If only you knew how I felt (Finnish Drarry fanfiction)

Luku 23 "Mä pilasin kaiken"

Mä en omista yllä olevaa fanarttia!

Uutta lukua ja kiitti 2 500 lukijasta! Ihan hirveesti lukijoita, niinku what? Ja mä alotin myös uuden kirjan, joten ois kiva jos kävisitte kattomassa.

-Dracon POV-
Jäin istumaan käytävään ikkunalaudalle, kun Harry oli juossut pois. Ymmärsin häntä täysin, hänellä oli oikeus olla vihainen. Mutta en uskonut tämän jättävän minua heti. Istuin ihan turtana ja mietin kaikkea. Tässäkö tämä nyt oli? Minulla ei ollut enää perhettä eikä Harryä! Kaikki oli pilalla!

Pian kyyneleet alkoivat valua silmistäni enkä voinut sille mitään. Tuijotin edelleen sitä kohtaa mistä Harry oli kääntynyt kulman taakse, kuin hän kääntyisikin takaisin ja palaisi luokseni. Mutta tiesin että niin ei tapahtuisi. Nojasin toivottomana ikkunaa vasten. Masennuksen sumu laskeutui päälleni, enkä tiennyt mitä muutakaan tehdä, joten lähdin kävelemään kohti Luihuisenoleskeluhuonetta.

   Kun pääsin sisään, istahdin toivottomana läheiseen nojatuoliin. Nojasin päätäni käteeni, kun Blaise käveli sisään. "Sä kerroit" Blaise arvasi ja istui viereeni. En vastannut. "Mitä se sano?" En vastannut. Olimme hiljaa ja Blaise katseli ympärilleen kiusaantuneena. "Tää on sun vika" kuiskasin ja nielaisin kyyneleeni.
"Mitäh?" Blaise huudahti ja muuttui puolustelevaksi.

   "Tää on sun vika!" Huudahdin kyyneleissä.
"Miks sun pitää olla noin viehättävä ja hyvännäkönen?" Blaise huokaisi ja istui takaisin alas. "En mä voi sille mitään et mä ihastuin suhun!" Blaise sanoi epätoivoisena.
Katsoin muualle. "No et niin. Se on nyt ohi, mun ja Harryn juttu, mä pilasin kaiken!" nyyhkäisin ja nojasin kyynerpäälläni tuolin käsinojaan.

    "Mitä? Siis... eihän se voi olla! Yrititkö sä puhuu sille?" Blaise nousi järkyttyneenä seisomaan, kuin ei olisi ymmärtänyt kuulemaansa. "Sä kuulit kyl ja totta kai mä yritin puhuu sille!" Olimme molemmat hiljaa, kunnes nousin itse seisomaan. "Mä haluun olla nyt yksin" sanoin käheällä äänellä ja suuntasin kohti makuusalia.

    Enhän minä nyt tietenkään olisi yksin makuusalissakaan, mutta olin ainakin kauempana Blaisesta. Olin vaihtamassa pyjamaani ja pengoin matka-arkkuani. Käteeni osui yhtäkkiä Harryn huispauspaia. Pitelin sitä kädessäni ja kyyneleet alkoivat jälleen nousta silmiini. Painoin sen kasvojani vasten ja haistoin sitä. Siinä oli edelleen Harryn tuoksua jäljellä vaikka olin nukkunut se päällä melkein joka yö.

   Istuin sängylleni ja halasin Harryn paitaa tiukasti. Rakastin sitä poikaa niin paljon... ja nyt se kaikki oli ohi, oman tyhmyyteni takia. Minun olisi pitänyt vastustaa Blaisea. Miten voin olla niin idioottmainen? Tiesin että se satuttaisi Harryä, mutta tein sen silti. Makasin kerällä päiväpeiton päällä Harryn paita syleilyssäni päästäen lyhyin väliajoin nyyhkäyksiä.

Olin pikkuhiljaa nukahtamassa, kunnes kuulin pienen jyrähdyksen ulkoa. Säpsähdin ja nousin istumaan luodin nopeudella. Vilkaisin nopeasti ulos ikkunasta ja näin välähdyksen. Sydämmeni alkoi takoa, ukkosta. Vihasin ukkosta niin paljon, pelkäsin sitä kuollakseni. Sitten muistin mitä viimeksi tapahtui kun ukkosti.

