"Mä olin yksinvaltias, mutta sit se tuli ja teki mun maailmasta demokratian"
Tinosta, ylivoimaisesta diktaattorista kuoriutuu suloisen Sebastianin avulla joustava demokratian hallitsija.
lukeminen on omalla vastuulla
•sisältää kiroilua
•seksuaalisi...
Mä tavallaan ymmärsin, mutta tavallaan en todellakaan ymmärtänyt. Syyslomaa oli jäjellä vaivaiset neljä päivää. Torstaista sunnuntaihin, ja iskä oli päättänyt ottaa mut mukaan vaunuilemaan Keski-Suomeen. Me ei oltu edes lähdössä kahdestaan, vaan joku isän uusi "kaveri" Birgitta Matikkala oli kutsunut meidät mukaansa.
Mun päässä kummitteli edelleen perjantai-illan tapahtumat, ja mua pelotti, että mä olin lipsauttanut jotain Tinolle. Jotain sellasta, joka ei sopinut kenenkään Tinon korviin.
Mut onneks mä en ollut tavannut Tinoa sen jälkeen kun tuo antoi puhelimeni mulle. Mä en myöskään ollut tavannut Loviisaa tai Liliaa. Mua pelotti, että jos ne ois saanu tietää mun ja Tinon yöstä.
"Sebastian, meidän täytyy mennä!" isä huusi eikä minulla ollut muuta vaihtoehtoa kun kuunnella isää ja lähteä netittömään seikkailuun.
Raahasin matkalaukun eteiseen, jossa isä mua oottikin. Tuo avasi oven ja mä otin Lassen syliini. Se oli kuulemma okei, että me saatiin ottaa Lasse mukaan. Emmä todellakaan muuten olis lähtänyt jonku ventovieraan mummelin ja iskän kanssa reissuun. Aldrig.
Meidän pihalla oottikin harmaa auto, ja valkoinen keskikokoinen asuntoauto.
(Luultavasti) Birgitta nousi autosta ja tervehti ensin isää, jonka jälkeen mua.
"Minä olen Birgitta Matikkala, mutta sano vain Birgitaksi. Sinä olet selvästikkin Sebastian. Sinä muistutat hyvin paljon isääsi. Minulla on myös poika, mutta hän on hieman ujo, mutta toivottavasti tutustutte paremmin sitten kun ollaan Emolahdella" Birgitta selitti eikä mulla ollut vaihtoehtoja, kun vain nyökytellä onnellisena tekohymyn saattelemana.
Isä meni pelkääjänpaikalle, ja Bitgitta ajajan paikalle. Ja mä menin takapenkille isän taakse. Mun vasemmalla puolella, istui kuulokkeet korvilla mustahiuksinen poika. Sen hiukset oli hiukan naamalla, silleen suloisesti. Se oli sonnustautunut mustaan huppariin, ja mustiin farkkuihin.
Musta tuntui etten mä saanut silmiäni irti tuosta. Se näytti just siltä, että se tarvitsisi ystävää. Halikaveria. Ylipäätään henkilöä jolle kertoa kuulumiset.
Ja mulle tuli hirvee tarve auttaa sitä. Ja mulla olikin jäätävä halipula.
"Mä oon Sebastian, kuka sä oot?" mä kysyin ja ojensin käteni tuota poikaa kohti.
Poika käänsi viileet kasvonsa muhun. Mun henki oli salpaantua, pojalla oli viileän siniset silmät. Sen iho muistutti enemmän valkoista, kun niin sanottua normaalia ihonväriä.
Poika katsoi mua, jonka jälkeen tuo sanoi viileästi.
"Iiro" tuo vain sanoi. Mä yleensä tykkäsin kuvailla ääniä ja asioita, mutta mä en kerta kaikkiaan osannut kuvailla Iiron ääntä. Se oli vähän niinkuin kahvi. Tai tee. Tai kaakao, mutta ei makea sellainen. Sellainen pehmeä, mutta väkevä.
Meillä kesti ajaa karavaanipaikalle parisen tuntia. Automatka oli äärimmäisen hiljainen, ja kun me päästiin karavaanalueelle, tunnelma oli veiläkin kireä. Mä mietin, että olisko meidän pitänyt leikkiä tutustumisleikkejä niinkuin rippikoulussa.
