Tosinimi

Luku 22

Elias

He olivat seuranneet Pihlan ystävän seurantaloitsua pitkin käytäviä, kunnes ne vaihtuivat hämyisiksi luoliksi. Elias ja Pasi olivat kulkeneet varovasti, pälyillen ympärilleen siltä varalta, että heidät yllätettäisiin. Rahko ja Mikael sen sijaan kulkivat määrätietoisin askelin. Mikael pysähty välillä suu auki katsomaan valkoisena hohtavia tippukiviä heidän valonsa lepatuksessa. Eliasta hymyilytti se tilanteesta huolimatta.

"Tuo on todella hyvä jäljitysloitsu", Elias kommentoi. Hän oli nähnyt vastaavien loitsujen kestävän tuskin tuntiakaan, mutta tämä oli pysynyt päällä koko päivän.

"Se maksoi omaisuuden. Melko kirjaimellisesti. En tiedä loitsujen hinnoista täällä, mutta Vernassa tarvitsin koko perintöni isoäidiltäni pystyäkseni ostamaan sen kaksi vuotta sitten", Mikael sanoi.

"Kaksi vuotta?!" Elias ei voinut olla huudahtamatta. Ei ihmekään, jos se oli ollut kallis.

Poika kohautti olkapäitään.

"Ostin sen ennen kuin itse aloin opiskelemaan. Enhän minä voinut käyttää kahta vuotta elämästäni tähän, jos en olisi tiennyt Pihlan olevan elossa."

Rahko katsoi Eliasta kysyvästi.

"Kaksi vuotta on pitkä aika ihmiselämästä", Elias sanoi. "Etkö sinä ole usein partiossa taivasalla? Se on suunnilleen seitsemänsataa auringonlaskua."

Rahko ei reagoinut.

"Seitsemänsataa on--"

"Kyllä minä tiedän kuinka paljon seitsemänsataa on!" Rahko ärähti.

"Olkaa hiljaa, tai kaikki kuulevat meidän tulomme", Pasi sanoi.

Silloin kuului ulvahdus. Elias luuli sen ensin kuuluvan osaksi heidän keskusteluaan, mutta huomasi sitten, että Mikael oli kadonnut hänen viereltään. Hän nosti valopallojaan ylemmäs ja näki, kuinka valtava tuhatjalkainen sähähti ja lähti kiipeämään seinämää ylöspäin terävät jalat kopisten kiveä vasten. Sen vartalo lukuisine jaokkeineen kiilsi metallisena valopallon hohteessa. Elias tuijotti sitä suu auki. Mikä ihme tuo nyt oli? Mistä se oli edes yhtäkkiä ilmestynyt tuohon? Hän tiesi, että lukuisten Hovista lähtevien tunnelien perukoilla asusteli ikivanhoja hirviöitä, mutta minkään noin massiivisen ei olisi pitänyt uskaltautua näin lähelle asutusta. Mikael karjaisi uudelleen ja se kuulosti onneksi enemmän pelolta, kuin kuolonkorahdukselta.

"Äkkiä perään, ennen kuin se pääsee karkuun!" Elias huudahti. Hänen sydämensä pamppaili ja kädet olivat alkaneet täristä, mutta nyt ei ollut aikaa jäädä pohdiskelemaan.

"Oletko sinä hullu?!" Pasi suhahti. "Tuo hirviö syö meidätkin!"

"Loitsu on yhä Mikaelilla!"

He juoksivat luolan seinämää vierustaen, jalat kumisten hiekkaista maata vasten. Elias piti valonsa alhaalla, sillä tuhatjalkainen säikkyi sen paloa yhä ylemmäs.

"Rahko, sinun pitää saada Mikael alas ennen kuin tuo olento vie hänet pesäänsä!"

"Miten!? En edes näe sitä!"

Elias nyökkäsi kohti Rahkon salkoasetta.

"Käytä keihästäsi. Kolmosella. Yksi, kaksi --"

"Ei tämä ole mikään keihäs!"

"KOLME!"

Elias antoi valonsa syöksyä ylös seinämää vauhdilla kohti tuhatjalkaista. Se rääkäisi, selvästi inhoten valoa. Ennen kuin se ehti kuitenkaan reagoida sen enempää, Rahko viskaisi kaikilla voimillaan aseensa kohti olentoa. Se suhahti heidän päidensä yli ja upposi hirviön keskivartaloon yllättävän pehmeästi.