Veren virtaus vierelläsi || JIKO || ✅

Luku 20: Suolaiset huulet

Joonas

Olin vasta ehtinyt ottaamaan pari askelta keittiötä päin kun kuulin Nikon....itkevän? Katsoin keittiön ovea muutaman sekunnin kulmat kurtussa ennen kuin kasvoilleni levisi huoli. Otin loput askeleet pika-askeleina keittiöön. Kurkistin keittiön oviaukolta sisään varovasti.

Niko istui keittiön tuolilla kädet käsvoilla,  täristen ja itkien. En oikein tiennyt mitä minun pitäisi sanoa tai tehdä. En voinut oikein kysyä oliko kaikki hyvin sillä selvästihän jokin ei ollut nyt hyvin.

Hetken epäröinnin jälkeen kävelin Nikon luokse, istuin viereiselle tuolille sivuttain ja avasin suuni.

"Niko..?" Sanoin hiljaa.

Niko pyyhkäisi silmiään pikaisesti ennen kuin nosti katseensa minuun muutamaksi sekunniksi. Ei kestäny kauaa kun uudet kyyneleet tulivat tilalle ja Niko hautasi kasvonsa taas käsiensä taakse.

Kaappasin Nikon syliini ja halasin häntä tiukasti. Minulla ei ollut hajuakaan mikä hänellä oli, mutta jokin oli nyt pahasti vialla. Ei hän yleensä itkenyt tällä tavalla.

"Emmä enää kestä tätä." Hän sai sanottua itkunsa läpi.

Silitin Nikon selkää rauhoittavasti ja jatkoin kuuntelemista.

"Joka päivä mä pelkään, että sulle tapahtuu jotaki. Joka vitun yö mä saan miettiä, et entä jos sä sorrut tekemään ittelles jotain. Mä oon sisäisesti niin helvetin ahistunu et nyt se purkautuu osittain suuttumuksena, jonka takia mä satutan kaikkia mun ympärillä. Mä pelkään menettäväni sut.."

Niko vavahteli entistä voimakkaammin itkun voimasta. Käsittelin juuri kuulemaani. Kyyneleet tulivat silmiini. Halasin Nikoa tiukemmin. Miten en ollut ajatellut, että hänellä voisi olla näin pahaolo takiani?

Jonkin aikaa siinä vain istuimme ja halasimme. Niko alkoi rauhoittumaan, joten irrottauduin hieman halauksesta ja nostin Nikon kasvot itseeni kädelläni.

"Anteeks et mä en oo aikasemmin tajunnu et miten ahistunut sä oot ollu." Sanoin, jonka jälkeen kyyneleet alkoivat virrata poskilleni.

"Mut mä haluun sun tietävän, et mulla menee nyt paljon paremmin kuin esim. 3 viikkoa sitten. Valehtelisin jos sanoisin ettei mulla olis ollu itse tuhoisia ajatuksia enää sen jälkeen kun pääsin sairaalasta mutta nyt varsinkin tämä viikko on mennyt mun mielenterveyden osalta paljon parempaan suuntaan. Psykologilla käynti on auttanut ja teidän tuki myös. Ilman teitä mä en olis jaksanut enää mitään sairaalan jälkeen." Sanoin Nikolle suoraan. Niko katsoi minua edelleen silmiin itkuisilla silmillään.

"Mä en pystyis elämään ilman sua." Sanoin vakavana. Tarkoitin jokaista aanaa mitä äsken olin hänelle kertonut.

Tuijotimme muutaman sekunnin toisiamme. Silitin kädelläni varovasti Nikon poskea, joka oli edelleen hieman märkä kyynelistä. Ajattelematta asiaa yhtään enempää löysin huuleni hipelöivän Nikon omia. Suutelin niitä hellästi, varovaisesti. Kyyneleet saivat ne maistumaan suolaisilta. Huulemme erkaantuivat hetken kuluttua.

Olin hieman nolona. Olimme kyllä ennenkin pussanneet, mutta tämä tuntui uudelta tai sitten se oli vain mun tunteet jotka tekivät temppujaan. Rakastin Nikoa.. jos ei ollut liian aikaista sanoa sitä. Tunteeni häntä kohtaan olivat niin voimakkaat, että huuleni pakosta hakeutuivat suudelmaan, vaikka se ei tuntunut reilulta Nikoa kohtaan. En tiennyt oliko Nikolla yhtään samanlaisia tunteita minua kohtaan vai oliko tämä kaikki vain kaveruutta hänelle.

"Sori." Tokaisin hiljaa nolona ja käänsin katseeni lattiaan.

Niko nosti katseeni takaisin ylös kädellään ja vastoin kaikkia odotuksiani hän painoi huulemme yhteen..

Toinen suudelma oli edelleen varovainen. Se tutki ja haki vastakaikua kokoajan ja kesti tuplasti pidempään kuin ensimmäinen. Niko erkaantui suudelmasta ensimmäisenä jättäen huuleni yksinäisiksi.

"Kiitti." Hän sanoi ja pyyhkäisi toista silmäänsä kädellään. Hän katsahti kelloa ja totesi, että eiköhän meidänkin pitäisi lähteä.

---

Pikkuhiljaa nää kaksi lähentyy toisiaan👀

Sanoja noin 510+

Sori vähä lyhkäsemmästä luvusta👋