diktaattori

14. päivän pelastaja

*tino*

Koulupäivä meni niinku muutkin. Mä olin tunnilla (tosin ainoastaan fyysisesti) ja mä kävin lounaalla, mä pelasin säbää hypäreillä, iha basic shit.

Kun mä neljän jälkeen pääsin kotiin, olin tavallaan kikseissä. Vaikka mä olin jo kuustoista mä tahdoin silti viettää aikaa mun perheen kaa, ja se päivä oli tänään.

Joo plaaplaaa tylsää kaikki vihaa niitten vanhempii, mutta se oli fakta. Mä olin elämäni aikana ollut niin vähän mun perheen kaa, että ne hetket jotka oli suotu meille niin ne oli kultaa. Niitä ei vaan ollut tarpeeksi.

Kotona mua odotti jo mun pikkusisarukset ja Atte, joka valitti, kun se ois tahtonu laskee vielä vähän lisää matikkaa. Reko ja Ilmi oli taas ihan täpinöissä. Ne oli jopa siivonneet keittiönki. Ja se oli harvinaista.

Me syötiin tortilloja samalla kun me odottettiin äitiä ja isää. Ne oli luvannu tulla viettämään meidän kanssa päivää. Oltiin sovittu et mennään koko konkkaronkka leffaan ja illalla pelattas monopolia.

Kello oli viis kun ovi kävi ja äiti käveli korkkarit ja Chanelin laukut mukana meidän luo.

"Lähetääns samantien" äiti sanoi hymyillen ja Reko ja Ilmi juoksivat kilpaa eteiseen. Musta oli huvittavaa, että Reko osas olla nii lapsi, vaik se olikin jo yläasteella. Kun verrataan muhun -mä ton ikäsenä olin Fetan, Miken, Tumen ja Vetun kaa iskemäs muijjia. Reko taas leikki legoilla ja pelleili Ilmin kaa.

Me päästiin meidän seitsemän hengen autoon ja isä lähti ajamaan kohti Jumoa. Jumo oli Juketsun ainoa elokuvateatteri, mutta ainaki toimiva.

Rekon ja Ilmin takia me ei voitu mennä kattomaan mitään räiskintää, ja tuskin äidin ajatusmaailma kestäisi sitä. Samalla mitalla Atenkin tieteellinenasenne kielsi sotaleffojen kattomisen. Joten tietty isä oli valinnut meille Tiet Bisnekseen. Mua ei kiinnostanut pätkääkään, mutta mä tahdoin leikkiä edes vähän aikaa kunnon perhettä, joten en mä valittanut.

Reko ja Ilmi osti yhteisen popparilaatan, äiti ja isä taas jotku viinit ja Atte yhen suklaapatukan. Mä en tahtonut ostaa mitään, se oli musta vähän kummallista, mut mä oikeesti tahdoin muuttaa elämäntapojani. Mä tahdoin elää terveellisesti ja kunnollisesti. Mä tahdoin olla huippu-urheilija.

Oili ei tietenkään ollut mukana, kun se oli Santerin kaa niiden himas Jyväskyläs.

Kuten mä saatoin olettaa koko leffa oli ihan perkeleen tylsä. Mä katsoin tylsistyeenä, kun kolme eri ihmistä kertoi niiden tarinan bisnekenhuipuille. Mä pystyin helposti sanomaan jo kuustoista vuotiaana, ettei musta tulis mitään bisnesluokanmiestä, joka kulkee ylväänä esitellen 10 000€ pukua.

Me lähdettiin takaisin kotiin, ja tästä osiosta mä olin paljon iloisempi. Me saatas pelata urakalla monopolia, ja vaik mä itse sanokin olinhan mä siinä hyvä.

Kotona, me nostettiin monopoli pöydälle ja isän puhelin alko soimaan. Mä olin toivonut et edes yhden kerran mun elämässä isän puhelin olis kii. Isä katto sen puhelinta huolestuneena. Isä vastas puheluun ja meni suorinta tietä toiseen huoneeseen. Äiti jäi kattoon isän perään ja ehkä viiden minan päästä isä tuli. Mut se ei näyttäny isältä, vaan just siltä
bisnesmieheltä, joka teki työtä elääkseen.

"Eeva se meidän yhteistyökumppani Sunrise Omega tahtoo irtisanoa sopimuksen ja ne tahtoo pitää kokuksen nyt, meidän on pakko lähtä" Isä sano ja sai äidin kalpenemaan.

"Mutta Lari-" äiti alotti, mut isä keskeytti.

"Työ ennen perhettä" isä sano korottaen ääntään ja lähti rivakasti kävelemään kohti autoa ja näin tässä kävi taas. Isä ja äiti lähti, sit lähti Atte. Ilmi ja Reko alko mököttää ja mä lähdin lenkille.