You can be anything || Blind Channel || Olli x Sofia

73. Jokatalvisen inhottavuuden uudelleen kokeminen

OLLI

Timeskip

Silittelen tuon nukkuvan suloisuuden hiuksia. Tiedän, että minun pitäisi herättää hänet, sillä onhan kello jo kohta kahdeksan illalla. Tätä menoa hän ei saisi yöllä unta ja unirytmikin alkaisi kääntymään huonompaan suuntaan. Toisaalta, onhan huomenna viimeinen päivä tätä vuotta että ehkä uutena vuotena on ihan ok valvoa. Ja olemmehan me edelleen lomalla täällä mökillä, jossa vietämme varmaan vielä ainakin seuraavankin viikon.

Olo on levollinen ja rentoutunut. Tuntuu, että on saanut kerätä ihan uutta energiaa seuraavaa vuotta varten. Kun on levännyt, jaksaa myöskin käydä läpi kaikki tulevat vastoinkäymiset.

"O-ollii.." Sofia yhtäkkiä mumisee unissaan hymyillen. Naurahdan hänelle. "Shä oot ihan... ohoota.... hassu." Sofia jatkaa ja heiluttelee käsiään. Tuo se sitten taitaakin nähdä hyvää unta..

Yhtäkkiä Sofia vain lopettaa, ja jatkaa uniaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Huvittavaa millainen ihminen voi olla unissaan.

***

"Vittu mikset sä herättäny!" Sofia pomppaa istumaan, kun on herännyt ja nähnyt paljonko kello on. "Ei se nii vakavaa oo." Kuittaan hänen sanomisensa naurahtaen. "No herra Matela saa sitte valvoo niin kauan että nukahdan jos se ei kerta oo nii vakavaa." Sofia hermoilee. "Ota melatoniinia." Hymähdän ja katson tuota naista hyvittuneena. "Vaikka se saattaa väsyttää nii ei silläkää aina saa unta. Varsinki jos oot tämmöne uniongelmainen." Sofia tuhahtaa.

"Heei. Mää kyllä valvon, älä hermoile. Nukuinhan minäki." Selitän ja vedän Sofian kainalooni. Ihme hermoilija.

Timeskip seuraavan päivän iltaan

SOFIA

Ulkona on jo pimeää, vaikka eihän kello oikeastaan ole vielä kuin vasta puoli yhdeksän illalla. Valkoiset lumihiutaleet tupruttavat taivaalta, maalaten maahan uuden puhtaan lumikerroksen.

"Mennäänkö ulos käveleen?" Ehdotan Ollille. Makaan hänen käsiensä suojassa viltti päällämme ja makoilemme sohvalla. "Ei." Olli tokaisee ja painelee suudelmia kaulalleni. "Eiku mennäänpäs." Intän hänelle. "Eiku mä haluan olla nyt tässä!" Olli sanoo pikkutyttömäisellä äänellä. "Mennään sit vähä ennen keskiyötä." Hän jatkaa, nyt normaalilla äänellään. Huokaisen syvään ja myönnyn hänelle. Kyllähän tässä sohvalla makaa. Mukavaa ja rauhoittavaahan tämä on.

***

"Mitäs tuijotat?" Olli hymyilee, kun olen jäänyt toljottamaan häntä. "Katon sua." Kerron hymyillen. "No katos ku en huomannu."

"Lähtäänkö me sinne ulos. Kello on kohta puoli kakstoista." Olli esittää kysymyksen. "Vois varmaan. Mut tavallaan ois aika hauska jos vaa nukuttas ku vuosi vaihtuu. Eihän se nyt niiiiin super hyper ihmeellistä oikeesti oo." Selitän ja nousen sohvalta, jotta pääsen lähemmäs Ollia hänen luokseen. "Mm-m."

Hetken -tai hiukan suuremman hetken kuluttua- olemme Ollin kanssa ulkona semmoset toppavaatteet päällä, että nämä painaisivat ainakin viisisataa kiloa kastuessaan. Pysymmehän ainakin lämpiminä. Siis jos pysymme poissa sieltä vedestä..

Kävelemme mökkitietä kauemmas tuosta meidän väliaikaisesta asuinpaikastamme. Emme kuitenkaan kovin nopeasti, sillä melkein joka kolmannella askeleella tulee jokin hidaste matkaan. Se ei oikeastaan edes haittaa sillä uloshan me lähdettiin tepastelemaan. Emme minnekkään kunnon hikilenkille.

