If only you knew how I felt (Finnish Drarry fanfiction)

Luku 24 Erottamattomat

Tää fanart kuuluu käyttäjälle Hobbyist DevianArtissa!

3 000 lukijaa?!?! OMG! Siis kiitos kiitos kiitos! Sori et nää updated vie nyt enemmän aikaa ku ennen, mut mä en vaa oo keksiny ideoita!

-Harryn POV-
Naputin ärsyyntyneenä maata jalallani. Välitunnnista oli jo puolet mennyt, eikä Dracoa näkynyt missään. Hänen olisi pitänyt palauttaa paitani! Olin kylmissäni, enkä jaksanut odottaa enää. Lähdin sisälle ja suuntasin kohti Luihuisten oleskeluhuonetta vihaisena. Menin alas tyrmiin ja koputin oleskeluhuoneen oveen. Jouduin koputtamaan vielä uudestaan, ennen kuin joku poika tuli avaamaan oven.

  "Mitä Potter tekee täällä?" Hän kysysi ihan kuin puhuisi jollekin muulle kuin minulle. "Mun pitää nähä Draco" vastasin ja työnsin tämän pois tieltäni. "Et sä voi noin vaan tulla meiän oleskeluhuoneeseen!" Hän huudahti perääni. Sain outoja katseita monilta, mutta jatkoin kävelyä. Kiipesin portaat ylös poikien makuusaliin ja avasin oven. Etsin Dracoa katseellani, kunnes kuulin hiljaista nyyhkintää tämän sängyn suunnalta.

Idea tähän kohtaukseen tuli käyttäjältä
Sini86 TW Paniikkikohtaukset

Astelin hitaasti ääntä kohti ja ilmeeni muuttui ärsyyntyneestä huolestuneeksi. Näin Dracon makaavan sängyllään rutistaen paitaani tiukasti ja itkien vapisten. "Mä oon niin pahoillani Harry..." kuulin Dracon nyyhkivän ja jähmetyin. Jäin seisomaan vähänmatkan päähän ja katsoin sydän särkyen tärisevää poikaa. Kuulin Dracon terävät hengenvedot ja tiesin, että hänellä oli jälleen paniikkikohtaus.

   Kävelin tämän sängyn luokse ja istuin sen laidalle hiljaa. Asetin käteni häden kädelleen ja Draco säpsähti. "Harry, mä oon pahoillani" hän kuiskasi hiljaa. Kyyneleet polttivat kurkkuani, halusin halata tuota tärisevää poikaa, mutta tiesin etten voinut. Meidän välillämme ei ole enää mitään. "Mä en tiiä riittääkö se" kuiskasin vastaukseksi.

Draco nousi istumaan ja kietoi kätensä ympärilleni. Hämmennyin enkä hetkeen tiennyt mitä tehdä. Pian rentouduin ja kiedoin käteni hänen ympärilleen hieman kömpelösti. Eräs muisto palasi mieleeni:

Yritin räplätä lukkoa auki, mutta olin ottanut lasini pois joten se oli vaikeaa. Kun yritin avata lukkoa, tunsin yhtäkkiä kun sileä käsi laskeutui olalleni. "Älä ole pahoillasi, Potter" Draco sanoi pehmeällä äänellä. Se sai kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitäni. Hengitin syvään ja kyyneleet kohosivat taas silmiini. Enempää ajattelematta käännyin ympäri ja kiedoin itseni Dracon ympärille. Aloin nyyhkiä hiljaa, nyt tajusin miten paljon halusin olla tämän pojan kanssa ja miten paljon rakastan tätä.

Draco halasi minua samalla tavalla kuin silloin, hämmentyneenä itseensä mutta rakastavalle tavalla. Hetken istuimme siinä sylikkäin, kuin kaikki olisi unohtunut kunnes Draco nosti katseensa minuun. "Mä pyydän Harry, anna mulle anteeks, mä lupaan muuttua!" Draco inahti. Hetken mieleni teki suostua, mutta jokin sai minut epäröimään.

   "Mä voin yrittää antaa sulle anteeks, mut ei kaikki voi vaan palautua ennalleen. Sä oikeesti satutit mua" vastasin hiljaa ja aloin irroittaa hänen käsiään ympäriltäni. Dracon silmiin alkoi kerääntyä uusia kyyneleitä. "Pliis Harry, mä lupaan olla uskollinen!" Draco huudahti epätoivoisena. Kurkussani oli pala ja nielaisin.

"Me voidaan olla kavereita" sanoin hiljaa vaikka halusinkin suudella häntä niin kovasti, että sattui mutta minusta tuntui että hän vain satuttaisi minua uudestaan. Draco luovutti ja irrotti otteensa minusta. Hän ojensi paitani minulle ja se oli kuin sanaton pyyntö poistua. Nousin lähteäkseni. Asioiden pitäisi olla nyt hyvin, mutta vatsassani painoi silti suru.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

TW! Tässä tulee olemaan taas vähän syömishäiriöön liittyviä asioita joten tää on sun Trigger varoitus!

