diktaattori

39. kunnon velho

*sebastian*

"Miten sanotaan, että mä tykkään ihan helvetisti juustonaksuista?" Lilia kysyi samalla, kun me yritettiin tehdä meidän ruotsin esitelmää.

"Ei se liity mitenkää aiheeseen, Lils" Loviisa sanoi ja mä yritin pidätellä naurua.

Oli torstai ja mulla pitkästä aikaa hyvä meininki. Mä olin antanut Loviisalle anteeks, sillä se oli oikeasti todistanut, ettei sillä ja Tinolla ollut mitään salasuhdetta. Ei sillä, ei mua kinnostanut mitä Tino sen elämällään teki. Ei enää.

"Okei mut mun täytyy varmaan lähtee, Leo oottaa mua jo kotona ja lupasin auttaa sitä hissan läksyis, vaikka en ite osaa paskaakaa" Lilia sanoi naurahtaen ja alko tekemään lähtöä.

"Joo no me viimeistellään tää niide ostbågareiden kera" mä nauradin ja sain Lilian ja Loviisan molemmat nauramaan, ja se tuntui iha hito hyvälle.

"Moikka!" me heitettiin hyvästit Lilialle ja me käytiin takaisin tehtävän pariin.

"Seb, onko sulla mitään huomen ilalla?" Loviisa kysyi multa samalla, kun mä olin lähettämässä power pointtia Kjellille.

"Eipä juuri" mä vastasin hennosti.

"Et sit haluis lähtä mun kanssa elokuviin Jubolle?" Loviisa kysyi ja piteli leffalippua kädessä.

"Ai haluanko? No todellakin!" Mä sanoin ja nousin halaamaan Loviisaa. Oli iha hitsin jees, että mulla oli näin äärettömän ihana ystävä.

Loviisa oli just sellanen ystävä, jonka jokainen tarvitsi. Sellainen, joka ei jättänyt ketään pulaan, vaan se aina halus auttaa parhaansa mukaan. Ja mä olin onnekas et mulla oli myös mun oman elämän Loviisa.

"Iha huippuu. Kuudelta sit huomenna" Loviisa sanoi hymyillen.

Mä vastasin hymyyn ja mä tunsin oloni tosi kevyeksi.

Mä lähdin hymyillen takaisin kotiin. Mikään tai kukaan ei pilais mun iltaa Loviisan kaa. Mä olin ansainnut pienen hetken mun parhaan kaverin kaa.

-

Koulupäivä meni normaalia hitaampaa. Niinhän se meni aina, että jos ootti jotain tosi kovasti niin aika meni hitaampaa. Se oli oikeestaa aika tosi rasittavaa, mutta mä kyllä kestin sen. Olinhan mä selvinnyt jostain vielä pahemmastakin.

Mä olin tahtomattakin vilkuilut Tinon touhuja. Mua kiinnosti tietää, että oliko se puhunut paskaa siitä, että sillä oli oikeesti jotain ongelmia. Aluks mä en todellakaan uskonut sitä, mutta tässä muutaman päivän on alkanut vaikuttamaan, että Tino Rekivaara puhui totta. Se oli kaikki välkät yksin, eikä se tunneilla aukonut päätä opettajille. Eniten mua kuitenkin hämmensi Felixin, Miklaksen ja muun Tinon ex jengin touhut. Mä olin muutaman kerran kuullut, kun ne oli sanonut rumii asioita Tinolle.

Ei sillä. Ei mua kiinnostanut, että ketkä haukkuivat Tinoo, mut ei oikeesti kukaan ansainnut sellaista kohteluu. Mä tiesin mihin se pahimmassa tapauksessa voi johtaa.

Mä hetkittäin mietin, että olinko mä ollut turhan ilkee, kun mä olin sanonut Loviisalle, ettei se sais olla enää tekemises Tinon kaa. Mut ajatuksin siitä että Loviisa ja Tino nauraisivat yhdessä jossain, sai mun vatsalaukun heittämään aika monta kuperkeikkaa. Mutta mä yritin lohduttaa itseä siklä, että nyt Tino sais kokea sen, minkä mä jouduin. Ei se ollut oikein, mä tiedän, mutta minkäs mä sille nyt voin.

"Seb!" mä kuulin tutun kirkkaan huudahduksen. Mä käännyin 180° ja näin Loviisan. Loviisalla oli päällä haalean liila villapaita, sekä mustat housut. Kuulemma oli liian kylmä hamesää.