adopted girl || finnish

16. luku

Hejsan! Muistakaahan laittaa jotain kommentteja. Ois kiva tietää esim. parannusehdotuksia tai teidän mp. Suunnittelen muuten uutta tarinaa, joka saattaa hidastaa uusien lukujen tuloa.
~

Herään omaan kiljuntaani. Näin taas sen painajaisen. Ihoni on nihkeä hiestä ja tärisen painajaisen aiheuttamasta kauhusta. Jokainen, joka on joskus kokenut tämän tietää. Olen itkenyt nukkuessani. Henry tulee huoneeseen.

"Oletko kunnossa?" hän kysyy.

Rehellinen vastaus olisi en, mutta valehtelu on minulle arkea.

"Joo. Se oli vain painajainen", huohotan.

Henry käy sulkemassa verhot. Näen, että ilta on juuri saapumassa. Suljettuaan verhot Henry toteaa vain:
"Yritä nukkua pikkuinen. Jooko?"

Huone on pelkää tumman hämärää sekasotkua kun ovi sulkeutuu. Hiljalleen alan vaipua takaisin hämyisiin uniin ja tietyllä tavalla toivon etten enää koskaan heräisi.

~~~

Nukun koko seuraavan päivän heräillen välillä, mutta vaipuen kuitenkin takaisin uneen pian. Saan lisää painajaisia, missä olen pettänyt kaikki tai jotain. Minut haudataan yhä uudelleen elävältä tai, minut kivitetään, poltetaan, ruumiinosia revitään irti. Herään välillä itkien, mutta totun vain vajoamaan takaisin uneen muutamissa minuuteissa.

"Hän on nukkunut pitkän aikaa. Luulen, että melkein vuorokauden. Nyt Julian olisi jo aika herätä." En tunnista puhujaa.

Kohta minua ravistellaan. Reagoin kaivautumalle syvemmälle peiton alle.

"Julia kuule. Oot nukkunut vuorokauden", ilmeisesti Will kertoo.

Hä? Niin kauan. Miten voin olla yhä näin väsynyt? Nousen hitaasti istumaan ja minua alkaa heti pyörryttämään. Nostan käden otsalleni ja vaivun vaikeroiden takaisin makuulle.

"Julia, mikä on?" William huudahtaa.

Värähdän äänen voimakkuutta.
"En tiiä", mutisen.

"Daniel! Muut! Julialla on joku juttu!" Will huutaa.

Kuuluu parit juoksuaskeleet ja ensin Daniel ilmestyy ovelle perässään myös Luka ja Henry. He kaikki näyttävät huolestuneilta. Luka tointuu säikähdyksestä, että joku hirvittävä onnettomuus olisi satunut nopeiten ja tulee lähemmäs.

"Niin, mikä juttu?" hän kysyy ystävällisesti.

"Hän taitaa olla kipeä", Will vastaa. "Kuten huomasitte Julia nukkui pitkään ja äsken kun yritin herätellä tätä pikkuista-", hän pörröttää hiuksiani, mutta lyön hänen kätensä pois. "hän ei pystynyt nousemaan."

Alan yskiä kovaa ja kurkkuun sattuvasti. Yskittyäni painan pääni takaisin tyynyyn.

Pojat katsovat toisiaan neuvottomina ja yrittävät keksiä, mikä minulla on. Henry päättää lähteä hakemaan kuumemittaria. Hetken odotuksen jälkeen saamme tulokseksi 39.1°C.

"Tää voi olla pelkkä kuume, mutta sen jutun vuoksi, tämä vois olla sekundaarinen hukkuminen", Henry arvuuttelee hiljaa. "Ei voi olla ikinä liian varovainen."

Siis mikä? Luka näyttää yhtä hämmentyneeltä kuin minä, mutta muut tuntuvat tietävän, mitä Henry tarkoittaa. Daniel on järkyttynyt, ainakin ilmeestä päätellen ja Will tuijottaa minua silmät suurina. Henry nielaisee kuuluvasti ja haroo hiuksiaan.

"Mä soitan 911", hän sanoo hiljaa.

Eieieiei. Ei sairaalaan taas. Nyt jään ihan varmasti kiinni viiltelystä. En halua kiinni kaiken maailman monitoreihin ja letkuihin. Ei sinne.

"Ei", yritän huutaa, mutta saan aikaan vain karheaa mutinaa. Kaikki katsovat minua kummastuneina.

"Julia. Tässä voi olla kyse sun hengestäsi", Daniel sanoo. Huomaan hänen pidättelevän kyyneleitä ja se saa minut vaikenemaan.

Henry on mennyt ulkopuolelle soittamaan. Hän palaa pian ja sanoo ambulanssin tulevan kohta. Will yrittää nostaa minut, sillä Henryn mukaan en jaksaisi muutenkin heikon terveydentilani takia kävellä tässä kunnossa, mutta Daniel tulee ja huitaisee hänet pois. Hän nostaa minut ja kantaa alas kuiskien minulle hyviä juttuja. Kaikki kääntyy hyväksi. Oot vahva tyttö. Mieleni kuitenkin väittää toista. En ole vahva. Olen heikko niin psyykkisesti kuin fyysisestikin.

Ambulanssi tulee ja Daniel laskee minut kuljetettavaan sänkyyn. En muista sen laitteen nimeä. Hän seuraa perässä sisälle. Muiden käsketään tulla autolla. Tai luulen niin. Ajatukseni eivät ole selkeitä ja minua väsyttää taas. Kuulen vain muutaman ihmisen kovaäänisen puheen. En halua nukahtaa. Yskin taas, kun jollekkin esitetään kysymyksiä. Joku käskee minua olemaan nukahtamatta. Olen väsynyt ja silmät avatessani maailma on kuin silkkiverhon takana. Lopulta annan väsymykselle periksi ja nukahdan.

