If only you knew how I felt (Finnish Drarry fanfiction)

Luku 25 Pakko syödä

Toi yllä oleva fanart kuuluu käyttäjälle johannathemad!

Mä haluisin nyt tässä vaiheessa sanoa, että tässä syömishäiriö asiassa, mä en oo sitä ite sairastanut joten siinä voi olla jotain virheitä. Mä toivon, että jos joku teistä on sitä sairastanu, niin voisitte korjata mua.

    Kaikki mitä mä kirjotan perustuu siihen mitä mä oon netistä lukenu tai kuullu mun kaverilta joka on sairastunu syömishäiriötä. Kiitos. Ja tää luku tulee olemaan melkein kokonaan syömishäiriöön liittyvää, joten jos se triggeröi sua niin kannattaa skipata tää luku.

Ennekun mä alotan tän luvun niin mä haluan oikeesti sanoo kiitos! Siis kaikki ne ihanat kommentit merkkaa mulle niin paljon ja musta on ihanaa jos mä saan parannettua ees jollain tavalla ihmisten päivää! No niin, nauttikaa luvusta!

-Ronin POV-
Olin järkyttynyt, miten en ollut huomannut mitään aikaisemmin? Tiedän että Harry ei arvostaisi sitä, mutta minun oli pakko kertoa jollekin, jollekin opettajalle. En voinut vaan katsoa vierestä kun Harry näännyttäisi itsensä kuoliaaksi, eikä hän kuunnellut minua. Pysähdyin miettimään hetkeksi kenelle puhuisin ja päädyin Dumbledoreen. Harry luottaa ja kuuntelee Dumbledorea.

   Lähdin kohti rehtorin kansliaa ja pysähdyin sen eteen, jäin epäröimään. Pitäisikö minun sittenkin puhua Harrylle ensin? Olin nostanut jo käteni koputtaakseni, mutta laskin sen alas. Ehkä minun pitäisi puhua jollekin toiselle ensin, vaikka Hermionelle. Päädyin Hermioneen, häneen voisin luottaa.

TW! Tässä tulee olemaan taas vähän syömishäiriöön liittyviä asioita joten tää on sun Trigger varoitus!

-Harryn POV-
Olin ollut jo 72 tuntia syömättä mitään ja huomasin sen. Kehoni oli ihan lopussa, se kaipasi jotain energiaa. Mahani piti kamalaa ääntä ja se siihen sattui hirveästi. Olin käärinyt käteni sen ympärille ja aina kun se kramppasi, kaivoin kynteni mahaani. Nyyhkäisin hiljaa, vihasin tätä tunnetta niin paljon.

    Minulla oli niin nälkä, mutta tiesin että jos nyt söisin, pilaisin diettini ja menettäisin kaiken progressin mitä olin tehnyt. Nyt en pystynyt siihen kipuun enää, aloin nyyhkiä hiljasesti ja toivoin etten herättäisi muita poikia. Kuulin makuusalin oven avautuvan, Ron oli tullut takaisin. Peitin suuni kädelläni, pidättäen nyyhkäisyä, en halunnut Ronin kuulevan minua.

     Mutta sitten tunsin taas vihlovan kivun ja päästin pienen vinkaisun. Kuulin miten Ron käveli sänkyäni kohti ja tunsin tämän asettavan kätensä kyljelleni. Olin häneen selin joten en nähnyt häntä. "Sattuuko sua?" hän kuiskasi ja silitti kylkeäni. Pudistin päätäni, Ron näki selvästi valehteluni. Hän vaihtoi nopeasti farkkunsa pyjamahousuihin ja veti T-paidan päälleen.

Hän kiipesi viereeni ja tunsin miten patja liikkui hänen allaan. Kyyneleet valuivat silmistäni, se sattui niin paljon mutta en halunnut näyttää sitä Ronille. "Harry, sun pitää syödä. Mä en voi antaa sun näännyttää itteäs, mä lupaan auttaa sua paranemaan tästä" Ron puhui hiljaa maatessaan vieressäni.

"Ei mulla oo mitään mistä pitäis parantua Ron, tää on mulla ihan hallinnas..." lauseeni keskeytyi kun uusi kramppi iski ja puristin mahaani kynsilläni. "Kato nyt mitä toi syömättömyys tekee!" Hän sanoi järkyttyneenä edelleen silitellen kylkeäni. "Pliis Ron, se sattuu ihan hirveesti!" Itkin hiljaa Ronille ja tarrauduin tämän käteen.

-Ronin POV-
Harry raukka, asetin käteni tämän mahan päälle ja painoin sitä helpottaakseen kipua. Minun oli pakko auttaa häntä jotenkin, auttaa häntä parantumaan. "Harry, mä lupaan auttaa sua parantumaan. Mä lupaan tehä mitä vaan, mikä vois auttaa sua" kuiskasin ystävälleni joka nyyhki kivuissa sängyllään. "Silitä" Harry kuiskasi hiljaa ja aloin liikuttaa kättäni tämän vatsan päällä.