diktaattori

11. avun anto

*tino*

Oili oli jäänyt meille, josta olin tahattomasti hämilläni. Oili käyttäytyi kummasti. Hän tahtoi leikkiä barbeilla Ilmin kanssa sekä keskustella arkkitehtuurellisista kaavoista ja hän tahtoi keskustella Rekon kanssa rakenuksien pohjapiirustuksista ja niiden hintojen suhdanneista. Aten kanssa hän keskusteli pitkän matikan yhtälöistä ja kemian ja fysiikan laeista.

Oili vei ja haki minut reeneihin ja kotiin. Keskustelu oli väkinäistä ja turhauttavaa.
Väkisinkin mua alko mietityttään et oliko Oililla ja Santerilla kaikki hyvin.

Äiti ja isä lähtivät Ouluun työmatkalle, jonka parissa he viettäisivät koko viikonlopun.

Ei minua haittanut ollenkaan, että äiti ja isä eivät olleet kotona, vaan lähinnä se tosiasia, että sisaruksillani oli päämäärä. Päämäärä tehdä jotakin, jotakin minkä vanhempani hyväksyisivät.

Lauantai tuli ja tylsyys voitti mielen.
Lenkkeily yleensä auttoi aina, mutta "lepopäivät oli lepäämistä varten".
Tuhahdin ja käänsin kylkeä sängylläni. Pystyin jo aistimaan kuinka ahkerasti Reko rakensi legoja yrittäen tehdä uskomattomia rakennuksia. Kuinka Ilmi yritti piirtää upeita pilvenpiirtäjiä. Kuinka ahkerasti Atte laski matikkaa ja kuinka Oili auttoi heitä.

En ymmärtänyt mitä olin tehnyt ansaitakseni kaiken sen. En pystynyt vaikuttamaan omiin kiinnostuksen kohteisiin, en pystynyt, vaikka olisin halunnut. En pystynyt keskittymään vain yhteen ja ainoaan asiaan. Tahdoin olla liikellä, tehdä asioita, enkä istua tietokoneen ääressä naputtelemassa turhan päiviäsiä kaavoja.

Käänsin vaihteeksi kylkeä ja vilkaisin seinällä komeili Karlssonin seinäkello. Se näytti uhkaavasti kahtatoista, joka sai minut turhautumaan entisestään.

Kurotin yöpöydälleni ja nappasin puhelimeni.
Huomasin Miklaksen laittaneen mulle viestiä, joka sa mut hämmentymään.

mikke:
jäbä nyt oikeesti, tuu kolmeks lafalle jutellaan.

Tuijotin miken viestiä. Miksi se halus jutella? Oliks jotain sattunu?

Mä oikeastaan tiesin, miksi Mikke tahtoi jutella, mutta en mä tahtonut antaa valtaa niille ajatuksille. Suljin kysymykset mielstäni ja nousin ylös.

Kävin suihkussa ja vilkaisin ulos, aurinko paisto ihan mukavasti joten päätin tyytyä shortseihin ja adidaksen t-paitaan.

Kävelin ehkä hiukan vastahakoisesti alakertaan, jossa oli tyynen rauhallista kuten olin odottanutkin.

Pöydän äärellä istui kolme henkilö, Reko, Ilmi ja Atte. He hääräsivät omia laskuja ja rakennuksia. Oilin taas näin keittiössä tekien ruokaa.

Tuhahdin hiljaa ja kävelin keittiöön.

"Huomenta Tino" ,Oili sanoi.

"Mä meen kylille frendie kaa", tokaisin tylsistyneenä. Jos mä sanoisin meneväni lafalle se ei päästäis mua. Lafa ei ollu mikään lasten leikkimaa.

Lafaan kuulu vanha autiotalo joka oli palanu poroks, joten sen tilalla oli enää vaan talon rauniot. Lafalla yleensä nähtiin, jos diilattiin jotain mutta toisaalta lafalla sai jutella ihan rauhassa.

Otin rotsini naulakosta ja tungin vanssit jalkaani. Nappasin skobani avaimet ja avasin ulko-oven.

Hurrutteli  pari kilometriä autiotalolle jossa Mikke mua oottiki.

"Timppa nyt kerrot" Mikke totesi tyynesti. Mua ärsytti, miks sen piti huomata kaikki pienimmätki viat.

"Ei mulla mikää" sanoin nojaten lahoon autiotaloon.

"En mä tiiä kelle sä yrität valehella, mutta mulle se ei toimi. Kato ny ittees, et oo moneen viikkoon sitte kesäloman jälkeen näyttäny elonmerkkei, reenit menee päin pirkkalaa ja tiuskit kaikille" mikke sanoo saaden mut raivon partaalle. Miks sen piti olla noin viisas?!

"Ei mulla oo mikää" toistin kylmästi. Eihän mulla ollu mitää eihän? En mä tienny mistä mun alakuloisuus johtu.

"Jos sä tykkäät siitä-" Mikke alotti, mutta keskeytin hänet ennenkuin hän kerkesi edes lopettaa.

"Mä en tykkää kenestekään"

Onneks Miken puhelin alkoi soida ja se vastas. Ja se kuulemma oliki jotain tärkeet, nimittäin Miken piti lähtä. Se kyl sano että se tulis saamaan vastauksen, mutta ei mua haitannu, eihän mulla ollu mikään.

Laitoin kypärän päähäni ja käynnistin skobani.

Kerkesin mennä vaa pari kilsaa ku huomasin tienlaidassa naisen oksentamassa. Se oli kippurassa. En mä ollu mikään lääkäri, mutta mä tiesin, että se ei ollu kunnossa. Pysäytin skobani niille sijoille ja juoksin kippurassa makaavan naisen luokse.

"Hei onks kaikki kunnossa?" Kysyin tökäten naista kylkeen. Tuo kääns varovasti päänsä ja mä olin alkaa kirkua, mutta onneks itsehillintä oli keksitty.

"Oili?"

Anteeks tää hiljasuus, tässä nyt on ollu vähän kaikkea ja työstän kolmea uutta kirjaa (taas) mutta ihanaa kesälomaa kaikille☺️😊

⭐️&💬