Frozen heart//IN FINNISH

12. Luku

Silmäni pysyvät auki hämmennyksestä ja olen yksinkertaisesti täysin jähmettynyt tähän. En osaa työntää Randallia kauemmaksi, mutta en myöskään vastaa hänen suudelmaansa. Menee minuuteilta tuntuva aika, kunnes viimein työnnän Randallin minusta kauemmas ja katson häntä järkyttyneenä. Hän näyttää itsekin hämmentyneeltä ja alkaa näyttää myös hitusen järkyttyneeltä.

"Mitä sinä teet?" Kysyn lopulta ja yritän saada jotain katsekontaktia Randallin kanssa, tuloksetta. Hän katselee pöydällä olevia papereita ja tuntuu olevan minuakin hämmentyneempi.

Toisaalta minun ei pitäisi olla näin yllättynyt. Tämä on minun vikani, kun en puhunut Randallille aiemmin. Nyt on tullut sen aika, vaikkakin liian myöhään. Minua kaduttaa niin paljon, että en ottanut tätä puheeksi aiemmin, mutta kadun liian myöhään. Nyt on liian myöhäistä. Tämä on jo tapahtunut, eikä sitä saa muutettua. Odotan vain, että miten tämä vaikuttaa meidän väleihin. Jos se on minusta kiinni niin ei mitenkään.

"Randall?" Kysyn uudemman kerran, kun hän ei sano tai tee mitään.

"Anteeksi. En olisi saanut tehdä niin. En missään nimessä", Randall kiirehtii sanomaan ja nousee ylös. Hän kerää paperinsa, ja kuulen hänen sitten sulkeutuvan toimistoonsa. Minä jään hetkeksi istumaan paikalleni ja mietin, että mitä ihmettä juuri tapahtui.

En istu siinä kauaa, vaan käyn hakemassa tavarani ja käyn pikaisesti laittamassa oven lukkoon ja hälytyksen päälle. Poistun takakautta ja yritän kävellä nopeasti kotiin. Päässäni pyörii äskeinen koko ajan, enkä saa sitä pois päästäni. En tiedä pitäisikö minun kertoa tästä Tessalle vai ei. Haluaisin pitää asian vain minun ja Randallin välisenä ja hänkin varmasti kunnioittaisi sitä. Toisaalta taas minun on pakko päästä avautumaan siitä jollekkin, eikä Tessa levittäisi tätä mitenkään eteenpäin. Totta puhuen ketään ei varmaan edes hireämmin kiinnosta.

Kun lähenen kotia, niin puhelimeni rupeaa soiman. Säikähdän sitä hiemaan ja tunnen itseni välittömästi todella vainoharhaiseksi, vaikka en sitä ole. Minä vain olin niin ajatuksissani.

"Pääsitkö sinä juuri?" Kysyn Tessalta ja käännyn kotikadulleni.

"Joo. Helvetti vie sentään, kun paikkasivat hammasta", hän valittelee ja minä selittelen hänelle jotain vastaukseksi. "Entäs sinä? Lopetitteko te jo tältä päivältä? Katselitteko hääpukuja sen loppuajan?"

"Katseltiin, mutta sitten heidän piti mennä, kun Holdenilla oli kiire töihin", sanon ja avaan kerrostalon raskaan oven. Otan siinä samalla postini ja kävelen hissille.

"No hyvä, että en jäänyt mistään paitsi. Ajattelin vain pikaisesti soittaa ja kysyä, että jäikö minulla jotain isoa asiaa kuulematta."

"Oikeastaan sinulla jäi", aloitan, ennen kuin Tessa kerkeää sulkea puhelinta. Menen hissiin ja painan oikeaa kerrosta. Hermostuneena katson kasvojani hissin peilistä, ja huomaan kuinka ripsiväriä on hiukan levinnyt silmien alle.

"Mitä? Mistä minä jäin paitsi? Aiheuttiko Holden jonkun kohtauksen siellä? Tai Kate? Vai sinä?" Tessa kyselee ja juuri sopivasti hissin ovet aukeavat. Kävelen nopsasti kämppäni ovelle ja avaan sen. Haluan olla turvallisesti kotona, kun avaudun tästä asiasta.

"Kukaan ei aiheuttanut mitään kohtausta. Jotain vain tapahtui, kun Holden ja Kate lähti", jatkan kertomustani ja istahdan sohvalleni. Tuntuu kuin jotain olisi tarttunut kurkkuuni koska asia ahdistaa minua jo nyt valmiiksi. Mietin jo valmiiksi, että mitä kaikkea pahaa tästä voi seurata, vaikka kaikki voikin jatkua täysin normaalisti. "Jäin Randallin kanssa kahdestaan ja hän suuteli minua."

"Anteeksi? En ole varma, että kuulinko, joten voisitko millään toistaa?" Tessa kysyy ja minä uskallan naurahtaa pienesti, vaikka minusta tilanteessa ei ole mitään hauskaa. Ehkä se johtuu Tessan äänensävystä.