adopted girl || finnish

18. luku

Danielin näkökulma:

Ajatukset ovat sekaisin. Tunnen olevani syypää, ettei Julialla ole kaikki hyvin. Joudun pakottamaan häntä syömään. Ei huoltajien pitäisi joutua tekemään sellaista. Eikä kantaa huolta lapsiensa hengistä peläten heidän itse riistävän sen itseltään. Hän on jo yrittänyt sitä.

Sitä minä pelkään. Pelkään hänen jonain päivänä päättävän elämänsä, mitä väärimmällä tavalla. Pelkään hänen luulevan, että tulevaisuudella ei ole mitään hänelle ja hyppäävän. Tai hukuttautuvan. Syömällä yliannostuksen lääkkeitä. Viiltämällä valtimot auki. Tapoja on liikaa enkä kuitenkaan voi kahlita häntä neljän seinän sisään.

Häpeän sitä pienen pientä osaa itsessäni, joka katuu adoptiota. Se oli hänelle hyvä asia. Noin 5 vuotta ilman tukihenkilöä ja kotia on liian pitkä aika noin nuorelle. Hän on ollut aivan yksin. Veikkaan, että hänellä ei ole ollut edes paljoa ystäviä, koska näin nuoren annettiin adoptoida hänet ilman tutustumisia. Hän oli pyörinyt perheestä toiseen ja kaiken maailman sijaiskoti järjetelmissä, sekä orpokodeissa.

Halusin auttaa häntä ja tarjota hänelle kodin, missä Julia voisi tuntea olevansa oikeasti kotona. En olisi kuitenkaan niin varma viihtyykö hän. Luulen, että viihtyy ainakin paremmin kuin orpokodissa, vaikka hän onkin lääkäreiden mukaan jatkanut viiltelyä myös tänne tultuaan. Se järkytti minua. Jo se, että hän viiltelee yhä, mutta melkein pahempaa oli, kun näin hänen käsivarsiensa viillot. Ne olivat viiltojen peitossa. Kokonaan. Kuulema viiltoja oli myös jaloissa ja vatsassa.

Julia kertoi, miksi aloitti, mutta haluaisin tietää, miksi hän on jatkanut sitä niin pitkään. Haluaisin hänen lopettavan sen.

"Mä haluan mennä katsomaan Juliaa", kinuan Williltä ja Lukalta kuin pikkulapsi, joka kinuaa tikkaria.

"Daniel. Sä et voi mennä sinne tossa mielentilassa. Julia on herkkä ihminen, eikä me haluta sen näkevän sua tollaisena. Henry on siellä ja hänellä on kaikki hyvin. Menisit lepäämään. Jooko?" Will pyytää minulta.

"Se ois Julian kannalta parasta, että sä vain menisit nyt tuohon sohvalle nukkumaan. Me luvataan vahtia häntä koko ajan", Luka kertoo ja painottaa heidän vahtivan Juliaa.

Olen oikeasti uupunut, joten ei tuota vaikeuksia nukahtaa heti kun olen päässyt pitkäkseni sohvalle.

Henryn näkökulma:

Julia nukkuu huoneensa sängyllä ja tatkkailen häntä sivusilmällä riipputuolista. Muutama viilto pilkistää hihan suusta ilkeästi. Miksi maailma on pakottanut hänet tuohon?

Tällä hetkellä Julia on vielä sairas eikä jaksa hermoilla asioista, mutta parantuessaan hän varmasti luulee olevansa kusessa. Voisinpa muuttaa asioita toisin. Voisinpa sanomalla kaiken olevan hyvin, saada kaiken muu

Nousen ylös tuolista. Tajusin juuri, että Julia viiltelee yhä, joten terien täytyy olla täällä. Ja nyt on sopiva hetki ottaa ne talteen. Toivottavasti hän ymmärtää tämän. Teen tämän joka tapauksessa hänen edukseen.

Menen Julian vessaan ja avaan lavuaarin yllä olevan kaapin, jonka ovet ovat peilejä. Siellä ne ovat. Purkki täynnä erilaisia teriä. Ne ovat niin kuorimaveistenteriä, kynsisaksia, irti revittyjä puukkojen teriä, kuin sheivereiden teriä. Hengitän syvään ja työnnän ajatukset pois. Otan lasipurkin ja vien sen huoneeseeni.

Sinun parhaaksesi Julia.

Julian näkökulma:

Herään jälleen parempaan oloon kuin viimeksi nukahtaessani. Henry on yhä riipputuolissa, vaikka luulen hänen vaihtaneen vaatteet.

"Hei", kuiskaan käheästi.

Hän nostaa katseensa puhelimestaan ja hymyilee minulle hymyä, joka ei aivan ylety silmiin.

"Hei", hän vastaa.

"Vettä?" kysyn häneltä. Henry nyökkää vastaukseksi ja lähtee hakemaan alhaalta.

Silmän räpäyksessä hyppään sängystä, vaikka se aiheuttaakin huimausta ja ryntään ovelle lukitsemaan sen. Henry ilmeisesti kuulee lukon kilahduksen, koska palaa koputtamaan ovea.

"Julia avaisitko oven?" hän pyytää. En ole varma, miksi lukitsin sen.

En ole varma siitä. En o- miksi tein sen, jos en ole varma? Mitä minä olen tehnyt tajuamatta tehneeni? Onko elämäni jatkuvasti tälläistä.

Purskahdan arvaamattomasyi itkuun. Olen hirveä ihminen. Teen kokoajan asioita, joita en aikonut tehdä ja se on melkein tappanut minut. En ole minkään arvoinen, enkä ansaitsisi mitään elämänpelastusyrityksiä. Olen niin rikki ja haavoittuvainen, ettei minua voi pelastaa. He vain yrittävät kovasti tehdä jotain vuokseni, vaikka eivät edes tiedä koko totuutta. He eivät tiedä, että jotkut ihmiset suorastaan ajavat minua itsemurhaan. He eivät tiedä, että minä olen ollut tälläinen liian pitkään.

He eivät tiedä minun olevan osasyyllinen vanhempieni kuolemaan.

-

Hei! Sori, että viime luvusta on kertynyt aikaa jo kuukausi ja, että tämäkin on vähän lyhyt ja tylsä väliluku.

Muuten väittäisin, että seuraavasta luvusta olisi tulossa jopa hiukan iloinen, mutta minut tietäen siihen kohtaan pääsemiseen vie mut tuntien 5 lukua, joten... 😶  seuraavan luvun pyrin kuitenkin saamaan valmiiksi viikon sisään.

Ja sitten huomio kaikki! Aloitin ensimmäisen One Direction fanficcini (L.W.T) Olisi super ihanaa, jos kävisitte katsomassa sen profiilista (_Veenuss_) mention a user se on aika klisee, mutta jooh, arvostaisin, jos menisitte lukemaan. 🙌🏼

Näitä asioita nyt riittää, mutta seuraavaan. KIITOS 2.5K! Okei, nyt on 2.8k, mutta siltii💗💗 ajattelin, että kun/jos tulee 3K, niin spessuksi 3000 sanainen luku?

~Venus🌟