Veren virtaus vierelläsi || JIKO || ✅

Luku 3. Kuinka nopeasti ihminen voikaan vajota pimeyteen?

Tw: ⚠️viiltelyä⚠️

Joonas

Katselin viestiä, jonka olin lähettänyt Joelille. Pelkäsin sitä. Tiesin, että olin hyvä valehtelemaan.. Liiankin hyvä. Enhän minä ollut missään kuumeessa.

Nousin ylös sohvalta ja menin keittiöön juomaan lasillista vettä. Lattia oli edelleen ihan veressä kaikesta siitä, mitä olin tehnyt käsivarsilleni ja ranteilleni. Niihin sattui edelleen. Vesilasi tärisi heikoissa käsissäni.

Istahdin lattialle kuivuneen verilammikon viereen. En tiennyt saisiko sitä enään pois. Päässäni alkoi soimaan biisien sanoja.

Everybody can watch me fall
But I'm afraid I don't care at all
It's kinda scary how good it feels
To feel nothing at all, no, nothing, nothing...

Kumpa en tuntiskaan mitään.

Aloin taas itkemään. Kyyneleet valuivat poskiani pitkin ja tippuivat vaatteilleni.

Kaikki meni päin helvettiä ehkä noin kuukausi sitten. Tyttöystäväni eros mun kanssa silloin ja ei, hän ei ollut pettäny eikä hän ollut muutenkaan kamala ihminen ja me oltiin oltu yhdessä jo 1 ja puoli vuotta ilman mitään suuria riitoja.

Mutta sitten eräs ilta, kun hän oli mun kämpällä hän suutelun jälkeen sanoi, että meidän pitää ehkä erota. Olin silloin niin hiton hämmentynyt ja kysyin tietenkin, että miksi ja olinko tehnyt jotain väärää.

Hän kertoi etten ollu tehnyt mitään väärin. Sitten hän sanoi ne sanat, jotka kummittelevat edelleenkin mielessäni:

"Musta tuntuu, että silloin kun sä suutelet mua niin sä et oikeesti ajattele suutelevasi minua."

"Häh.. mitä tuon nyt pitäisi tarkoittaa?"

"Sitä, että tää yhdessä olo ei tunnu musta enään oikeelta ja se pikkuhiljaa on tehnyt mun elämän hankalemmaksi. Mä oon pahoillani mut en enään pysty olemaan kanssasi mun henkisen jaksamisen takia"

Sitten minä halasin häntä. Kerroin hänelle, että hänen henkinen terveys ja jaksaminen oli tärkeämpää kuin se, että hän olisi ollut pakosta yhdessä mun kanssa. Hän kiitti minua ymmärtämisestä.

Hetken kuluttua olin hyvästelemässä häntä ulko-ovella. Hän kiitti minua vielä kaikesta kyynelten valuessa hänen poskiltaan ja lähti. Katselin itkuisin silmin, kun hän käynnisti autonsa ja ajoi pois. Sen jälkeen jäin itkemään. En edes muista enään miten pitkään itkin ja siitä illasta ja seuraavasta päivästä en muista melkeimpä mitään.

--

Pahin oli vielä edessä. Meillä olisi ollut jätkien kaa treenit sit seuraavana päivänä, kun me erottiin. En mennyt. Enkä muistanutkaan mennä, mutta sit sen takia Niko tuli illalla mun kämpälle tarkistaan et olinko kunnossa. Niko oli aina heti huolissaan musta. Ihana jätkä.. No voi hitto. Arvaattekin varmaan jo mitä tajusin.

Sen jälkeen kun Niko oli lähdössä hän antoi mulle pusun poskelle niinkuin yleensäkin. Olin jo miettinyt vaikka miten monta tuntia, että mitä mun ex-tyttöystävä tarkotti sillä, että minä ajattelisin muka suutelevani jotakin toista henkilöä ja nyt sitten vittu tajusin sen.

Nikon lähdön jälkeen istahdin lattialle ihan hemmetin järkyttyneenä. Mitä helvettiä? Oliko mulla tunteita Nikoa kohtaan?? Ei helvetti..

Sen illan itkin taas.

Seuraavat pari viikkoa kävin joka päivä sisäistä sotaa. Vihasin nähdä Nikoa sillä ainakun näin hänet se vähän niinkuin antoi varmistusta mun ajatuksille, et mulla oli alkanut tulemaan tunteitä sitä kohtaan.

