Joel hokka // rakkautta ensi silmäyksellä

Huoli

Heräsin aamulla Joelin metelöintiin. Katsoin puhelimestani kelloa ja se oli 11.06. Makoilin hetken aikaa sängyllä katsoen vain puhelinta. Päätin mennä katsomaan mitä Joel touhuaa. Joel oli keittiössä ilmeiseti tekemässä aamupalaa. Hän oli selkä minuun päin eikä nähnyt minua. Olin todella ihana ihminen ja päätin mennä säikäyttämään hänet hehe. Hiippailin hänen taakseen ja huusin "PÖÖ!" Joel kiljahtai hieman ja säpsähti. Aloin vain nauramaan sillä se oli niin ihanan näköistä kun tuo takku tukka säikähti.

Hän oli tehnyt meille kolmioleipiä. Ne olivat todella hyviä. En tiennyt että Joel osaa tehdä näin hyvää ruokaa. Hyvä vaan sillä itse en osaa tehdä mitään hyvää.

Olimme syöneet ja vaihdoin omat vaatteet päälleni ja sanoin Joelille heipat ja lähdin kotiin.

Joel:

Meillä oli ollut niin ihana ilta eilen. En voinut muuta kuin hymyillä.

Lähdin treenaamaan jätkien kanssa muutaman tunnin jälkeen kun Y/n oli lähtenyt. Hymyilen edelleen. Hän oli vaan niin ihana tyttö.

Saavuin studiolle ja pojat huomasivat heti, että ilta oli mennyt hyvin. Kerroin kaiken ja pojat olivat vaan "uuuu!" Olli kysyi "voisko se Y/n tulla joku päivä käymään täällä niin nähtäis vähän millasen tyypin sä oot oikeen valinnu?" Se olis ihanaa jos se tulis kattoo meijän treenejä, ajattelin. "Voishan sitä kysyä. Kunhan ette vie mun muijaa!" vitsailin. Jätkät vaan nauroivat "katotaan" Joonas sanoi naurahtaen. "Et varmasti vie!" ja hyökkäsin leikkisästi Joonaksen kimppuun. Painimme hetken meidän leikki painejamme tiedätte meidät. Aina on pakko painia.

Päätimme kuitenkin alottaa treenaamisen.

Y/n

Saavuin kotiin. Emma ei ollut siellä. Kämppä
oli ihan läävä. Minun olisi varmaan siivottava. En olisi millään jaksanut mutta pakkohan se oli kun ei siellä pystynyt olemaan. Minua alkoi ahdistaa kaikki. Tuntui vaan, että kaikki menee ihan päin persettä. Vaikka minulla oli Emma ja ehkä kohta Joel niin silti tuntui ettei kukaan välitä. Syy tähän oli varmaan se että minulla oli hetki sitten mennyt välit äitiini ja isäni oli kuollut vuosi sitten. Isäni oli ollut minulle tärkein henkilö ikinä.

En kestänyt enään tätä ahdistusta. Menin ulos kävelemään ja vain itkin. Menin meren rannalle istumaan ja kyyneleet valuivat pitkin poskiani. En halunnut olla yksin. Soitin Joelille. Tarvitsin häntä. Olimme nähneet kerran mutta olin jo valmis itkemään hänen seurassaan. Hän oli ilmeisesti treenaamassa poikien kanssa. Hän oli kuitenkin ihana ja tuli.

Hän saapui rannalle. Hän otti minut heti kainaloonsa ja kysyi mikä on. "Ahistaa ihan helvetisti, enkä halunnu olla yksin" vastasin hiljaa. "Mä oon tässä enkä oo lähössä yhtään mihinkään." Olin niin kiitollinen, että Joel oli suostunut tulemaan paikalle.

Olimme olleet noin tunnin rannalla ja ahdistus oli alkanut helpottaa. Joel lähti jätkien luo takaisin treenaamaan ja minä lähdin kotiin. Joel varmisti todella monta kertaa, että pärjäänkö varmasti. Hän oli liian ihana kun halusi pitää minusta huolta.

Saavuin kotiin ja muistin kuinka sotkuista siellä oli. Aloin siivoamaan. Se oli yhtä tuskaa mutta olin päättänyt, että siivoan. Tein sen. Siihen meni paljon aikaa, mutta onnistuin.

Joel:

Olin todella huolissani Y/n voinnista. Entä jos hän ei pärjääkään ja tekee itselleen jotain? Ei, ei hän tee minun pitää vain keskittyä treenaamiseen. En halua että pojat huomaavat että käyttäytyisin oudosti. Yritin olla mahdollisimman normaalisti mutta jotenkin he kuitenkin tajusivat ettei kaikki ollut kunnossa.

"Joel mikä on? Sä et oo ollu oma ittes sen jälkeen kun tulit takas?" Tommi kyseli huolestuneena. "Mä oon kunnossa." Kaikki katsoivat minua epäuskoisen näköisinä. En voinut kertoa. Halusin, että Y/n voi luottaa minuun. Ei hän kyllä sanonut etten saisi kertoa, mutta en kuitenkaan halua kertoa hänen asioitaan ihmisille jota hän ei ole edes nähnyt kunnolla. Hän saa itse kertoa jos haluaa.

Halusin vain jatkaa treenaamista. Meni hetken aikaa kunnes en vain enään pystynyt. Olin liian huolissani. "Mua väsyttää jotenki tosi paljon niin lähen varmaan kotiin lepää" oli paras tekosyy minkä keksin. Lähdin kotiin jonne kirjaimellisesti juoksin.

Kotona purskahdin heti kyyneliin. En tiedä miksi olin näin huolissani. Ei meillä vielä ollut edes mitään juttua ja minua huolestutti hän jo näin paljon.

Minun oli pakko kysyi häneltä vielä että onko hän kunnossa. "Joo oon." En tiedä uskoisitko tuota. "Voinko tulla teille yöksi?" päätin kysyä häneltä varmuuden vuoksi. "Minun pitää mennä huomenna aamulla koululle." Hän opiskeli yliopistossa nuoriso-ohjaajaksi. Epäilin vähän ettei hän puhuisi totta, että hän keksisi vain tekosyitä. En kuitenkaan tiedä miksi hän valehtelisi.