You can be anything || Blind Channel || Olli x Sofia

15. Vaatevaras

SOFIA

Viikko on vierähtänyt yllättävänkin nopeasti ja kumeesta on selvitty. Emme ole nähneet Ollin kanssa muutamaan päivään sillä heillä on ollut kiireitä. Huomaan olevani iloisempi ollessani Ollin seurassa. Ihmeellistä miten hän voi vaikuttaa minuun vain läsnäolollaan.

Olen juuri lähdössä lenkille tuulettamaan ajatuksiani. Laitan kuulokkeet korviin ja soittolistan pyörimään. Melkeinpä heti ulos päästyäni suntaan kohti vanhaa tuttua reittiäni juosten. Vaikka olen ollut iloisempi, ei synkät ajatukseni ole kuitenkaan minnekkään hävinneet. Ne käyvät edelleen melkeinpä päivittäin mielessäni. Ruokahaluni ei ole juurikaan muuttunut miksikään ja tänäänkin olen syönyt aika huonosti. Olen huomannut nukkuvani paljon huonommin yksin kuin Ollin seurassa. Tai ei se kyllä oikeastaan ollut edes yllätys sillä olen tiedostanut sen jo pidemmän aikaa.

Avaan asuntoni oven ja hoipertelen sisälle hikisenä sulkien sen sitten perässä. Tuli sitten juostua vähän enemmän entä alunperin oli tarkoitus. Onneksi se ei kuitenkaan haittaa. Potkin kengät jaloistani jonka jälkeen nojaan seinään selälläni laskeutuen siitä lattialle istumaan. Tärisen ja minulla on heikko olo. Miksi kidutan itseä tällä tavalla? Siinäpä vasta hyvä kysymys.
"Sofia?" Ollin ääni kuuluu jostain päin kotiani keskeyttäen ajatukseni. Missä vaiheessa Olli on tänne tullut? Pian hän käveleekin nurkan takaa tullen luokseni eteiseen. "Onko kaikki hyvin?" Hän kysyy huolestuneen oloisena ja kyykistyy eteeni. "Onon. Jäin vaa hetkeks levähtään." Vastaan hänelle nousten ylös lattialta. "Sä täriset ja oot ihan kalpee." Olli huomauttaa kyseenalaistaen vastaustani. "Ooks sä syöny?" Hän jatkaa. "Oon." Sanon hieman turhautuneena. "Millon?" Hän silti jatkaa kyselemistä. "Mikä vitun kuulustelu tää nyt on?" Kysyn naurahtaen nyt jo oikeasti turhautuneena. "Mä oon vaa huolissaan. Haluan että sulla on kaikki hyvin." Olli selittää katsoen minua huolestuneella katseellaan. Tuhahdan vain. "Ihan sama. Mä meen suihkuun." Sanon lähtien ripeästi kohti kylpyhuonetta.

Lämmin vesi valuu ihollani. Miks vitussa minun piti olla niin vihainen taas? Vieläpä Ollille. Ollille, joka ei ole tehnyt mitään väärää. Vain yrittänyt auttaa. Välillä -tai aika usein- tuntuu siltä etten edes pysy omien ajatuksien ja tekemisien perässä.

Istun sänkyni reunalla katsoen seinää edessäni. Paha olo velloo sisälläni. Kuulen Ollin tulevan huoneeseen mutta en siltikään käännä päätäni. Hän istuu viereeni sängylle ja laittaa kätensä olkapäälleni varovasti katsoen ilmeisesti samalla miten reagoin. Hänen käsi silittää hennostu olkapäätäni. "Anteeks." Kuiskaan hänelle hiljaa. "Ei mun ois pitäny suuttua." "Ei se haittaa. Mä vaan haluan että sä tiiät että oon sun tukena ja haluan auttaa oli sitten kyse ihan mistä jutusta tahansa." Hän vastaa ja ottaa nyt kädestänikin kiinni. Käännän pääni vihdoin häneen päin ja kiedon käteni hänen ympärilleen. "Ootko oikeesti syöny?" Olli kysyy hetken päästä. Pudistan päätäni. "Mennää sit." Hän sanoo ja nousee seisomaan eteeni ja ojentaa kätensä. Katson hetken hieman epävarmasti tarttuen niihin kuitenkin sitten käsilläni. Olli vetää minut itseensä kiinni ja kietoo kätensä tiuksasti ympärilleni. Hän antaa pusuja pitkin naamaani. "Toi kutittaa." Sanon hieman nauraen laittaen käteni hänen poskillensa. "Sä oot söpö ku oot vihanen mut vielä söpömpi ku naurat." Olli sanoo ja painaa huulensa vasten omiani. "Mut nyt me mennää syömään." Hän sanoo ja lähtee vetämään minua keittiötä päin.