En mä voi tykätä miehistä.. En mä voi olla bi. En mä voi. En mä vaan voi. EN MÄ VAAN VOI. EN MÄ VOI SAADA TUNTEITA NIKOA KOHTAAN. EN EN EN EN....en mä salli sitä..Mitä muutkin ajattelisivat. Enhän minä edes tiedä hyväksyisikö kukaan pojista sitä.

Kaikki paska kasaantui mun päähäni, ajatukseni olivat sekavia enkä saanut ajateltua mitään selkeästi. Panikoin monesti ja Itkin suurin piirtein joka päivä ainakin kerran, kunnes sitten yksi yö mä en vaan jaksanut enään. Halusin lopun näille mun ajatuksille.

Tärisin niin helvetisti samalla katsellen kuinka punainen neste valui käsiäni pitkin vaatteilleni ja lattialle.

--
Parin päivän päästä

Osallistuin viimeisille treeneille ennen Kajaanin keikkaa. Oli joo tammikuu, mut se olikin sisäkeikka. Onneksi oli talvi. Pystyin pitämään pitkähihasii paitoi ilman et se olis outoo. Olihan mun kädet vieläkin ihan tohjona ja soittaminen teki kauheen kipeetä.

Keikka meni loistavasti ja olin itsekin jo paljon positiivisemmalla tuulella kunnes Niko tuli ja halas mua. Työnsin hänet hieman kauemmaksi äkisti ja katsoin häntä silmiin. Niko ilme oli sellane "Mitä vittua? Ooks sä okei?"

Ihan sekunnin eperöimisen jälkeen vetäisin hänet takaisin halaukseen. Pelkäsin edelleen olla niin lähellä Nikoa, mutta mä tarvitsin sen halauksen. Nikon halaus tuntui niin turvalliselta. Halusin itkeä, mutta en voinut. Sen jälkeen irrottauduin Nikosta ja lähdin muitten jätkien luo hakemaan bisseä.

--
Jatkuu siitä, kun Porko oli vastannut Joelin viestiin ja istui keittiön lattialla itkemässä.

Muistelin Kajaanin keikalla tapahtunutta peloissani ja epävarmana. Olinko hetken tosiaankin hyväksynyt itseni sellaisena kuin olin ja vaan halannut Nikoa..? Hitto mun pääni on sekasi..

--

Heräsin vissiinki keskellä yötä. Kaduttaa..
Kaduttaa ihan helvetisti. Mä oon valehellu niin pahasti koko meijän bändille, ku niitten pitäs just olla niitä ihmisii joille voi kertoo kaiken. Mä oon tuntenut Ollinkin koko elämäni.

Löin kädelläni lattiaa.

Kaikki on vaa sen yhen lauseen takia, jonka mun exä sano sillo kuukausi sitten.

"Mut et sä voi syyttää häntä. Hän ei ole tehnyt mitään." Ääni sisälläni kertoi.. Se oli totta.

Yritin noysta ylös lattialta. Käteni osui johinki. Se oli verinen ja terävä veitsi, joka oli lojunut lattialla jo jonkin aikaa. Nostin sen mukanani ylös ja katsoin sitä yön pimeydessä. "Vittu mä en jaksa enään tätä" Sanoin ääneen itselleni. Tunsin kyyneleet taas poskillani. Tajusin vihdoin miten paljon mulla oli oikeesti tunteita sitä jätkää kohtaan.

𝙼𝚒𝚝𝚎𝚗 𝚗𝚘𝚙𝚎𝚊𝚊 𝚒𝚑𝚖𝚒𝚗𝚎𝚗 𝚟𝚘𝚒𝚔𝚒𝚗 𝚟𝚊𝚕𝚞𝚊 𝚗𝚊̈𝚒𝚗 𝚜𝚢𝚗𝚔𝚔𝚒𝚒𝚗 𝚊𝚓𝚊𝚝𝚞𝚔𝚜𝚒𝚒𝚗?

"Pelastakaa mut ennen kuin on liian myöhäistä.."

𝚂𝚒𝚝𝚝𝚎𝚗 𝚓𝚘𝚔𝚒𝚗 𝚔𝚊𝚒𝚝 𝚟𝚊𝚊𝚗 𝚗𝚊𝚙𝚜𝚊𝚑𝚝𝚒 𝚖𝚞𝚗 𝚙𝚊̈𝚊̈𝚜𝚜𝚊̈..

--

Köh köh sain vihdoinki kirjotettuu tän seuraavan luvun. Toivottavasti tää oli ees vähän paremmin kirjotettu luku kuin se edellinen :")

Sanoja: jotain about 860+