Tosinimi

Luku 17

Tapahtunut tähän mennessä: Pihla kohtaa salaperäisen vierailijan Eliaksen luona. Tyrmään on murtauduttu uudelleen ja vangit ovat päässeet karkaamaan. Elias ilmoittaa kaukosiirtoloitsuporttiin kiinnitetyssä 'katiskassaan' olevan saalis kiinni, mutta saalis paljastuukin Pihlalle hyvin tutuksi ihmiseksi.

Tämä ei voinut olla totta. Tämä oli varmastikin joku loitsu. Katsoin oikealla silmälläni, katsoin vasemmalla silmälläni, mutta mikään ei muuttunut.

Olin vajonnut polvilleni lattialle paviljongin keskelle ja tärisevät sormeni pyyhkivät kosteudesta kihartuneita hiussuortuvia Mikan otsalta. Oikeanpuoleisella ohimolla oli pyörre, jonka takia Mika ei koskaan voinut vaihtaa jakauksensa suuntaa.

Olin viimeinkin tullut hulluksi.

Hänen silmänsä olivat kiinni, mutta hengitti. Nihkeä poski oli lämmin kättäni vasten. Hänen tuoksunsa oli lamauttava annos tuttuutta kaiken tomun keskelläkin.

Minun oli vaikea hengittää. Tämä ei saanut olla totta.

"Mika?" sanoin. Se tuli ulos surkeana ja vaimeana.

Hetkeksi Mika raotti silmiään ja katsoi minua. Hänen suupielensä nykivät hieman ja minä odotin hänen sanovan jotain, joka rikkoisi tämän loitsun. Soihtujen valo heijastui hänen sameissa silmissään. Hän päästi ulos syvän henkäyksen ja sulki silmänsä uudelleen.

"Hän on elossa? Hienoa", sanoi Elias. Säpsähdin - olin unohtanut hänenkin olevan täällä.

Katseeni nauliutui Eliakseen. Hän astui lähemmäs, kaivaen jotain laukustaan ja minä nousin varuillani toisen polven varaan.

"Mitä sinä teet?" kysyin.

"Pihla, sinä pitelet taas veitseäsi."

Huomasin silloin pienen puukkoni painon sormillani. Se oli lipunut esiin kuin itsestään.

"Mitä sinä teet?" toistin. Eliaksen käsi oli edelleen laukussa ja hän veti hiljaa esiin pienen pullon.

Elias katsoi minua kiusaantuneena.

"Kyllähän sinä ymmärrät... Hän on ihminen ja ilmiselvästi elossa, minun kuuluu--"

"Ei."

Nousin seisomaan.

"Minua ei kiinnosta mitä sinun kuuluu tehdä. Minä en anna sinun vahingoittaa häntä."

Elias oli pysähtynyt paikoilleen ja katseli minua otsa rypyssä. Hän laittoi kuitenkin pullon takaisin laukkuun ja nosti tyhjät kätensä pystyyn.

"Sinä olet valmis... tappelemaan... minun kanssani jonkun tuntemattoman ihmisen vuoksi?"

Pettymys paistoi hänen kasvoiltaan.

Yritin sysätä kaiken hämmennyksen syrjään ja miettiä. Nyt piti olla järkevä. Elias ei tiennyt, kuka Mika oli, saati kuka Mika oli minulle. Elias oli nähnyt vain minut tunteellisena polvistumassa hänelle tuntemattoman miehen viereen. Oli luultavasti parempi, ettei hän saisi tietää. Tärkeintä oli, että Mika olisi turvassa.

"Lähetä hänet takaisin", sanoin.

"Mitä?"

"Lähetä hänet takaisin! Sinä tiedät, miten tämä portti toimii."

"En minä pysty noin vain tekemään kaukosiirtoloitsua. Sitä paitsi, tämä tyyppi näyttää siltä ettei taatusti jaksaisi toista kierrosta heti perään."

Elias ei kuitenkaan sanonut, ettei osannut tehdä sellaista loitsua.

Vilkaisin Mikaa. Hänen silmänsä olivat edelleen suljetut, rinta kohoili tasaisten, rauhallisten hengenvetojen mukana.