Frozen heart//IN FINNISH

28. Luku

Olen ehkä edelleen vähän järkyttynyt. En oikeasti odottanut tätä millään tasolla. Vaikka Tessa ehdotti tätä, niin oletin hänen tekevän samalla tavalla kuin minä - pari senttiä hiuksista pois ja pari raitaa - Tessa ei kuitenkaan tehnyt niin. Hän päätti repäistä kunnolla ja antoi värjätä hiuksensa pinkiksi.

Katselen tälläkin hetkellä hänen hiuksiaan, josta tulee mieleen hattara. En voi uskoa, että Tessa uskalsi tehdä noin. Minä en koskaan voisi tehdä noin, en oikeasti koskaan.

Tessa kyllä sanoi minulle, että värin pitäisi lähteä pois, mutta en olisi siitä niin varma. Minä ainakin suhtaudun tähän asiaan hiukan skeptisesti. Kampaaja oli sanonut Tessalle, että väri kyllä lähtee, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Toivon Tessa tähden, että väri lähtisi pois.

"Ei nämä oikeasti pahat ole. Kunhan oikeasti vain lähtee, koska rehellisesti sanoen en voi näyttää tälläiseltä yksisarvista muistuttavalta teiniltä pitkään, vaikka tämä sopii minulle ihan hyvin."

Minä en vastaa Tessalle mitään, vaan vetelen hiuksiani kahden sormen välissä. Minulta lähti ehkä viisi senttiä pois ja otin pari vaaleaa raitaa. Pelkkä hiusten laitto sai minut paremmalle tuulelle. Totta puhuen siinä tuolissa istuessa, samalla tuijottaen sitä naista peilistä silmiin, minä mietin vakavasti, että olisin ottanut permanentin tai rastat. Se olisi ollut minulle aivan liian radikaalia ja onneksi en sanonut mitään permanentista tai rastoista.

"Missä se ruoka viipyy? Minä kuolen oikeasti kohta nälkään", mutisen Tessalle, jonka hymy ylettyy lähes korviin asti. Hän näprää omia hiuksiaan, kun katsoo minua astetta huvittuneenpana.

"Kyllä se kohta tulee. Minä en oikeasti usko, että tulet tässä odotellessa kuolemaan nälkään."

Katselen Tessaa, joka imee pillillä drinkistään itselleen juomaa. En tajua miten hän pystyy juomaan, kun minua tällä hetkellä vain oksettaa edes ajatus alkoholista. Olenkin saanut pidettyä ajatukset hyvin rasvaisessa ja hyvässä ruuassa koko aamupäivän, ja nyt viimeinkin minä olen saamassa sitä.

Odotellessa vilkaisen kelloa, joka näyttää puolta kahta. Meidän loppupäivän suunnitelmat on täysin auki. Me ei oikeasti tiedetä, että mitä me tullaan tekemään. Tessa ehdotti, että me lähdettäisiin tanssimaan jonnekin, mutta minua ei huvita. Heti sen perään Tessa sanoikin, että voisin viettää illan Holdenin kanssa. Se kuulostaa samaan aikaan niin hyvältä, mutta myös niin hirveältä idealta.

Mutta minun pitää oikeasti puhua hänen kanssaan.

En oikeastaan haluaisi tehdä sitä täällä, vaan vasta Miamissa. En halua käyttää viimeistä iltaani elämäni isoimman sotkun selvittelyyn, mutta minulla ei taida olla paljoa vaihtoehtoja. Enhän minä ole sen hyvän ja rasvaisen ruuan lisäksi ole miettinyt muuta kuin Holdenia. Minun pitää saada jonkinlainen rauha meidän välille, mutta minua pelottaa puhua hänen kanssaan.

Holden ihan selvästi ilmaisi jättämässään viestissä, että hänellä on tunteita minua kohtaan, mutta miten voin luottaa hänen sanaansa? Luottamuspula ei johdu niinkään Holdenista, vaan Nicikista. Tottaki minä haluaisin olla Holdenin kanssa. Minä haluan sitä tällä hetkellä todella paljon. Juuri siksi minä puristankin toisella kädellä puisen pöydän kulmaa.

Minä haluaisin niin kovasti juosta hotellille ja mennä koputtamaan huoneeni oveen. Ehkä Holden olisi siellä ja avaisi oven. Minä en voi vielä tehdä niin. Ensinnäkin sen takia, että minulla on hirveä nälkä ja ruokani tulee, ja toisena haluan miettiä edes pari tuntia tätä juttua.

Ehkä teen tästä kaikesta jotenkin vaikeaa ja monimutkaista, mutta Holdenin on kestettävä se. Minä olen tälläinen, enkä tule varmasti koskaan muuttumaan. Minä olen monimutkainen ihminen ja tiedostan sen oikein hyvin. Välillä se tuppaa vain olemaan todella ärsyttävää, mutta pitkälle ajateltuna se kyllä kannattaa.