Tosinimi

Epilogi

Tapahtunut tähän mennessä: Koko juoni.

*

Pihla

Eräänä tärkeänä aamuna istuin matka-arkkujen ja laatikoiden välissä vaitonaisena. Olimme Mikan kanssa kuvitelleet, että lähtöaamumme olisi ollut hilpeä tai edes vikkelä, mutta eilisen juhlinta sai aikaan sellaisen päänsäryn ja pahoinvoinnin meistä jokaisessa, että kaikki sujui hitaasti ja hissukseen. Jopa Rahko, joka sentään onnistui käydä kotona vaihtamassa vaatteensa univormuunsa uutta iloista työpäiväänsä varten, nojaili nyt vasten salkoasettaan oviaukon edessä sen näköisenä, että saattaisi lyyhistyä hetkenä minä hyvänsä.

Olin ajatellut, että hyvästeistämme tulisi haikeat, mutta riemukkaan illan jälkeen kaikki oli ollut niukkasanaista, eikä ollenkaan niin juhlavaa kuin olin kuvitellut. Ehkä parempi niin. Elias oli myöntynyt Mikan ajatukseen läksiäisistä siinä kohtaa, kun oli tajunnut, että ei pystyisi ottamaan koko viinakaappinsa sisältöä mukaan. Joten me olimme kutsuneet Kouvan jälkikasvunsa kera, sekä Rahkon kylään sillä verukkeella, että tarvitsisimme joka tapauksessa apua tavaroiden kantamisessa.

Elias ja Mika valmistelivat loitsua huoneen keskellä olevan paviljongin ympärillä. Elias kaatoi suolaa maahan murahdellen välillä jotain Mikalle, joka loi kaihoisia katseita minun istumapaikkaani ja laatikoihin, aivan kuin hän olisi aikeissa kivuta yhden sellaisen sisään. Koska minulta puuttui kokonaan minkäänlainen teoreettinen ymmärrys kaukosiirtymisestä, olin saanut luvan odottaa tavaroiden kanssa. Vaikka en ollut ottanut osaa myöskään pakkaamiseen, en voinut olla huomaamatta ylimääräisiä marmoriarkkuja Eliaksen tavaroiden taakse piilotettuina. Epäilykseni oli, että niiden sisästä löytyisivät kaikki Väinöltä torjumani lahjat, mutta pelkkä ajatuskin siitä, että nousisin ylös tarkistamaan sai päänsärkyni jyskyttämään lisää.

Kuului kova rätsähdys. Vilkaisin ovea, peläten tunkeilijoita. Ääni tuli kuitenkin keskeltä huonetta, jossa Elias oli sytyttänyt sinisen tulen. Ilmassa haisi ruuti.

Mika löntysti luokseni. Hänen silmiensä alla oli mittavat pussit ja hän haisi vanhalle viinalle, kuin olisi kierinyt siinä. Mutta niinhän hän tekikin. Muisto välähti mielessäni. Kouvan poika Pasi oli vaatinut Mikalta suudelman, viitaten johonkin velkaan. Elias oli hermostunut saman tien ja tarttunut Pasiin. Siitä olisi ehkä kehkeytynyt tappelu, mutta he onnistuivat vain tönäisemään Mika-raukan kumoon lasiensa kera.

Mika tuijotti minua hetken, ennen kuin muisti puhua.
"Nyt on aika mennä." Sitten hänen katseensa tippui minun syliini. "Mikä tuo vitsa on?"

Hän tarkoitti pitelemääni pajunoksaa.
"Se... aion istuttaa sen, kunhan se saa juuret alleen. Sitten kun minulla on koti."

"Meillä", hän sanoi ja minä hymyilin, tai ainakin ajattelin hymyileväni.

Elias ryki auki kurkkuaan.
"Mikael, jos tulet tänne niin näytän sinulle, miten varmistetaan, että kaukosiirron toisella puolella on turvallinen vastaanottaja, ennen kuin yritetään lähettää sillä mitään. Varsinkaan elävää."

Elias vaikutti itse asiassa hieman pirteämmältä kuin viimeisenä parina päivänä.

"Ja Pihla voi valmistautua lähtöön. Kun vastaanottava satama on varmistettu, Mikael menee ensin, sitten sinä, tavarat ja lopuksi minä."

Kiipesin ylös laatikoihin nojaten, käteni vapisten. En halunnut sanoa mitään huonosta voinnistani, tai Elias toistaisi saman saarnan kuin mitä herättäessään meidät siitä, että mehän olimme itse halunneet alkaa juomaan juuri ennen lähtöpäivää. Rahko urahti jotain ja heilautti kättään minulle, minä vilkutin yhtä epämuodollisesti takaisin. 

