You can be anything || Blind Channel || Olli x Sofia

48. "Vittu mä rakastan sua."

SOFIA

"Oota tässä hetki." Olli sanoo ja nousee autosta. Saavuimme juuri kirjaimellisesti keskelle metsää ja nyt hän pyytää minua odottamaan autossa. Ja hänelläkö muka oli jokin yllätys? No tuskimpa ainakaan täällä.

Tuijotan tylsistyneenä ulos auton ikkunasta ja odotan Ollia jonka oletan pian tulevan takaisin.

"Noni, nyt saat tulla." Ollin ääni sanoo kun hän on avannut kuskin puoleisen auton oven. Nousen autosta ja katson ympärilleni. Niinkuin aijemmin sanoin, olemme kirjaimellisesti keskellä metsää.

"Tuu." Olli sanoo ja tarraa kädestäni kiinni. Hän lähtee vetämään meitä jonnekin, oletettavasti syvemmälle metsään vievälle polulle.

"Kuinka pitkä matka sinne on?" Kysyn kun olemme kävelleet metsässä jo jonkin aikaa. "Ei enää pitkästi. Laita silmät kiinni." Olli vastaa. Tottelen häntä ja suljen silmäni.

Olli pysähtyy ja kääntää minut toiseen suuntaan minun edelleen pitäessä silmiä kiinni. Hän päästää kädestäni irti ja jättää minut tähän seisomaan. Kuulen Ollin kävelevän minusta hieman kauemmaksi jonka jälkeen kuulen jotain kolinaa.

"Saat avata." Kuulen Ollin äänen takaani. Heti sen kuultuani, avaan silmäni ja käännyn ympäri. Olemme jollain kalliolla, jossakin aukiolla, ja hieman kauempana edessäpäin näkyy jokin meri.
"Mit- Olli eii.." Sanahdan kun huomaan Ollin. "Miks sä oot noin ihana?" Kysyn ja tepastelen Ollin luokse. Hän istuu viltillä jonka keskellä on croissantteja, mansikoita, suklaata ja aivan hitosti kaikkea muutakin hyvää. Olli vetää minut puoleksi syliinsä ja painaa huulensa omilleni. "Koska sä oot vielä ihanampi."

"No oliks kiva yllätys?" Olli kysyy hymyillen. "Oli. Paras tähän mennessä." Hymähdän. Otan -juuri äskön avaamani- omenamehu purkin käsiini ja kaadan sitä laseihimme.

***

"Mitä sä ajattelet tällähetkellä?" Kysyn ja katson Ollia suoraan hänen sinisiin silmiin käsiemme ollessa toistemme ympärillä. "Sua." Hän sanoo virnistäen jolloin hymähdän hänen vastaukselleen. Niimpä tietenkin..

"Mä rakastan sua." Kuiskaan. "Mä en oo koskaan rakastanu ketään yhtä paljon ku sua." Saan häneltä vastaukseksi. Nenämme miltei koskettavat toisiaan ja voin tuntea Ollin hieman kiihtyneen hengityksen kasvoillani. Olemme seisoneet tässä vaikka kuinka kauan mutten siltikään halua lähteä tai edes liikahtaa tästä kauemmaksi.

"Sä oot kaikilla tavoin upein ihminen kenet mä oon koskaan tavannu." Olli sanoo. "Mä en yleensä oo sitä mieltä että kukaan tai mikään olis täydellinen.. mutta susta mä en voi sanoa mitään muuta. Ja joo, kaikissa on huonojakin puolia, mutta ne hyvät ja huonot puolet tekee susta sut. Ne tekee yhdessä susta täydellisen. Semmosen kenen puolesta tekis ihan mitä vaan. Vaikka kuolis jos ois pakko." Hän jatkaa. En saa vastattua hänelle mitään takaisin. Sanat ovat vain takertuneet kurkkuuni, enkä saa kakistettua niitä ulos vaikka kuinka haluaisinkin.

Olli irrottaa kädet ympäriltäni ja astuu askeleen taaksepäin kääntyen sitten katsomaan merta. Pieni viileä -onneksi ei kuitenkaan kylmä- tuulenvire leikittelee hiuksillamme.
"Mä en ois kaks vuotta sitten uskonu olevani tässä tilanteessa nyt, mutta muuta en voi sanoa ku että onneksi oon. Mä haluan viettää sun kans mun loppu elämän." Olli kertoo.
"Ja sen takia mä haluanki kysyä sulta, että tekisiksä musta maailman onnellisimman miehen, ja tulisit mun vaimoksi?" Olli kysyy polvistuen eteeni. Otan pari askelta taakse päin säikähdyksestä ja lyön käteni kasvoilleni järkytyksestä sekä yllättyneisyydestä. Olli katsoo minua odottavasti mutten meinaa siltikään saada mitään kakistettua suustani ulos. Tuntuu kuin sydämeni olisi kokonaan unohtanut toimia. Ainoastaan onnenkyyneleet kastelevat toinen toisensa jälkeen poskeni, ja lopulta ne valuvat miltei yhtä vuolaasti kuin joku saatanan iso vesiputous.

"Mi-.. mä-.. t-tottakai mä tuun!" Saan kakistettua ulos joskin aika pahasti änkyttäen. Kävelen Ollia lähemmäs. Hän nousee takaisin seisomaan ja pujottaa tuon kauniin ja ainutlaatuisen läköisen hopeisen sormuksen vasempaan nimettömääni. Heti sen tehtyään hyppään hänen syliinsä ja kiedon käteni tiukasti hänen ympärilleen. En halua päästää tästä koskaan irti.

"Vittu mä rakastan sua." Huokaisen ja hellitän otettani hieman että voin painaa huuleni hänen täydellisille omilleen.
"Ooksä vielä sitä mieltä että se aijempi yllätys oli paras tähän mennessä?" Olli kysyy hymyillen -hänelläkin onnenkyyneleet pitkin kasvoja- kun olemme irrottautuneet tuosta täydellisestä, rakastavasta ja tähän mennessä heittämällä ihanimmasta suudelmasta.
"En. Tätä ei voita mikään." Kuiskaan painaen otsani vasten hänen omaa. "Mä rakastan sua." "Nii mäki sua, aina."

~~~~~~

Sanoja: 636

Mää en tiiä kuinka usein saan kirjotettua / jaksan kirjottaa näitä. Oon osastolla ottamassa vähä lepiä (syistä joita en täällä halua kertoa) ja en tiiä vielä millon pääsen täältä pois. Toivottavasti mahollisimman pian. Eipä mulla oikeestaan muuta asiaa ollukaan. Muuten en olis varmaan ees sanonu  tätä mut halusin vaan ilmottaa ettei kukaan luule että oon lopettanu tän kirjottamisen tai mitään muutakaan.

Toivon että pidit tästä luvusta❣

🖤