Joel hokka // rakkautta ensi silmäyksellä

Paraskaveri

Y/n:

Joel ei ollut tullut yöksikään kotiin. Varmaan oli menny studiolle tai jollekin pojista. Halusin vaan puhuu sille.

Päätin lähteä aamulla kattomaan missä se on. Menin studiolle. Juuri kun astuin sisään kuulin Joelin huutavan "kuka siellä?" En vastannu mitään. Menin vaan Joelin luokse. Hän oli Aleksin ja Tommin kanssa tekemässä viimeistelemässä varmaan tuota kyseistä biisiä.

Kun Joel huomasi mut, niin hän muuttui paljon vakavamman näköiseksi. "Miks sä et tullu yöks kotiin?" kysyin. "Ei oikeen huvittanu sen eilisen jälkeen" Joel vastasi. Tommi ja Aleksi katsoivat toisiaan ja nousivat seisomaan ja lähtivät. Menin istumaan tuolille jossa Tommi oli istunut.

"Miks sä et haluu soittaa mulle sitä biisiä? Miks sä et kertonu siitä aikasemmin?" kysyin mahollisimman rauhallisena. Joel katsoi vana maahan. Hän ei pystyny katsomaan mua silmiin. Yritin saada häneen katsekontaktia mutta turhaan. Ei hän halunnu tai pystyny siihen.

"Musta tuntuu ettei meillä oo mikään enää niinkun enne. Me oltiin ennen paljon onnellisimpia. Mä haluun takas sen ajan kun meillä oli niin vitun ihanaa. Kaikki on muuttunu. Sä et oo enää se sama tyyppi kun meijän ekoilla treffeillä. Sä et oo enää se tyyppi johon mä siellä keikalla palavasti rakastuin. Sä et oo enää se sulonen tyttö joka aina tuki mua" Joel sanoi.

Kyyneleet valui. Nousin ja lähdin kävelemään studion ovelle. Joel jäi itkemään. Kun olin avaamassa studion ovea, niin katsoin vielä taakseni. Näin kun Ale ja Tommi kävelivät Joelin luokse. Aleksi otti Joelin halaukseen. Avasin oven ja lähdin.

Joel:

Itkin itkin ja itkin. Ei siitä tullu loppua. Mä vihaan itteeni niin paljon. Mun ei olis pitäny kertoo mun tunteista sille. Pojat yrittivät lohduttaa mua, mutta olin silti aivan palasina. Rakastin Y/n:ää, mutta mikään ei silti tunnu sen kanssa enää samalta kun ennen. Kaipaan sitä kun olin oikeesti onnellinen sen kanssa. Kaipaan sitä kun me maattiin aamuisin tunteja sängyllä ja mä leikin sen hiuksilla.

Otin puhelimeni esiin ja minulle oli tullut snäpistä ilmoitus "vuosi sitten tänä päivänä". Menin katsomaan ja siellä oli kuvia musta ja Y/n. Me maattiin sohvalla. Meidän molempien hiukset oli ihan sekasin. Molemmat nauroivat. Tuona päivänä makasimme koko päivän sohvalla katsoen sarjoja. Voisinpa palata tuohon päivään. Tekisin mitä vaan, jotta se olisi mahdollista.

Pojat olivat treenaamassa. Menin kuuntelemaan heidän treenaamista. "Tuu säkin" Niko sanoi. "Ei oikeen huvita" vastasin. Niko tuli viereeni istumaan. Hän istui siinä hetken hiljaa "mä tiiän kuinka rankkaa sulla on, mutta treenaaminen auttaa."

"Okei mä tuun" päätin. Niko oli oikeessa. Se autto. Halusin mennä kotiin, mutta en voinu kaiken tapahtuneen jälkeen.

Kaikki oli lähdössä kotiin. "Mä sain muuten hommattuu uuden kämpän. Mä muutan sinne huomenna" Niko kertoi. "Millanen se on?" Olli kysyi. "Se on aika tavallinen kaksio" Niko vastasi.

"Voinks mä muuten tulla jollekin yöks? Mä en haluis sen kaiken tapahtuneen jälkeen mennä kotiin" kysyin. "Tuu mun luo" Aleksi sanoi. Katsoin Alee hymyillen "kiitos" sanoin.

