Tosinimi

Luku 26 - Elias

A/N: Hei taas, tässä on pitkästä aikaa jatkoa. Lisää tulee tämän vkl aikana. Joudun pätkimään näitä lukuja vähän hassusti kun ovat niin pitkiä, joten tämä on tällainen lämmittelypala. Kertokaa toki mitä mieltä olette! 

Tapahtunut tähän mennessä: Elias ja Mika yrittävät pelastaa kapinallisten vangiksi joutuneen Pihlan. Suunnitelma kuitenkin epäonnistuu. Pihla yrittää harhauttaa Okraa ja Tataria johdattamalla heidät halki pimeän suoraan lohikäärmeen luo. Pihla päätyy pakenemaan lohikäärmettä luolaan, jossa kasvaa puu. Puussa kasvaa hedelmä, jonka lohikäärme sanoo olevan tosinimi. Pihla päättää haukata palan.

*

Elias

Elias oli pystynyt seuraamaan Pihlaa melko pitkälle, kun tämä oli paennut kaaoksen täyttämästä vastarintaliikkeen päämajasta, ottaen huomioon, ettei hän ollut juossut varmaan viiteentoista vuoteen. Kun Okra ja Tatar saivat päämajan ulkopuolella kahlittua Pihlan, Eliaksen oli myönnettävä, että hänen suunnitelmansa vapauttaa Pihla oli epäonnistunut.

Elias ei tiennyt, mitä muuta tehdä, kuin yrittää seurata heitä hiljaa perästä, niin kaukana, etteivät he huomaisi. Ehkä Elias olisi voinut astua varjoista esiin ja kertoa, että Okra ja Tatar olivat erehtyneet tästä tosinimi-asiassa ja sen sijaan heidän kannattaisi pitää Pihlaa kuin kukkaa kämmenellä ja myydä hänet takaisin Prinssille, sillä Prinssi rakasti häntä ja olisi valmis maksamaan omaisuuden saadakseen vieraansa takaisin vahingoittumattomana. Mutta Elias oli melko varma, että he eivät uskoisi häntä. Hänellä ei ollut Pihlan lirkuttelutaitoja tai itsevarmuutta. Sen sijaan he luultavasti tappaisivat hänet siihen paikkaan ja kuka sitten herättäisi Prinssin. Eliaksen olisi pitänyt tehdä se saman tien, mutta hän ei uskaltanut päästää Pihlaa silmistään.

Ehkä Pihlalla oli suunnitelma. Hän johdatti vangitsijoitaan pimeässä kammiossa melko määrätietoisen oloisesti.

Ehkä tulisi hetki, jona Elias voisi auttaa Pihlan vapaaksi. Useamman kerran Pihla ja hänen vangitsijansa pysähtyivät. Silloin Okra tai Tatar katsoi pimeyteen suoraan kohti Eliasta ja joka kerta Elias joutui jättäytymään aina hieman taaemmas, kunnes yhtäkkiä he katosivat kokonaan.

Ehkä heidän valonsa oli sammunut. Elias ei uskaltanut tehdä omaa valoaan vielä, vaan veti taskustaan jäljitysloitsun. Se kuitenkin pyöri ympyrää kuin sekava kompassi, tietämättä mihin osoittaa. Nytkö se oli lakannut toimimasta? Ei, täällä oli luultavasti jotain, joka häiritsi sitä. Minne Pihla oikein aikoi johdattaa heidät? Elias yritti hetken aikaa seurata heitä edelleen vaiston varassa, mutta luovutti viimein. Ehkä Pihla tosiaan tiesi, mitä oli tekemässä.

Oli aika kokeilla jotain muuta. Elias kääntyi ympäri ja piti kiirettä. Kesti kauemmin kuin hän oli odottanut löytää kohtaamispaikalle, jossa Mikael jo odotti piilossa, mutta ainakaan hän ei törmännyt keneenkään. Piilopaikka oli komeron kokoinen syvennys suojassa kallion nipukan takana, jonka he olivat löytäneet sattumalta aiemmin. Mikael seisoi vakavana pidellen rystyset valkoisina Rahkolta saamaansa valtavaa salkoasetta. Hänen vaatteensa olivat yltä päältä tomussa, joka vain korosti kasvojen harmautta, mutta ainakin hän oli turvassa.