Muistan edelleen tuon viimevuotisen kauhean ja erittäin epäreilun tempun minkä tuo tällähetkellä hieman minua edempänä kävelevä mies teki minulle. Että nyt kehtaakin täyttää niskani ja muutenkin koko takin kaula-aukon lumella. Ehkä kaikista kauhein tunne, kun kylmä sulanut lumi valuu niskaa pitkin takin alle ja kastelee paidan. Hyi! Puistattaa pelkkä ajatuskin sen jokatalvisen inhottavuuden uudelleen kokemisesta.

Päätän hiukan ilkeänä kostaa Ollille tuon tekemisensä, jota hän ei mitä todennäköisimmin enää edes muistaisi. Sanompahan vaan, että kohta muuten muistaisi. Siitä pidän nyt huolen..

Jättäydyn vielä hiukan kauemmaksi hänestä, ja kerään käteni mahdollisimman täyteen lumesta. Sen tehtyäni kiirehdin tuon tällähetkellä tulevaa vaaraa osaamatta pelätä ja niin viattomasti kävelevän miehen taakana, aina vain lähemmäs häntä.

Pian Olli jo päästää suustaan liudan erilaisia kirosanoja, ja muita suuhun tässähetkessä eksyneitä sanoja, minun nauraessa hänelle vähän jopa liiankin vahingoniloisena. Olli katsoo minua suu auki loukkaantuneena.

"An-anteeks mun oli vaan pakko kostaa sulle se viimevuotinen." Kerron naurunseasta. "Mikä viimevuotinen?" Olli kysyy kulmia kohotellen. "Muisteppa mitä kaikkea tapahtu tasan vuosi sitte tänäpäivänä." Huomautan hänelle. "Vittu mä niin kostan tän sulle! Ois vaan pitäny heittää sut sinne lumihankeen sillon eikä alkaa pehmoileen." Olli uhoaa, ja löntystelee uhkaavasti lähemmäs minua. En edes tämän uudestaan minut vallanneen naurun keskeltä ymmärrä livistää karkuun, vaan pian minut onkin heitetty, tai ainakin tosissaan yritetty heittää lumihankeen, mutta harmi vain, tuo heittäjäni on myös kaatunut seurakseni lumihankeen.

Tässä me nauramme varmaan vuosisadan lapsellisimmalle eli äsköiselle tapahtumasarjalle lumihangessa. Onneksi välillä on hyvä vain laskeutua henkisesti sinne nelivuotiaan tasolle, ja nauraa kaikelle sille, mikä itsestä silloin oli hauskaa.

"Tiiäks, taisit sillon sanoa ku sanoin et oli paskin ja paras vuosi, että tästä tulis pelkästään paras." Totean naurun heltyessä, maatessamme vain vierekkäin, lähellä toisiamme. "No olinko oikeessa?" Olli hymähtää. "Et. Mutta yks merkityksellisimmistä vuosista tää on ollu. Kaikin tavoin." Totean. "Jos mä oisin tienny mitä kaikkea tänä vuonna tapahtu, mä oisin sanonu sen erillälailla." Olli toteaa. "Miten?" Kysyn kääntäen pääni häntä päin. "Että tästä vuodesta tulee tosi raskas, mutta että kuitenki tapahtuu niin paljo semmosia asioita mitä ei vaihtais mihinkään. Ja että niiden vastoinkäymisten takia, sä tuut ajattelemaan asioista erillätavalla, eristä, aivan uudesta kulmasta." "Totta."

Jostain kaukaa kuuluu pamahduksia, jotka ilmeisesti kertovat vuoden vaihtuneen. Kierähdän -eli tässä lumihangessa kiipeän- puoliksi Ollin päälle, joka edelleen makaa lumessa.

"Sinne tais mennä se vuosi." Totean hymy huulilla. "Ei jotenki tunnu enää samalta ku lapsena." Olli hymähtää. "Ei nii." Huokaisen haikeana muistellessani lapsuuden uusiavuosia.

"Mutta mua ei haittaa. Tää tuntuu kuitenki yhtä hyvältä, vaikka ei ehkä enään niin isolta asialta." Olli jatkaa. "Sun kans on hyvä olla." Huokaisen ja painan vastakkaisille huulille lyhyen, mutta kuitenkin erittäin merkityksellisen suudelman.

"Mä toivon että tänävuonna moni asia menis paremmin entä viimevuonna." "Mä toivon, ja uskon niin."

~~~~~~

Sanoja: 873

🖤