Luku 21

140 26 2
                                    

A/N: Ai oliko tälläinenkin tarina olemassa? No on! Olen joutunut panttaamaan julkaisemista, koska seuraavissa kolmessa luvussa pienilläkin muutoksilla on ollut niin iso vaikutus tapahtumiin, etten uskaltanut päästää irti.

Tapahtunut tähän mennessä: Prinssin neuvonantajien kuulusteluista palannut Elias löytää Mikan. Mika ja Elias päättävät yrittää pelastaa Pihlan, joka on vastarintaliikkeen vankina. Pihla yrittää saada selville lisää tosinimestä ja liittyä kapinallisiin.


Mika

Mikael olisi halunnut lähteä suoraan Pihlan perään, mutta Elias vaati, että he valmistautuisivat. He olivat palanneet Eliaksen luo odottamaan Rahkoa. Mikael istuutui alas, tajuten vasta nyt, kuinka kauan oli ollut jalkeilla ja kuinka häntä väsytti. Ehkä pieni tauko olisi hyvästä. Hän kertoi nopeasti Eliakselle, mitä Kratin kaupalla oli tapahtunut. Hän hillitsi haluaan toistaa, että idea ei alun alkujakaan ollut hänen ja että Pihla oli itse halunnut hajaantua. Nyt ei ollut aika syyttelylle.

"Se on hyvä merkki, että he eivät antaneet Vartin satuttaa Pihlaa. He luultavasti tietävät, kuka Pihla on ja tarvitsevat häntä elossa."

"Mitä varten?" Mikael kysyi. Hän muisti Pihlan epäilyksen siitä, että Elias aikoi teurastaa jommankumman heistä jotain taikajuomaa varten. Entä jos jollakulla toisellakin olisi sama suunnitelma?

Elias kohautti olkapäitään.

"Ehkä he aikovat kiristää Hänen Korkeuttaan Pihlan avulla."

"Toimisiko se?"

Mikael oli nähnyt Prinssin silloin niityllä kylän laidalla kun Pihla oli pelannut shakkia tätä vastaan. Prinssi oli ollut valtava siivekäs hirviö, johtaen omaa armeijaansa yhtä tyttöä vastaan. Pihlan tarinoista Mikael oli odottanut kohtaavansa jonkun melko inhimillisen olennon, mutta sen sijaan niityllä oli ollut varmaan kolmemetrinen julma kuolemanenkeli täydessä sotisovassa. Tuntui aivan absurdilta, että sitä samaa hirviötä olisi voinut kiristää Pihlan hyvinvoinnin avulla.

Elias ei vastannut ensin. Hän oli työpöydän takana, edessään nahkalaukku, johon hän pakkasi papereita ja erilaisia pieniä esineitä.

"Riippuu varmaan siitä, mitä he haluavat."

Mikael ei ollut varma uskoiko siihen. Prinssi ei vaikuttanut siltä, että välittäisi kenestäkään. Mutta ehkä Pihlaa tosiaan tarvittiin jonkin oikein kamalan taikajuoman ainesosaksi.

"Joten mitä me teemme kun Rahko tulee?"

"Me tarvitsemme ensin hieman lisätietoa kapinallisten määrästä ja vahvuudesta. Rahko tulee mukaamme, koska sinä et suoraan sanottuna näytä sen kovemmalta taistelijalta kuin minäkään. Sitten seuraamme loitsuasi niin lähelle Pihlaa kuin mahdollista. Kaartilaisena Rahko pystyy myös hälyttämään lisäjoukkoja. Mutta jos marssimme paikalle Kaarti mukanamme, tuskin pääsemme kovinkaan pitkälle huomaamatta. Kapinallisilla on luultavasti jokin pakosuunnitelma mietittynä. Kun pääsemme liki, keksimme ehkä mitä tehdä."

"Ehkä me voisimme suunnitella hieman pidemmälle..."

"Minä olen akateemikko, en mikään sissisotilas", Elias ärähti ja hänen silmänsä loistivat luonnottoman sinisinä. "Minä keitän liemiä ja tutkin eri ainesosien ominaisuuksia."

Sitten hän veti henkeä ja vaikutti rauhoittuvan hieman.

"Nyt pitää keskittyä yhteen askeleen kerrallaan. Minulla ei ole hajuakaan, mitä me edes teemme, kun saamme Pihlan vapaaksi! Jos Prinssi ei herää ja hänen neuvonantajansa, tai oikeastaan kuka tahansa muu tässä Hovissa löytää Pihlan, olemme edelleen pulassa!"

TosinimiTempat cerita menjadi hidup. Temukan sekarang