diktaattori

38. viillot sydämeen

*tino*

Mä olin liian iloinen älyämään sitä, että mun oli tarkotus mennä taas piinapenkkiin.

"Saiks sä juteltuu Sebastianille?" Loviisa kysy ja mä pudistin vain päätäni.

"Ei se varmaan tahdo munkaa jutella. En mäkään tahtois itteni kanssa jutella, jos mä olisin tehnyt niin ku mä tein. Mut Sebastian elää!" mä hihkaisin kuin pikkutyttö. Mä en tajunnut kuinka paljon yhden ihmisen eläminen vaikuttu muhun näin paljon.

"Mä en iha hiffaa mikä tää teidän kaava on oikein" Loviisa naurahti ja sai mutkin hymähtämään.

"mut mä tiedän et tässä on jotain sellasta, jota sä Tino et haluu missaa" Loviisa sanoi ja laittoi käden mun olkapäälle.

"Olispa vaan niin helppoo saada tehtyi tekemättömäks" mä mutisin ja lysähdin takaisin istumaan.

"Loviisa, sun kandes ehk puhuu Sebastianille, se on iha sekaisin" tyhjästä ilmestynyt Rasmus Määttä sanoi hengästyneenä.

Mun päässä napsahti joku. Ei kukaan saanut haukkua Sebastianii. Se oli vaan vähän poissa tolaltaan, toivottavasti.

"Mä hoidan tän, kiitti. Ja Tino, tsemppii" Loviisa sano ja nousi pöydästä.

"Mikä sua vaiva Rekivaara?" Rasse sano ja istu alas Loviisan paikalle. Mä katsoin äijjää vähän hämilläni, vaikka kyllähän mä tiesin mistä tää kaikki johtu.

"Sä mursit Sebastianin kirjaimellisesti ja nyt sä leikit sen ainoon parhaan kaverin kaa jotain ylimpii ystävii. Se satuttaa sitä poika parkaa iha saatanasti. Se saattaa sanoo et kaikki on hyvin, mut ei oo. Mä nään ettei oo, ja jos sä vielä kertaakaa murrat sen yhtääkää luuta tai sydäntä nii mä lupaan et sä olet seuraava joka käy terkalle itkemässä ku jotain paikkaa kolottaa" Rasse sanoi jämteästi ja nousi ylös ja lähti.

Tähän tää maailma oli mennyt. Kaikki kosti mulle Sebastianin puolesta. Mä tiesin et olin ollu kauhee kusipää, mut mä olin oppinut mun läksyt. Nyt täytyi vaan toivoo, että mulle annettais anteeksi.

Mä lähdin veltosti kävelemään kohti ruotsin luokkaa. Mulla ei ollut minkäänlaista iloa nauttia Kjellin läsnäolosta. Joo, se oli iha hito hyvä opettaja, mut se oli kans Sebastianin isä.
Ja Sebastian oli taatusti mennyt kertomaan sille kaiken mitä mä sille olin tehnyt.

Kjellikin varmaan haukkuis mut pystyyn.   En ihmettelis kyllä ollenkaan.

Mä saavuin luokan eteen just samalla sekunnilla kun Kjell avas oven. Mä luikahdin ensimmäisenä sisään ja varasin itselleni etupenkin. Mä en todellakaan halunnut mennä taakse, en ainakaan kun samalla tunnilla pyöri Felix porukoineen.

Mun puhelin pirahti ja mä katsoin hätääntyneenä ympärille. Just mun tapasta. Mä kaivoin puhelimen taskustani ja katsoin hämmentyneenä viestiä.

Anne Mustonen

Moikka Tino! Ajattelin, että jos sinulla olisi aikaa tulla nyt käymään luonani, niin pääsisimme seuraavalla kerralla aloittamaan ihan kunnolla.

T. Juurikankaan Psykologi Anne Mustonen

Mä vilkaisin ympärille ja huomasin Kjellin intensiivisen katseen itsessäni. Mä nousin varovasti ylös. Mä astelin Kjellin luo.

"Mun... mulla on huono olo. Mä taidan mennä terkkarille" mä takeltelin ja lähdin luokasta. Mulla oli oikeasti vähän ällöttävä olo. Just sellanen olo, kun olisit syöny raakaa taikinaa 2.5 kilogrammaa.

Mä kävelin portaat alas ja kävelin varovasti psykologin oven eteen. Mä säikähdin kun mä näin Sebastianin selkä vasten mua. Oliko mulla enää pakoreittiä.