Veren virtaus vierelläsi || JIKO || ✅

Luku 19: Painiottelu

3 päivää myöhemmin

---
Joonas

Suljin oven perässäni ja käänsin katseeni kohti käytävää, joka johtaisi terveysaseman aulaan. Olin käynyt aamupäivällä jälleen kerran psygologilla ja nyt juuri tulin lääkäriltä, joka tarkisti että kaikki haavani olivat parantumassa hyvin. Pääsin eroon viimeisestäkin siteestä käsissäni, mutta rannetuet piti vielä pitää. Seuraava lääkäriaika olisi kuukauden päästä.

Saavuin terveyskeskuksen aulaan ja kohtasin samantien Nikon kasvot. Heti nähdessään minut hänen suupielensä kääntyi hymyyn. Niko nousi tuolilta ja käveli minua vastaan.

"Miten meni?" Hän kysyi samalla ottaen käsistäni kiinni ja katsoen niitä hieman huolissaan, vaikkei hän voinut nähdä haavojani takkini alta.

"Lääkäri sano et mun haavat ja ranteet on lähtenyt parantumaan yllättävän hyvin siihen nähden miten huonossa kunnossa ne oli aluksi. Et ei huonosti." vastasin hänelle.

Niko näytti asteen huojentuneemmalta.

"Hyvä juttu." Hän sanoi samalla silittäen toisen käteni kämmenselkää peukalollaan.

Nauroin hieman Nikon huolehtivaisuudelle. Se oli yksi hänen parhaimmista puolistaan ja se oli suorastaan aika söpöä välillä.

"Mennäänkös?" Kysyin edelleenkin hieman huvittuneena.

Niko nyökkäsi. "Joo mennään vaan."

Hän irrotti otteensa toisesta kädestäni ja näin me kävelimme käsikkäin ulos terveysasemalta.

"Haluisiks sä käydä hakemassa kahvit? Mä tarjoon." Niko kysyi samalla kun kävelimme lumista katua pitkin studiota kohti. Studiolla olisi kyllä ollut kahvia, mutta kahviloiden kahvi on rehellisesti sanottuna paljon parempaa.

"Voitas kyl käydä." Vastasin ja otin Nikon kanssa suunnaksi lähimmän kahvilan.

---

Astuimme studiolle sisään. Korviin kantautui sen verran ääntä, että kaikki muut olivat jo luultavasti paikalla. Niko riisui takkinsa hujauksessa ja vaati sitten, että sai auttaa minua ottamaan takkini pois. Yritin sanoa hänelle, että ei mun ranteet enää niin paskana olleet, mutta hän oli jo työntouhussa. Niko pisti takkini naulakkoon ja minä riisuin vielä kenkäni. Nappasin Nikon kädestä kiinni virnistäen. Hän katsoi minua hieman yllättyneenä mutta hymyili sitten. Kävelimme käsikädessä studion eteisestä peremmälle.

Kuten arvelin kaikki olivat studiolla jo, mutta miten he olivat jo työntouhussa? Yleensähän ehti mennä jopa puolituntia ennen kuin pääsimme oikeasti hommiin. Vilkaisin kelloa. 15:06. Sovimme tulevamme studiolle klo 15 joten olivatko he tulleet tänne aikaisemmin ja jos olivat niin miksi??

Tommi istui sohvalla samassa tilassa Ollin kanssa ja rummutteli kapuloilla sohvan kaidetta. Joel oli äänittämässä jotain Aleksin kanssa studion toisella puolen ja Olli rämpytteli bassoaan.

Niko irrotti otteensa kädestäni ja ilmoitti menevänsä Joelin ja Aleksin luokse. Jäin vahingossa tuijottamaan häntä hymyilen kunnes hän ei enää ollut näköjentälläni. Olli hymähti. Siirsin katseeni häneen hieman kysyvästi.

Olli vain hymyili minulle. Hänen kasvoistaan näki mitä hän ajatteli. Hän oli ainoa joka tiesi tunteistani Nikoa kohtaan. Kerroin hänelle sen silloin kun olin vielä sairaalassa. Hymyilin hänelle takaisin ja lähdin hakemaan kitaraani.

---

Töitä olisi enään noin 15 min jäljellä. Sovimme päivän aikana koko porukalla, että pidettäisiin tänään lyhyt päivä ja lopetettaisiin touhuaminen jo kasilta.