Me käytiin Pyhäjärvellä pitsalla, ja me syötiin taas täydellisessä hiljaisuudessa. Jos tää koko matka olisi näin kiusallinen, niin miten mä kestäisin sen?
Illalla me paistettiin vielä maissit ja makkarat ja mentiin nukkumaan. Birgitta ja isä puheli lähes jatkuvasti, mutta mä -tai no Iiro oli vaan hiljaa. Mä olisin tahtonut tietä tuosta kaiken.
"Mä käytän Lassen ulkona" mä kerroin kolmikolle.
"No mutta Iirohan voi tulla mukaan, nii voitte vaikka tutustua samalla" Birgitta iloitsi isän nyökyttäessä vierestä.
Mä laitoin Lassen hihnaan samalla kun Iiro tunki vansseja jalkaansa. Musta se oli aika suloista katseltavaa, kun tuon täytyi puhalella omia hiuksiaan pois silmiensä edestä. Mä laitoin nopeasti samaiset converset, joita olin käyttänyt koko kesän ja syksyn jalkoihini. Avasin asuntovaunun oven ja loikkasin syksyn viileyteen.
Me lähdettiin sitten kävelemään päärakennuksia ja mä tajusin ehkä hiukan myöhään et mulla oli vaan ohut pitkähihainen päällä. En mä tällä tulisi selviämään.
Me käveltiin parisen kilsaa, ja vaikka se kuulostaa typerältä, mä olin aivan jäässä. Kirjaimellisesti. Mä tuntenut mun sormia ja mun korvatkin oli ihan jäässä.
"Hei haluuks tän hupparin?" Iiro kysy ja pelkästään sen ääni sai mun ruumiin lämpötilan nousemaan.
"Jos ssä mitenkään vii-tit" Sanoin ääni väristen.
"Tottakai. Mulla on hyvä ääreisverenkierto, ei mulle tuu kylmä. Ainakaan kovin helposti." Iiro sanoi ja soi mulle jonkun hymyn tapaisen ilmeen. Mä halusin ihan tosi selvittää vielä jotain tosta jätkästä.
Me käännyttin takaisin, ja Iiron hupparin ansiosta mä saattaisin palata kotiin ehkä jopa ilman hypyotermiaa. Ehkä.
"Tiedätsä onko iskä ja sun äitis tapaillut kauankin?" mä kysyin vähän naurahtaen. Ei ollut olemassa parempaa puheenaihetta, kun vanhempien juorut.
"En mä oikeastaan tiedä. On äiti käynyt 'työmatkoilla' useampaan otteeseen, mutta en mä tiedä mitään tarkempaa" Iiro sanoi joustavasti ihan kuin se olis suunnitellut kaiken sanottavan jo monta päivää aikaisemmin.
Meidän kaunis keskustelu päättyi muutamaan hymähdykseen ja me jatkettiin kävelemistä hiljaisuuden ympäröimänä.
Me päästiin vihdoin asuntovaunuun ja isä ja Birgitta olivat laittaneet jo nukkumapaikat valmiiksi. Asuntovaunussa oli neljälle nukkumapaikat. Yks tuli ruokapöydästä ja toinen sänky oli valmiiksi.
Ja koska Birgitta ja isä tahtoi nukkua vierekkäin Iirolle ja mulle ei jäänyt vaihtoehtoja. Meidän täytyi nukkkua vierekkäin.
Me kömmittiin parisänkyyn, joka ei ollut häävin iso. Tästä tulisi enemmän kuin kiusallista.
"Öitä kaikille" Birgitta sanoi ja taas asuntovaunuun laskeutui samanlainen hiljaisuus kuin autossa. Mä en nauttinut lainkaan.
Uni ei tullut mulle koko yönä, ja kun joskus seitsemän aikoihin Birgitta ja isä nousivat ei mullakaan tainnut olla muuta vaihtoehtoa, kun mennä massan mukana.
Me syötiin aamupala, jonka jälkeen isä ja Birgitta kertoi, että he menisivät katsomaan maisemia vuokratuilla polkupyörillä.
Tietenkään mä- eikä Iiro haluttu lähtä mukaan, joten oliko meillä muutakaan vaihtoehtoa, kun olla hiljaa vaunussa. Oli! Mä ajattelin puhua tolle. Ja mä tahdoin et saatas se sama kevyt tunnelma mitä Lassen ulkoiluttamisella meillä oli ollut.
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