"Harry, ei herranjumala, älä enää ikinä tee noin. Mä melkein kuolin" Draco huokaisi helpottuneena ja vähän huvittuneena. Harry kikatti hiljaa ja suuteli minua. Suutelin häntä takaisin. "Mitä sä muuten teet täällä keskellä yötä?" Kysyin hiljaa kun pitelin tummahiuksista poikaa syleilyssäni.

   "Mulla oli ikävä sua ja halusin tuntea sut mun lähellä" hän vastasi ja rutisti minua tiukemmin. Säpsähdin jälleen kun kuulin ukkosen ja Harry huomasi sen.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Istuin sängylle ja taputin patjaa vierestäni, Harry istui viereeni sängylle. Kävimme molemmat makaamaan ja vedin peiton päällemme. "Halaa mua" mutisin kun suljin silmäni. Harry kääri kätensä ympärilleni. Olin häneen selin ja tunsin tämän hengityksen niskassani, se kutitti mukavasti. Aina kun jyrähti, värähdin hieman. En tiennyt miksi se pelotti minua niin paljon.

Nyt Harry ei ollut täällä ja se sai minut itkemään vielä enemmän. Ainoa turva minulla tällä hetkellä oli Harryn paita. Nyt ukkonen jyrähti kovempaa ja tunsin miten paniikki muodostui rinnassani. Aloin täristä hieman ja vedin nyt peittoa päälleni. "Mä oon niin pahoillani Harry, mä oon niin pahoillani..." nyyhkin hiljaa itselleni ja hiljensi ääneni pitämällä paitaa suuni edessä.

"Ja mä toivon... että sä voisit ees joskus antaa mulle anteeks" jatkoin hiljaa. Pian kuulin oven avautuvan ja tiesin jo kuka tuli sisään, Blaise. Hän istui omalle sängylleen ja tunsin tämän polttavan katseen selässäni. "Onks kaikki hyvin?" Tämä kuiskasi. "Älä Blaise, mä en nyt jaksa puhua" sanoin itkuisella äänellä ja suljin silmäni.

-Harryn POV-
Heräsin ukkosen jyrinään Ronin vierestä. Tämäkin oli nukahtanut viereeni ja hän oli käärinyt kätensä ympärilleni. Ronin halaus tuntui hyvältä, mutta se ei ollut sama kuin Draco. Ronin kosketus eritti ystävällistä rakkautta, mutta kaipasin nyt oikeaa rakkautta. Rakkautta jota Draco oli antanut minulle ennenkuin, ennen...

Ei, älä ajattele sitä, ei Draco sua rakastanu. Tää kaikki oli ollut vaan peli sille, tyhmä peli. Yritin nukahtaa uudestaan, mutta sitten muistin mitä viimeksi tapahtui ukkosen aikana. Olin tullut Dracon luokse Luihuisten oleskeluhuoneeseen ja melkein jäimme kiinni kun meinasin kuolla nauruun. Kyyneleet pyrkivät jälleen silmiini.

-Dracon POV-
Olin ihan poikki, sillä en ollut nukkunut melkein yhtään viimeyönä ukkosen takia. Olin matkalla suureen saliin, kunnes näin Harryn tulevan minua vastaan käytävällä. Luulin tämän vain ingnooraavan minut, mutta hän kävelisin luokseni, hänellä oli jotain kädessään. Hän pysäytti minut ja luulin jo, että minulla olisi toivoa selittää.

   "Siinä" Harry mutisi ja heitti huispauspaitani käsiini. "Tuo mun oma mulle vaikka välkällä" ja niin Harry lähti, jättäen minut yksin keskelle käytävää. Pidin paitaa vapisevissa käsissäni ja kyyneleet polttivat silmiäni. Pian näin miten hiuspauspaitani hiha alkoi kastua kyyneleistäni kun ne tipahtelivat siihen silmistäni. Jalkani pettivät ja jäin polvilleni keskelle lattiaa.

Sori et tää luku on vähän lyhyempi, mut toivottavasti silti tykkäsitte. Kiitti kaikille jotka luki ja nähään seuraavassa luvussa.