasti ympärilleni.

"Minua pelottaa," kuiskaan.

"Sinulla on meidät Julia. Ei ole syytä pelkoon," saan hiljaisen vastauksen.

Sitten me vain olemme siinä. Hetken päästä kuitenkin tajuan, mitä olen tekemässä. Läheisyys alkaa tuntua ahdistavalta. Menen hitaasti kauemmas. En halua vaikuttaa heikolta nyt. En myöskään halua Danielin loukkaantuvan.

Hetken kuluttua Katie palaa.
"No niin. Selitän tämän mahdollisimman yksinkertaisesti. Julian ikäisen ja pituisen lapsen pitäisi painaa yli 40 kiloa. Julia painaa vain 36.8 kiloa. Tässä lukee, että olitte huomanneet Julian syövän vain harvoin ja sillonkin tuskaisen näköisesti," hän puhuu Danielille, joka vahvistaa tuon.

"Brown saisi vielä täyttää tämän lomakkeen mahdollisimman rehellisesti. On hyvin tärkeää, että vastaat, miten sinusta oikeasti tuntuu", Katie sivuuttaa hetkeksi äänestään ammattimaisen aukroriteetin, ja ojentaa paperin sekä kynän.

Luen hitaasti ensimmäisen kysymyksen. Oletko välttänyt syömistä viime aikoina? Hitaasti ympyröin vastauksen 'kyllä'. Siirryn seuraavaan kysymykseen.

Annettuani paperin takaisin Katie tulkitsee vastaukset nopeasti. "Selvä. Tämän perusteella voimme olla aika - siis erittäin - varmoja, että Julialla on anoreksia. Minun pitää esitellä teille siis vaihtoehtoja tilanteen parantamiseksi," kuuntelen Katien puhetta hieman peloissani.

En oikeastaan ole peloissani. Olen hieman hämmästynyt, järkyttynyt. Tämä tuli osittain aivan yllätyksenä. Osittain minun olisi pitänyt tietää. Mutta en tiedä, mistä tuo nainen puhuu. Minä alipainoinen. Ehen. Kaikki, jotka eivät yritä lohduttaa minua sanovat läskiksi ja typeräksi.

"Suosittelisimme teille laitosta. Se olisi helpoin keino. Mutta jotkut haluavat pitää huollettavansa kotona. Se tarkoittaisi ainakin kerran viikossa lääkärikäyntejä, jotta painon seuranta onnistuisi, sekä teiltä syömisenseurantaa ja muuta sellaista," tämä oli suuri järkytys minulle.

Laitokseen. Eieieiei. En halua mennä johonkin laitokseen. Katson anovasti Danielia ja pidän kiinni hänen paitansa hihasta.

Pitkän hiljaisuuden (oikeasti pitkän. Katie alkoi jo naputella kuulakärkikynäänsä kärsimättömästi) Daniel sanoo vakavana:
"Julia ei lähde laitokseen."

Se ei jätä neuvottelun varaa tai mitään. Daniel on varma päätöksestään. Kummallista, että hän ei halua minusta eroon.

"Selvä. Brown odottaisitko ulkopuolella. Annan ohjeet hoitamiseesi huoltajallesi."

Nyökkään Katielle. Lisään kuitenkin ärsyttääkseni häntä välinpitämättömästä ja kylmästä käytöksestään;
"Nimeni on muuten Julia, jos et vielä ole papereistasi etunimeä ja sukunimeä erottamaan. Enkä myöskään ole kolmevuotias hoitoa tarvitseva."

Olen niiiin varma, että Katie olisi halunnut sanoa, kuinka minä tarvitsen hoitoa, vaikka olenkin 15. Virnistän ajatukselle, ettei hän voinut työnsä takia tehdä niin.

Heti oven takana mielialani muuttuu. Olen äimistynyt ja hämmästynyt. Äimistynyt Katien käytöksestä ja siitä ettei Daniel halunnut minusta eroon. Hämmästynyt siitä, että kaikki sanovat minun olevan läski, mutta olen ilmeisesti alipainoinen. Ja nyt en tiedä ketä uskoa.

Hoen vain itselleni; kaikki järjestyy, pystyt tähän, kaikki järjestyy, kaikki järjestyy, pystyt tähän. Sinä selviät kyllä. Et todellakaan haluaisi juoda nyt. Etkä polttaa tupakkaa, viillellä tai tehdä itsemurhaa ettei sinun tarvitsisi kärsiä, eikö niin? Ja et muuten pysty.

Helvetin aivot. Et ole yksin. Kaikki järjestyy. Olenko minä? Ulospäin saattaisi näyttää että en ole, mutta ajatusteni kanssa olen ollut yksin kauemmin kuin pitäisi. Enkä kyllä usko kaiken järjestyvän. Edellä mainittu voisi olla yksi syy, että niin ei tule käymään.

Seison vieläkin typerän näköisenä keskellä puoliksi autiota sairaalan käytävää. Ihan sama.

Ohjeita taitaa olla paljon, koska seinällä olevasta kellosta näen aikaa kuluneen jo melkein 20 minuuttia. Huokaisen.

Olen erittäin pahoillani, etten oo kirjoittanut vähään aikaan. En vaan oo jaksanut. Sori. Toinen tarina taitaa jäädä "puolitauolle". Ei oo motia siihen. Eikä oikein tähänkään sen vuoksi teksti on tönkköä.

Koulu alkaa ensi viikolla! Ootatteko innolla tai, jos on jo alkanut niin toivottavasti viihdytte. Nähdään taas ensi luvun parissa.

P.s. täydensin hahmot kohtaa hiukan
P.s. se ei ole vieläkään valmis😆

💗
JA MUUTEN. A P U A! TÄLLÄ ON MELKEIN 600 "LUKUKERTAA". KIITOS❤😢 Joo tiedän, se ei oo ehkä kaikille kovin paljoa, mutta mulle on, kiitos😘