diktaattori

41. älä ajattele pahinta

Vaikka te kaikki toivoitte yhtä pitkää lukua, niin päätin katkaista luvun kuitenkin, ihan vain, että loppuratkaisu venyisi (koska tästä tulee enään vain muutama luku :( .  ) Mutta ottakaa toki juotavaa tai syötävää ja nauttikaa (tai älkää)

*sebastian*

Mä makasin tyytyväisenä mun sängyllä samalla kuunnellen musaa. Se oli jäätävän rauhoittavaa. Lasse makas puoliksi mun päälle ja mä silitin sitä.

Oli helmikuu, helmikuun 14 päivä. Tänään on ystävänpäivä ja ohjelmas olis kait jotain spesiaalia. Neljäs jaksokin oli alkanut koulussa, ja kaikki kokeet oli selätetty, ainakin toistaiseksi.

Mä en pystynyt käsittämään kuinka nopeasti tää aika oli mennyt. Muutaman hassun kuukauden päästä mä olisin viettämässä kesälomaa. Käytäis iskän kaa lintsillä ja ulkoilutettais Lassee nii paljon, että se olis lihaksikkain koira koko planeetalla.

Mä naurahdin kuvalle mun mielessä, jossa Lasse oli vuoden koira kehonrakentaja.

Mä hymyilin itsekseni mun musalle, joka kuului mun kuulokkeista. Se oli paras tapa herätä. Mä en tajunnut mikä siinä oli, että tietyt biisit saivat mut vaan niin hyvälle tuulelle. Ne sai mut hymyilemään typerästi. Varsinkin mun lemppari soittolista. Toiset biisit saivat mut taas murheen murtamaks, ja miettimään kaikkea pahaa.

The Wanted: in Glad You Came jylläsi mun korvissa, enkä mä pystynyt estämään pientä hytkymistä, jonka se kappale mussa aiheutti. Se oli täydellinen kappale helmikuiselle säälle. Ensimmäiset auringon säteet valaisivat mun huoneen. Kello oli seitsemän. Mä itse olin herännyt jo kuuden aikoihin, mutta en ollut raaskinut nousta. Se oli kai liikaa pyydetty. Sitä paitsi oli vaan niin ihana maata sängyllä, ilman kiirettä.

Ajan kuluessa mä kuitenkin päätin nousta, vaikka olisihan tuo nyt ollut ihanaa vaan jäädä makaamaan sänkyyn. Eilen oli tullut wilma-viesti, että piti pukeutua pinkkiin, ja mä olin siitä enemmän kuin innoissani.

Musta tuntui, ettei ehkä sellainen synkistelevä tyyli ollut mun juttu. Mä tahdin olla iloinen ja levittää positiivista energiaa. Kuten mä olin ennen tehnyt. Se oli tietyllä tapaa mun kutsumus, ainakin musta tuntui siltä.

Mä valitsin itselleni vaaleanpunaisen villapaidan, jonka alle mä laitoin valkoisen kauluspaidan. Housuiksi mä valitsin vaaleansiniset farkut. Mulla kun ei ollut pinkkejä housuja, joita mä kyllä lapsena olisin kovasti kaivannut, mutta kyllä te tiedätte, että mun äiti ei oikein tykännyt siitä.

Mä vilkaisin itseäni peilistä. Mun hiukset olivat kasvaneet hurjasti, ja musta oli hassu aatella et melkein 2 kuukautta sitten mun hiukset olivat saaneet uuden tyylin, siilin. Ei nää tietenkään ollut samanlaiset kuin mun hiukset ennen, mut kyl ne siitä kasvais. Ainakin mä kasvattaisin mun hiukset takaisin, mulla oli ehkä niitä jo vähän ikävä.

Mä kävelin keittiöön jossa iskä oli valmistamassa aamupalaa. Iskälläkin oli päällä vaaleanpunainen kauluspaita ja farkut. Musta oli kivaa, että iskä lähti niin hyvin mukaan näihin hömpötyksiin, mutta se oli fakta, että lukioarjen keskellä kaipas aina välillä tälläsiä mukavia pikku ylläreitä. Ne virkisti oikeasti.

"God morgon Sebastian" Isäni toivotti iloisesti.

"Morgon" mä toivotin vastaten isän hymyyn.

Mä tyhjensin astianpesukoneen ja kävin pöytään istumaan.

Iskä toi meille molemmille lautasen, jossa oli hedelmiä ja karjalanpiirakoita.

"Tack så mycket" mä kiitin, ja aloin syömään.

"Mulla olis sulle sitten vähän asiaa illalla, että jos viittisit tulla ihmisten aikaan pois sieltä Loviisalta" Iskäni sanoi ja mä nyökkäsin. Tuskin meillä kamalan myöhään menis. Sinne kuulemma tulis vain Lilia mun ja Loviisan lisäksi.