~~~

Monitorit piipittävät liian kovaa, mutta tasaisesti. Kaukaa kuuluu vaimennutta puhetta. En saa selvää, mitä he sanovat, mutta yksi äänistä on rauhallinen ja ammatillinen. Toinen on hätääntynyt, järkyttynyt ja epäuskoinen. Kolmas ja neljäs ovat myös rauhallisia, mutta se on ennemminkin lohduttamiseen käytettävää rauhallisuutta, jolloin tekisi mieli itsekin vain hätääntyä.

Avaan silmäni. Sairaalan katto ja loisteputkilamppuja, jotka valaisevat huoneen sairaalamaisesti. En ole huoneessa yksin, vaan siellä on monia vuoteita ja paljon piippaavia monitoreita. Teho-osasto luulen. Nurkassa olevan vuoteen ympärillä häärää hoitaja ja kaksi sänkyä vasemmalla on mies, joka katsoo vuoteella lojuvaa henkilöä. En näe hänen kasvojaan, mutta luulen ettei hän itke. Mietin tahtomattakin, kuka sängyssä oleva henkilö on ja, mitä on tapahtunut. Tulen surulliseksi tajutessani, miten paljon täällä kuolee ihmisiä ja miten paljon läheisiä menetetään.

Hoitaja huomaa minut. Hän on nuori ja ystävällisen näköinen. Minua katsoessaan hänen kasvoiltaan paistaa sääliminen, vaikka hän alkaakin hymyillä feikkiä hymyä lähes välittömästi.

"Hei. Oletkin hereillä. Odotatko hetken niin haen potilastietosi?" hän kysyy pirteästi. Mietin vain, mitä muuta voisin tehdä kuin odottaa.

Naisen palatessa hänellä on mukanaan kansio, josta hän kaivaa paperin.

"Minä olen Felicia ja sinä olet siis Julia Brown. Sinä olet 15 ja sinun vanhempasi menehtyivät muutama vuosi sitten. Adoptio noin viikko sitten. Edellinen sairaalareissu pari päivää sitten. Silloin diaknosoitiin anoreksia.

Nyt sinut tuotiin tänne ambulanssilla sekundaarisen hukkumisen pelossa ja huomattiinkin, että keuhkoissasi oli vettä. Siksi sinun keuhkoistasi poistettiin kiireelisesti vesi. Sinulle annettiin antibiootteja kuumetta vastaan ja sinä olet täällä vielä hiukan aikaa tarkkailussa. Nyt sinut voidaan siirtää ihan normaaalille vuodeosastolle täältä teholta. "

seuraavia sanojaan varten Felicia hengäittää rauhassa, sekä ottaa samalla ammatillisen huolestuneen asenteen."Ja muuten. Sinun Kehossasi huomattiin hirvittävän paljon viiltelyarpia ja huoltajasi on erittäin järkyttynyt. Häntä ei kuitenkaan ole päästetty itse katsomaan", hoitaja käy läpi tietojani ja selittää nopeasti kaiken käyttäen ärsyttävän paljon persoona pronominejä.

Eli siis. Sekundaarinen hukkuminen tarkoittaa, mitä lie, mutta keuhkoissani oli vettä? Ei sillä varmaan väliä, koska se poistettiin. Kuume selittää väsymyksen. Siltä osin kaikki vaikuttaa siis olevan hyvin. Muu onkin sitten toinen juttu. Viiltely. Daniel ja pojat. Jäin kiinni. Vittu. Hän on niin pettynyt.

Näihin sekaisiin ajatuksiin vaipuen nukahdan taas ja unohdan teho-osaston piipittävät monitorit.

Muistakaahan kommentoida! Kiitos, jos/kun luit❤️