Vihasin itseäni, vihasin itseäni niin paljon. Ei ollut minun syyni, että Draco oli pettänyt minua mutta miksi se sitten tuntui siltä. Olin skipannut viimeiset pari tuntia ja tällä hetkellä makasin vain sängylläni. Pian en jaksanut enää maata, joten nousin nopeasti ylös. Yhtäkkiä päässäni alkoi pyöriä ja silmissäni sumentua, joten minun oli pakko istua takaisin alas.

   Hieroin otsaani ja tarkensin katsettani. Nykyään noin tapahtui melkein aina kun nousin seisomaan, uskoin tietäväni mistä se johtui. Minulla oli myös aina kylmä. Koko elämäni oli palasina. Minulla ei ollut enää Dracoa ja näytin... tältä, kamalalta. Pansy oli koko ajan oikeassa. Kaikki ne kommentit, kaikki mitä hän oli sanonut oli totta.

Nostin paitaani jälleen ja katsoin itseäni peilistä. Silmiini kohosi kyyneleitä ja ällötys kasvoi sisälläni. Näin itseni lihavana, hirveänä. Minun teki mieli lyödä itseäni, kunnes en enää tuntisi mitään. Yhtäkkiä Ron käveli sisään ja näki minut katsomassa itseäni peilistä. Hänen silmänsä laajenivat järkytyksestä ja tämän kädet lennähtivät suulleen.

   "Harry" hän sanoi järkyttyneenä ja näin miten tämä katsoi jokaista kylkiluutani jotka hän pystyi näkemään. Laskin paitani nopeasti ja peitin mahaani käsilläni. "Ron, ei... ei se oo mitään" mutisin ja kävelin takasin omaa sänkyäni kohti. Istuin ja Ron pikakäveli viereeni.

"Harry, miks?" Hän kysyi kauhistuneena kokeillessaan käsivarttani paitani alla. "Ei mulla oo mitään hätää" vastasin tärisevällä äänellä, kuulin äänestäni omat valheeni. Nyt ne kyyneleet jotka olivat olleet silmissäni, alkoivat nyt valua poskilleni. Ronin katse oli pelokas ja järkyttynyt samaan aikaan. Hän sulki minut halaukseen, minulla ei ollut energiaa vastustella.

   "Ei mitään hätää?! Harry sä näännytät itteäs!" Ron sanoi järkyttyneenä ja se sai minut itkemään vielä enemmän. "Mul on kaikki ihan hallinnassa, mä voin lopettaa jos mä haluaisin!" Huudahdin takaisin ja irrottauduin Ronin otteesta. Tiesin valehtelevani, tuota olin uskoteltut itselleni koko ajan, mutta nyt tiesin että se ei ollut totta.

   "Ei Harry, ei toi oo tervettä!" Ron sanoi ja tuijotti minua epätoivoisena. "Miks? Sanoko joku sulle jotain?" Vilkaisin muualle, voi kyllä joku oli sanonut minulle jotain. Monta kertaa.
"Mä sanoin jo, kaikki on ok!" Huudahdin ja yritin nousta, mutta jouduin istumaan takaisin alas. "Juu, sä et melkein pysty ees seistä! Kaikki ei oo ok, me mennään nyt sairaalasiipeen!" Ron sanoi päättäväisenä ja oli lähdössä vetämään minua.

    "Päästä irti!" Huudahdin vihaisena ja vedin käteni pois. Ron katsoi minua järkyttyneenä.
"En mä voi vaan kattoa kun sä näännytät ittes!" Ron huudahti epätoivoisena. Kohdistin katseeni maahan enkä sanonut enää mitään.
"Mee nyt vaan" kuiskasin. Ron tuijotti minua vielä hetken kunnes kääntyi kannoillaan lähteäkseen.

Nyt olin häätänyt Roninkin pois, minulla ei ollut enää ketään. Istuin hiljaa sängynlaidallani pitkän aikaa, kunnes ihmisiä alkoi tulla sisään ja vältin ihmisten outoja katseita. Illallinen oli alkamassa, joten ihmiset vaihtoivat pois koulupuvuistaan. En halunnut mennä, olisin kaiken sen ruoan ympäröimänä ja muutenkin molemmat Ron ja Draco olisivat sielä. Kaivoin vaan jonkun kirjan arkustani ja asetuin lukemaan sitä.

Sori jos tää luku on tosi masentava ja surullinen, mut mä lupaan et ens luku on iloisempi! Kiitti kun luitte!