Pääsin suolan yli, paviljongin pylväiden väliin seisomaan. Sininen valopallo leijui edessäni käsivarrenmitan päässä ja välillä rätsähdellen vaarallisen oloisesti. Mika seisoi kuusikulmion viereisellä sivulla ja tuijotti valoa edessämme otsa hiessä. Hän vaikutti jännittyneeltä ja hän sentään oli tehnyt tämän matkan jo kerran.

"Pihla, älä koske mihinkään ennen kuin annan luvan. Pysy vain paikoillasi", Elias sanoi. Ihan kuin minä olisin huvin vuoksi tuikkaamassa käteni edessäni salamoivaan pätsiin! "Mikael voi mennä heti kun olet valmis. Annan sinulle muutaman minuutin aikaa valmistautua, ennen kuin Pihla tulee."

Mika vilkaisi minua vielä kerran, sitten takaansa Eliasta. Elias antoi suukon Mikan poskelle, aivan kuin se olisi ollut luontevin asia maailmassa. Minä tyrmistyin, mutta Mika vain hymyili ja vaikutti heti pirteämmältä. Sitten hän kohotti kätensä päättäväinen ilme kasvoillaan, mistä seurasi silmiäni polttava välähdys ja vielä aikaisempaa mittavampi rätsähdys. Mika oli kadonnut. Vaikka osasin odottaa, että jotakin tapahtuu, reaktioni oli silti hypätä taaksepäin. Elias kuitenkin seisoi jo takanani ja työnsi minua lempeästi eteenpäin. Hetken luulin, että hän aikoi pussata minuakin, mutta hän vain auttoi minua pysymään pystyssä.

"Sattuuko tämä?" kysyin. Minun täytyy melkein huutaa, sillä valo edessäni oli entistä levottomampi ja äänekkäämpi. Sen sisuksista purkautui koukeroita, kuin pieniä liekkejä tai lonkeroita.

Vilkaisen Eliasta olkani yli. Hän ignoorasi kysymykseni, mutta hänen huulillaan kävi pahaenteinen hymy.
"Pidä polvesi pehmeinä ja jännitä lihaksiasi samalla kun ojennat kätesi."

Kiva. Tämä kuulosti Akatemian lihaskuntotestiltä, paitsi että edessäni oli jokin helvetintuli.
"Oletko varma, että tämä on turvallista?"

Silloin Elias nauroi.
"Voit mennä heti kun olet valmis", Elias sanoi. Paniikki kouraisi sisuskaluja. Miten muka voisin olla valmis tuikkaamaan käteni salaman sisään? Parasta tehdä se heti!
"Muista vain--"

En kuitenkaan kuullut hänen sanojaan, sillä olin jo ojentanut käteni. Tuntui, kuin olisin saanut valtavan sähköiskun. Näkökenttäni valahti valkoisena, sitten mustana, taas valkoisena. Maa katosi jalkojeni alta ja putosin, suorastaan upposin, kunnes yhtäkkiä olin nelinkontin maassa ja haukoin henkeä. Kipu iski vasten polviani, aivan kuin maa olisi yhtäkkiä syöksynyt kohti minua.

Joku veti minut saman tien ylös, mutta jalkani olivat vetelät ja kehoni tärisi.
"Pihla, sinun tulee tulla pois tieltä. Tavarat tulevat seuraavaksi."
Mikan ääni kuului vaimeana, kuin seinän läpi.

Hän tuuppasi minut istumaan penkille. Välähdys oli sokaissut minut hetkellisesti ja yritin saada selkeyttä maailmasta. Oli kylmä, mutta eri tavalla kuin aiemmin. Suolainen tuuli iski vasten kasvojani ja ilma tuntui käsittämättömän raikkaalta kun haukoin henkeä. Silmäni alkoivat erottaa ympäristöäni hiljalleen. Oli pimeää ja me olimme jollain katolla tai valtavalla parvekkeella. Alhaalla levittäytyi lukuisia pieniä valoja, rakennusten siluetteja. Sehän oli kaupunki. Lokki lensi vasten tummaa taivasta, päästellen kirkuvia ääniä hiljaiseen yöhön.

Nojauduin seinään, se oli kylmä ja märkä. Kaikki oli märkää. Hymyn nykiessä suupieliäni alkoi sataa vettä.

FIN

*

A/N: Tää olis nyt tässä. Luulin jo monesti, että ei päästäisi ikinä loppuun, mutta tässä me nyt ollaan. Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille. Oliko loppu sellainen, mitä odotitkin? Jäikö jotain vaivaamaan? Jätä ihmeessä joku puumerkki, että olet päässyt loppuun :) Jos on jaksanut lukea 36 lukua ja mahdollisesti venata 5 vuotta jatkoa niin ansaitsee jos jonkinmoisen papukaijamerkin!