Hiivin Ollin taakse kun hän seisoo keittiössä katsoen kännykkäänsä selkä minuun päin. Kiedon käteni hänen ympärilleen varoittamatta jolloin hän hätkähtää. Nojaan päätäni hänen selkäänsä ja haistan hänen tutun ja turvallisen tuoksun. "Laita silmät kiinni." Sanon hänen laittaessa puhelintaan taskuunsa. "Miks?" Hän kysyy naurahtaen. "Laita nyt vaa." Pyydän. Hän laittaa silmänsä kiinni odottaen mitä seuraavaksi tapahtuu. Irroitan otteeni hänestä. "Mee polvilleen." Sanon huvittuneena. "Mitä sä oot tekemässä?" Hän kysyy mennen kuitenkin polvilleen maahan. "Sit vielä nosta käet." Sanon vastaamatta hänen kysymykseensä. "En jos et kerro miks." Olli sanoo ja avaa kiinni olleet silmänsä. "Oo hiljaa ja laita silmät kiinni ja käet ylös." Selitän nauraen. Ihme kyllä, hän tottelee. Nyt kun olen saanut hänet siihen, otan hänen paidan helmasta kiinni ja vedän sen pois hänen päältään. Ai miksikö? No tietenkin siksi että voin laittaa sen itseni päälle. Olli avaa silmänsä ja laskee kätensä. Hän katsoo minua uhkaavasti. "Tänne se.." Hän sanoo ja nousee lattialta. Tässä kohtaa minä -erittäin järkevä ihminen- lähden juosten vessaan ja lukitsen oven. "Avaa tää ovi." Hän pyytää oven toiselta puolelta. "Oota hetki." Sanon ja vaihdan Ollin hupparin omani tilalle. "Avaisit nyyt.." Olli jatkaa. Avaan lukon ja painan kahvan alas. "Tossa. Voit laittaa sen." Sanon nauraen ojentaen minun paitaani. Se toki saattaa olla vähän pieni..
"Mielellään." Olli vastaa ja ottaa paidan kädestäni. "Kai sä tajuut et se oli vitsi." Sanon nauraen kun Olli kiskoo paitaa päällensä. "Ai mitä vikaa tässä on?" Olli sanoo hymyillen suloisesti kun on vihdoin saanut paidan päälle. Voitte vain kuvitella miltä hän tällähetkellä näyttää. "Ei mitään. Se on just hyvä sulle." Vastaan nauraen. Olli kävelee vessaan peilin eteen eikä voi itsekään enää olla nauramatta. Kaivan puhelimen takustani ja kiedon käteni taas Ollin ympärille. Otan kuvan meistä ja laitan sen taustakuvakseni. "Nyt voit varmaa antaa sen takas." Olli sanoo tarkoittaen huppariaan. "En tietenkää voi." Vastaan huvittuneena. Olli kääntyy niin että olemme nyt vastakkain toisia ja kietoo myös kätensä ympärilleni. Painan huuleni hänen huulille ja liikuttelemme niitä samaan aikaan. "Tästä puuttuu vielä se että sulla ois hiukset jollain leteillä." Totean kun olen hetken vain katsonut tuota pörröpäätä. "Puuttuu tai ei puutu nii nyt sinä vaatevaras annat sen hupparin takas." Hän sanoo. Ei ilmeisesti mun paita kelpaa. "Mä voin antaa sen toisen." Sanon ja lähden hakemaan toista hupparia vaatekaapistani jonka olin jokunen aika sitten Ollilta ottanut. Olen juuri kävelemässä takaisin vessaan kun ovikello soi. "Kuka siellä on?" Olli kysyy ja tepastelee vessasta. Katson ovisilmästä ja näen Nikon käytävässä. "Niko." Kerron ja avaan oven. "Miks sä tänne näi myöhään?" Kysyn heti häneltä. "No sähän oot vastaanottavaisella tuulella. Voimmä täältä lähtäkki" Hän vastaa naurahtaen. "En mä sitä tarkottanu. Tietenki sä saat tänne tulla." Vastaan ja päästän hänet eteiseen. "Miks Olli on täällä? Ja miks teillä on toistenne paijat?" Niko kysyy alkaen nauramaan. Käännän katseeni Olliin joka raapii niskaansa hieman kiusaantuneen oloisena. Alan itsekin nauramaan. Kävelen Ollin luo ja annan hupparin hänelle. "Mä en ees muistanu et sulla on tää." Hän sanoo lähtien vaihtamaan paitansa.

~~~~~~

Sanoja: 965

Mä en luultavasti ehi kirjottaa huomenna tai ollenkaan viikonloppuna joten sillon ei välttämättä tuu lukuja

+jos tässä tarinassa on jotain semmosia asioita mitkä haluaisitte että teen toisin tai korjaan nii kertokaa ihmeessä

🖤