Elias antoi näkymättömyysloitsunsa pudota pois. Mikaelin olkapäät laskeutuivat alas huojentuneina nähdessään Eliaksen ja hän päästi pitkän henkäyksen ulos.

Iloa ei kuitenkaan kestänyt kauaa.

"Missä Pihla on?"

Elias selitti, mitä oli tapahtunut hieman nolona. Hänellä oli vaikeuksia katsoa Mikaelia silmiin, joka yritti kohteliaisuudesta peittää pettymystään.

"Mitä me nyt teemme? Pasi lähti kotiin jo jonkin aikaa sitten. Hänellä oli kiire päästä pois jaloista ennen kuin kaarti saapuisi."

Eliasta ärsytti, että Pasi oli jättänyt Mikaelin oman onnensa nojaan, mutta sitä oli turha puida nyt.

"Lähdetään mekin mahdollisimman vähin äänin. Toivotaan, että mitä Pihla sitten suunnitteleekin, toimii. Voin yrittää, jos saisin loitsun toimimaan, mutta tarvitsen työpöytäni siihen."

Mikael nyökkäsi, innoissaan pääsemään pois ahtaasta piilopaikastaan. Hän ei kuitenkaan ehtinyt ottaa kuin kaksi askelta, ennen kuin Elias tarttui häntä vyötäisiltä ja veti takaisin syvennykseen.

"Hys", Elias sanoi. "Katso!"

Tumma hahmo seisoi vain muutaman metrin päässä, toisella puolen onkaloa, selin heihin. Hän kääntyi ympäri ja yläpuolella leijuva kelmeä valo valaisi hänen punaisen irokeesinsä ja arpiset, harmaat kasvot. Se oli Okra.

Okra ei vaikuttanut huomanneen heitä, mutta Elias veti silti Mikaelin mukanaan niin syvälle kallion uomaan, kuin mahdollista. Heistä kumpikaan ei ollut mikään taistelija.

Jos piilopaikka aiemmin oli ollut ahdas, teki kaksi miestä siitä vielä ahtaamman. Elias piteli edelleen Mikaelia, tietämättä mihin laittaa käsivartensa hämärässä. He olivat melko samanpituiset, joten hänen oli helppo kuiskata toisen korvaan.

"Ehkä Pihlan on onnistunut karistaa muut kannoiltaan. Odotetaan, hän varmasti lähtee pian."

Eliaksen huulet hipaisivat hämärässä toisen korvalehteä ja leukaluun sänkeä ja yhtäkkiä hän tiedosti hyvin tarkasti, kuinka lähekkäin he olivat. Elias yritti astua taaemmas ja ottaa tilaa, mutta sitä ei yksinkertaisesti ollut, joten hänen liikkeensä oli lopulta vain kiusallinen hipaisu lantiolta Mikaelin vartaloa vasten.

Elias hymähti vaivaantuneena ja haki tasapainoa otteestaan. Hänen sormensa osuivat sideharson reunalle, sen saman jonka hän oli itse sitonut. Häpeä lehahti Eliaksen kasvoille. He olivat kuolemanvaarassa, Mikael oli loukkaantunut ja hän ei osannut käyttäytyä.

"Onko hän siellä vielä?" Elias kuiskasi. Mikael nyökkäsi, lepuuttaen päätään Eliaksen olkaa vasten. Toisen lämpö tuntui sanoinkuvaamattoman lohdulliselta ja hetken Elias harkitsi, että kietoisi kätensä Mikaelin ympärille kokonaan.

"Sattuuko sinuun?"

Mikael pudisti päätään. Elias päästi huojentuneen huokauksen ilmoille.

"Okra lähtee varmasti pian", hän toisti.

Ainakaan hänen ei tarvinnut olla piilossa yksin.