Tosinimi

Luku 32

A/N: Huh huh mihin julkaisutahtiin ollaan päästy! Mä kirjoitin koko viime lauantain aamusta kello kahteentoista yöllä kun oikein innostuin. Olen editoinut tätä lukujen muotoon ja vähän karsinut runsaita kuvauksia pölyn leijailusta. Kertokaa toki mitä mieltä olette tästä luvusta niin osaan sitten ehkä paremmin editoida seuraavaa :)

*

Tapahtunut tähän mennessä: Elias haluaa yllättäen Sarijoutsen mukaan herättämään Prinssiä. Prinssin huoneiston suojaukset eivät hidasta Pihlaa ollenkaan.

Pihla

Olin juosta portaat ylös hänen peräänsä saman tien. Melkein huusin hänen peräänsä, että miten niin Prinssin neuvonantajan nimi oli Acantha, mutta kammion painostava hiljaisuus sai minut hillitsemään itseni. Ei sillä ollut nyt väliä. He keskittyivät nyt siihen, mitä varten olimme tulleet tänne. Tätä voisi pohtia myöhemmin. Nyt oli keskityttävä tähän hetkeen ja minun audienssiini.

Odotellessani tarkastelin kammiota ympärilläni. Tunsin itseni liian levottomaksi, että olisin voinut istuutua alas. En enää pelännyt, että lattia yhtäkkiä polttaisi minut siltä seisomalta, mutta sydämeni hakkasi edelleen samaa tahtia, kuin lohikäärmeen luolassa. Harhauttaakseni ajatuksiani, katselin seiniä täplittäviä raamikkaita ovi yrittäen muistaa, minne ne veivät. Tuon takana oli vaatehuone, eikö ollutkin? Ja tuo kulman takaa pilkistävä taas oli savenvalentahuone. Mutta eikö tuossa välissä ollut aiemmin ovi? Menin seinän viereen ja hipaisin pintaa, kuten olin nähnyt Prinssin tekevän monet kerrat silloin joskus. En olettanut varsinaisesti mitään tapahtuvan, mutta seinä värähti edessäni kuin veden pinta ja esiin piirtyi kirjottu liukuovi. Muistin sen! Tämän oven toiselle puolelle minä en ollut saanut mennä aiemmin.

Nyt ei ollut tutkimusmatkailun aika, joten päästin irti ja astuin askelen taaksepäin. Ovi kuitenkin liukui auki itsestään. Harppasin hätäisen askelen taaksepäin ja käteni hapuili saman tien Lerain jousta siltä varalta, että jokin hyökkäisi kimppuuni ovensuusta, mutta eteeni avautuikin iso, autio makuuhuone. Siellä oli ruhtinaallisen kokoinen parisänky, jonka takana oli pari suuria, arvatenkin lumottuja ikkunoita. Toisella puolen avautui tyhjä, vuorinen maisema. Aurinko pilkotti pilvien välistä läpi ikkunoiden, täplittäen lattialla lojuvia paksuja mattoja ja näin kuinka pöly tanssi ilmassa. Yhtä seinustaa kiersivät kirjahyllyt, joiden päällä roikkui lakastuneita viherkasveja, toisella puolen oli kokovartalopeilein vuorattu pukeutumisnurkkaus ja pukeutumispöytä. Kaikkialla oli kukkia joko ruukuissa tai maljakoissa, mutta ne olivat kaikki kuolleet jo aikaa sitten.

Oliko tämä vierashuone? Se näytti paljon kutsuvammalta ja persoonallisemmalta, kuin yläkerran hämyinen kammio. Mutta Kouvahan oli sanonut Prinssin ja Kaeti Acanthan menneen kihloihin. Ehkä tämä oli hänen huoneensa, ennen kuin kihlaus peruuntui... Kihlaus tai kukkaset eivät kiinnostaneet minua, mutta paloin halusta kävellä ikkunan luokse ja tutkia maailmaa sen toisella puolen, vaikka tiesinkin, ettei se olisi aito. Käänsin lopulta huoneelle selkäni ja palasin puun luo. Olin juuri nähnyt, kuinka arvaamattomia ovet olivat. Minun tuurillani jos nyt astuisin ylimääräisten oviaukkojen läpi, ovi sulkeutuisi takanani ja sitten veitsitemppuni ei toimisikaan enää.

Nojauduin vasten puuta ja laskeuduin viimein varovasti maahan. Kipu oli alkanut hiljalleen palata kehooni, joten vedin esiin Sarijoutsen antaman pullon. Se oli täynnä pieniä mustia rakeita. Hän ei ollut antanut mitään ohjeistusta siihen, kuinka monta minun tulisi ottaa, joten uskalsin nielaista vain yhden. Ehkä se auttaisi minua nousemaan ylös myöhemmin.

Perhoset lepattivat ympärilläni ja mietin raukeana olivatko ne oikeita perhosia vai jonkun loitsun aikaansaannoksia.

Kaikki tämä varuillaolo oli ollut uuvuttavaa. Olisi ehkä hyvä, että saisin pienen tauon ja lepäisin tässä sen aikaa, kun Elias teki mitä sitten aikoikaan tehdä, jotta Prinssi heräisi.