diktaattori

40. älä anna kuplan puhjeta

pitkän matikan laskutaidoilla toivoitte meidän timppaa eniten💘

ur welcome, enjoy

*tino*

Loskainen tammikuu oli kääntynyt loskaiseksi helmikuuksi. Oli kaksi viikkoa siitä, kun se helvetin Irene oli tullut pilaamaan mun ja Sebastianin hetken. Se hetki olis voinu mullistaa mun koko elämän uudestaan. Mutta ei, ei tietenkään. Mä olisin vihdoin saanut lopettaa tän luvun ja aloittaa ihan uuden kirjan.

Irene oli myöhemmin pahoitellut sen käytöstä ja kertonut siihen ihan pätevän syyn. Se oli joutunut uuden parin silmätikuksi. Felix ja Rosita olivat painostaneet Ireneä, että sen oli pakko olla änkeämässä mun ja Sebastianin väliin. Mua säälitti Irene, ihan tosisassaa. Ei kenekään tarvinnut olla jonkun toisen päätösvallan lumoissa.

Ja mua vitutti Felix. Sillä oli noussu kusipäähän, kirjaimellisesti. Siitä oli tullut ihan hullu. Reenissä se vaan sylki muiden päälle ja satutti muita, eikö todellakaan vahingossa.

Kai meidän valkut olis antanu sille potkut, mut ei meidän joukkueella ollut vaihtoehtoo menettää Felixiä. Se oli ihan hiton hyvä pelaaja.

Mun puhelin soi ja kaivelin mun puhelimen taskustani. Soittaja oli Loviisa.

Sen järkkäämä ylläri oli mennyt sillon kiville, mut mä ainakin arvostin sitä elettä ihan hirveenä. Sekin halus et me saatais oikee mahdollisuus, ilman häiriöntekijöitä. Mua vaan pelotti, etten mä sais sitä mahdollisuutta enää ikinä.

Sebastian oli muutama viikko sitten sanonut, ettei Loviisa sais olla mun kaa missää tekemisis, mutta muutama päivä sitten Sebastain antoi siihen luvan. Kai se vihdoin älys, ettei meidän välillä ollut mitään. Eikä tulis ikinä olemaan.

Mä vastasin puheluun ja odotin malttamattomana, että mitä asiaa Loviisa oli.

"Onko puhelimessa Herra Rekivaara keskimmäinen penska?" Loviisa sanoi alottaen puhelun tuttuun tapaan.

"Linjoilla ollaan" mä vastasin hymyillen. Mä nautin Loviisan puhelun aloittamis tavasta. Se virkisti aina päivää.

"Joko oot päättäny sen yllärin?" Loviisa sanoi ohittaen kaiken turhan höpinän. Se oli oikeestaan viihdyttävää.

"Mikä ylläri?" mä kysyin ihmeissäni. Minkäköhän yllärin mä olin tällä kertaa unohtanut.

"Ystävänpäivä... Tino, herää pölvästi!" Loviisa sanoi arvuuttelevasti. Mä pähkäilin muutaman sekunnin ystävänpäivää, kunnes mä
tajusin.

"Aaaaaa, ei mulla oo vielä mitään" mä
kerroin. Mulla oli yskinkertaisesti ollut niin kova hoppu reeneissä ja psykologin käynneillä, ettei mulla ollut aikaa pähkäillä ystävänpäivää.

Mä olin iloinen, että mä olin saanut elämän raiteille. Ei se tietenkään olluy varmaa, mutta tällä hetkellä se vaikutti hyvältä.

Mä olin ollut taas korvaamaton kapteeni meidän joukkueelle, ja ilman mun frendei musta oli tullut tasa-arvoisempi kapteeni. Mä arvostin jokaista pelaajaa yhtä paljon, enkä mä suosinut ketään.

Ystävänpäivään oli enää alle viikko, ja mulla oli todellakin aivan liian vähän aikaa. Nyt piti laittaa töpinäksi, koska Loviisan mukaan tää oli mun viimeinen mahdollisuus, ja mä todellakin halusin pelaa kaikki mahdolliset kortit.

"Mis oot atm? Mulla on idea" Loviisa sanoi ja mun huulille kaartui hymy. Loviisan mielikuvitus oli kyllä aivan loistava ja mä tiesin et sen avulla mä saattaisin saada Sebastianin itselleni, kokonaan.

"Himas, nähäänkö 10 minan päästä kirjastol?" mä kysyin innoissani.