Emma:

Kuulin kun ovi avautui. Se meni samalla sekunnilla kiinni. Kuulin kun Y/n huuto itki eteisessä. Juoksin äkkiä sinne. Y/n oli mennyt istumaan maahan. "Voi rakas" sanoin ja menin maahan halaamaan häntä. Y/n nojasi minuun ja huusi ja itki.

Jonkun ajan päästä, kun Y/n oli vähän rauhottunu ja pystyi puhumaan hän sanoi "me taidettiin nyt erota." Ja taas alkoi itkeminen. Y/n oli viimenen ihminen joka ansaitsee eron.

"Mitä tapahtu?" kysyin. Y/n kertoi kaiken mitä Joel oli sanonut. Viimeiset sanat mitä Y/n sanoi oli "se ei rakasta mua enää. mä oon ollu koko ajan kaikessa aivan paska." Aloin myös itkemään. "Sä et oo paska. Sä oot mun paraskaveri. Mun sisko. Mä rakastan sua." Istuimme lattialla itkien yli tunnin.

Kun nousimme vihdoin ylös niin menin sohvalle istumaan ja otin puhelimeni esiin. Y/n tuli istumaan viereeni. "Niko kysy multa et onks mulla kaikki hyvin" Y/n sanoi. Katsoin Y/n puhelinta ja hän kirjoitti "eipä oikeestaan. mä ja Joel erottiin."

"Haluutko tulla käymään mun luona?" Niko kysyi. Y/n vastasi "jos Joel ei oo siellä." Mä en todellakaan oo menossa mukaan. En haluu nähä sitä. Hetken päästä tuli vastaus "ei oo."

"Okei mä tuun" Y/n vastasi. Hymyilin hänelle. Se hymy oli oikeestaan feikkiä. Y/n tiesi, että en tykkää Nikosta yhtään. En voi kuitenkaan kieltää hänen näkemästä häntä.

Y/n lähti Nikon luokse. Aloin heti itkemään. Lähdin mun omalle kämpälle. Halusin olla yksin ja Y/n tai Joel saattoi tulla ihan millon vaan takas. Kävelin musiikki täysillä korvissa ja itkien.

Kun pääsin kotiin niin romahdin ihan täysin. Itkin taas sen tunnin verran. Y/n on mun paraskaveri ja mä haluun että sillä on ystäviä ja että se on onnellinen, mutta en mä kuitenkaan haluis että se on mun exän ystävä. En voi kuitenkaan sanoo sille siitä. En haluu riidellä sen kaa. Se oli mulle ok joskus, enkä vaan voi vaihtaa mun mielipidettä.

Miks elämän pitää olla näin vaikeeta? Mietin tota kysymystä päässäni todella kauan. En keksiny vastausta. Mun pitäis tehä koulu juttuja, mutta ihan kun mä jaksaisin.

Päätin vaan ottaa itteeni niskasta kiinni ja tehdä ne. Päätin tehdä ne tai itken ja teen ne. Mun oli pakko saada jotain tehtyy.

Parin tunnin opiskelun jälkeen joku soitti ovikelloa. Siellä oli Y/n. "Miks sä lähit?" hän kysyi. Olin hiljaa. Y/n katsoi mua ja kysyi "miks sä oot itkeny?" Aloin taas itkemään. En pystyny enää pidättämään sitä. Y/n tuli halaamaan mua.

Hetken päästä hän kysyi "mikä on?" Mitä vittua mä sanon? Päätin vaan kertoo totuuden. "Mua harmittaa se, että sä oot Nikon kanssa niin hyviä ystäviä. En todellakaan kiellä teitä olemasta väleissä, mutta mua vaan harmittaa se. Sä oot mun paraskaveri ja pelkään, että se pettää sunkin luottamuksen" sanoessani tuon toivoin että Y/n ymmärtää.

Y/n oli hämmästyneen ja pettyneen näkönen. "Ootko vihanen?" kysyin. Hän ei vastannut mitään. Näin kun kyyneleet alkoivat valumaan hänen silmistä. Hän sanoi "sori mutta mä oon menettäny Joelin joten mä en selvii ilman Nikoo."

Aloin myös itkemään. Y/n lähti ulos. Toivottavasti en nyt menettäny mun parastakaveria. Jos mä menetän senkin niin ei mulla oo enää ketään.