Tosinimi

Luku 19

A/N: Olen edelleen hengissä. En vain näemmä osaa elää elämää ja kirjoittaa samaan aikaan!

Tapahtunut tähän mennessä: Kaartin vietyä Eliaksen, Pihla piiloutuu Mikan kanssa Kouvan luo. Houkutus käy liian suureksi ja Pihla päättää käyttää kulkuliitua yhdessä Kouvan pojan Pasin kanssa päästäkseen edesmenneen kauppias Kratin varastolle hakemaan aseita. Kaupassa ollessaan Pihla kuitenkin kohtaa Kratin tyttären Vartin ja päätyy pakenemaan häntä suoraan Okran syliin.

Mika

Mikael Kurki oli varautunut monenlaisiin koettelemuksiin lähtiessään etsimään Pihlaa. Hän oli varautunut siihen, ettei välttämättä pääsisi niin helposti kotiin. Että tekisi hukkareissun. Hän oli tiedostanut, että ei ehkä löytäisi Pihlaa elävänä.

Mihin hän ei ollut varautunut, oli kaikki absurdius, joka seurasi siitä, kun hän löysi Pihlan. Ensin hän oli joutunut kiemurtelemaan epämukavassa valeasussa, joka uhmasi kaikkia järjen lakeja, ja nyt Pihla halusi ryöstää jonkun kuolleen kauppiaan. Pihla oli aina ollut ehkä vähän joustavampi moraaliltaan, mikä oli ollut Mikaelista nuorempana hyvin jännittävää. Mutta se oli liittynyt turvallisiin asioihin, kuten uhkapelaamiseen tai kiroiluun tai kylän muiden lasten huiputtamiseen. Ei kuolleilta varastamiseen.

Mikael käveli ympäri huonetta ja teeskenteli olevansa kiinnostunut seinillä roikkuvista aseista. Hän oli opiskellut taikuutta tarpeeksi pitkään tietääkseen olla koskematta tuntemattomiin lumouksiin. Aseet eivät olleet edes lapsena hänen juttunsa, vaan enemmän Airin mieleen. Pikkusiskon ajattelu sai hänen sydämensä muljahtamaan rinnassa.

He hajaantuivat. Pihla halusi selvästi olla yksin, joten Mikael seurasi Pasia. Pasi oli nuori mies, eikä näyttänyt ollenkaan siltä, että olisi kuulunut asumaan maan alle jonnekin maagiseen bunkkeriin täynnä peikkoja. Hän ei ollut erityisen pitkä saati solakka, mutta hänen ruskeat kiharansa saivat hänet näyttämään söpöltä, joskin aika tavalliselta ihmiseltä. Ei komealta, kuten Elias, mutta ihan söpöltä.

Hän oli seurannut Pasia ylös hämärää kierreportaikkoa, joka päättyi jykevän oloiseen tummaan oveen. Ovessa oli kiinni shakkilautaa muistuttava ruudukko. Pasi alkoi siirtelemään ruutuja yksi kerrallaan, kunnes ovi kliksahti auki. Pehmeä valo purkautui portaikkoon avoimesta ovensuusta. Mikael kulki Pasin perässä pyöreään kamariin. Enää ei oltu varastossa. Seiniä reunustivat ikkunat, joista avautui kalvakkalehtisten oksien lomasta näkymä utuiseen puistoon.

Mikael antoi oven sulkeutua perässään ja käveli peremmälle. Pasi suuntasi samantien huoneen päädyssä olevan sängyn luo. Sen edustalla oli vankka aukinainen arkku, jota hän alkoi saman tien penkoa, tunkien aina välillä pieniä esineitä taskuunsa. Mikael nyrpisti nenäänsä. Viimeistään nyt oli selvää, että ainakaan Pasin motivaatio tähän reissuun ei ollut puhtaasti itsesuojelu.

Sänky oli suuri, mutta sillä oli vain yksi tyyny - vasemmalla puolella, jolla oli muutenkin nukuttu hiljattain huonosta sijauksesta päätellen. Toisella puolen sänkyä oli kirjavia vaatteita, jotka oli heitelty siihen huolimattomasti sovituksen yhteydessä. Kaikki oli hieman tutun oloista: sänky oli melko samanlainen kuin hänen vanhempiensa sänky, mutta peittojen ja vaatteiden kirjailut ja kuviot olivat kuin jostain kaukaisesta maasta.

Ikkunan edessä oli lattialla isoja tyynyjä matalan, kivisen pöydän ympärillä. Pöydällä oli haalistuneita, lapsellisia piirustuksia terävähampaisista olennoista ja hyvin kömpelön näköinen savinen ruukku. Mikael poimi sen ylös ja irvisti uudelleen. Hän tungetteli jonkun kuolleen, tuntemattoman tyypin elämää.