Mä olin henkisesti jo alkanut voimaan paremmin, vaikka meidän leffatreffit ei ollu mikää saavutus nii sillti. Meillä oli jo ihan suhteellisen normaalit välit. Me moikattiin koulussa, ja eilen Sebastian oli jopa hymyillyt mulle! Loviisa oli ollut kyllä ihan korvaamaton apu. Se oli tavallaan yhdistänyt miedät. Tavallaan se oli meidän oma haltijakummi.

Loviisa vastas myöntävästi ja me sanottiin heipat. Mä lähdin suoraan polkemaan kirjastolle. Kuukauden aikana oikeestaan mikään ei ollut muuttunut.

Oili veteli viimesiään raskauden suhteen, ja Santerista oli kuoriutunut maailman luokan bisnesisä. Mä toivoin vain, ettei se olis samanlainen, kun mun isä. En mä uskonut. Santeri oli hyvä mies eikä se varmasti satuttais sen omia lapsia.

Atella oli taas alkanut lukuloma ja sen oli määrä kirjoittaa äidinkieli, pitkämatikka, fysiikka, enkku ja bilsa. Se oli kolmosen syksynä kirjoittanut jo ruotsin ja kemian, enkä mä tajunnut kuinka se pystyi kirjoittamaan ihan jumalattoman määrän aineita. Musta tuntui et mä kirjottaisin suunnilleen 5 ainetta, ja nekin et pääsisin säälipisteillä läpi.

Reko oli taas aikuistunut ehkä 1/10 osaa. Se oli muutama viikko sitten sanonut isälle, että se tahtoi lopettaa yläasteen ja mennä suoraa raksalle. Mua nauratti ihan jäätävästi. Isä sanoi, että sen oli hyvä käydä ensin lukio ja sitten vasta alkaa pyörittää bisnestä. Raukka Reko.

Ilmi oli taas omaprinsessa-arkkitehti. Äiti oli ostanut sille jonkun topmodel värityskirjan, ja kaunistelematta yhtään Ilmi RAKASTI niitä. Se oli niin innoissaan aina heti koulun jälkeen tekemässä uusia luonnoksia ihmisistä. Mäkin olin kerran suosutunut tekemään topmodelin sen kanssa, ja pakko myöntää, että Ilmillä oli oikeasti talenettia siihen hommaan, ja mä pystyin olla vain ylpee mun omasta pikkusisaruksesta.

Mä saavuin kirjastolle, jonka edessä Loviisa mua näytti odottavan. Me moikattiin toisiamme ja mentii sisälle. Me otettiin vapaa pöytä ja Loviisa kävi tilaamassa itselleen kahvin. Mä istahdin pöytään ja pian Loviisa saapui siihen myös.

Loviisa ojensi mulle paperin, jossa oli ranskalaisilla viivoilla erilaisia vaihtoehtoja.

-piknik (toteutus?)

-(mansikat, hedelmii, sipsii (Sebastian rakastaa vegaanisii suklaakeksei)

-nuotio ja joku romattinen kitara rämpytys

Mä vilkaisin Loviisaa, joka katsoi mua ylpeänä.

"Kai sä tiedät, että mä en osaa soittaa kitarallla edes C-duuria" Mä sanoin ja Loviisa naurahti.

"Tottakai mä tiedän" Loviisa sanoi ja ojensi mullle sen puheliemn. Mä atsoin hämentyneenä puhelinta, jossa oli auki wilmaviesti.

Moikka Loviisa!

On tosi kiva, että olette innostuneet musaluokan varaamisesta ja se käy minulle. Voisin jättää musaluokan auki maanantaisin, että pääsette harjoittelemaan. Muistakaa laittaa ovi lukkoon kun lähdette! Iloista soittelua!

-Ansku, musaope

"Sä oot ihan kreisi" mä naurahdin.

"Kiitti säki, mut turhat pulinat pois. Miten me saadaan järjestettyy piknikki ulkona, siel on pakkasta?" Loviisa sanoi mietteliäästi.

"Eikai tässä auta, kun lyödä tyhmät päämme yhteen" mä tokaisin.

"Paitsi et vaan sul on tyhmä pää" Loviisa kiiruhti sanomaan. Tästä oli pakko tulla jotain hyvää.

moikka mussut taas,

kukakohan pilaa seukit treffit? veikkauksia?

ensitöikseni sanon että KONFLIKTI -kirja on julkaistu ja pääset jopa lukemaan siitä ensimmäisen luvun. kuten oon tainnu kertoa sieltä löytyy tän kirjan hahmoja ja ehkä vähän epilogia joillekin hahmoille ;)

kiitos ja kumarrus!

🌟&💬