You can be anything || Blind Channel || Olli x Sofia

66. "Tulipa tervetullu olo ku näin sut."

ALEKSI

Herään kännykän soimiseen. Nappaan puhelimeni yöpöydältä, mutta ihmetyksekseni, se ei ole äänen aiheuttaja. Nousen istumaan ja katson ympärilleni silmiä käsilläni hieroen. Tajuan puhelimen olevan Sofian, joka nukkuu patjalla edelleen sikeästi. Hipsin ylös puhelimen luokse mahdollisimman hiljaa ja nopeasti, ettei minä tai puhelin herättäisi tuota väsynyttä ystävää.
Huomaan Ollin soittavan, jolloin nappaan puhelimen käteeni ja vastaan siihen.

Minä: "Joo?"

Olli: "Miten sä-? Missä Sofia on?"

Minä: "Nukkuu vielä. Se tuli tänne yöllä enkä päästäny sitä sit lähtee enää nii väsyneenä. Jäi sit yötä."

Olli: "Miks se sinne? Tai siis onks jotain sattunu? Miksei Sofi herättäny mua?"

Minä: "Ei sillä mitään hätää oo. Halus vaan jonku jonka kans puhua. Se ei ollu raskinu herättää sua. Oot kuulemma ollu aika väsyny ja rikki."

Olli: "Mmm.."

Minä: "Onks sulla kaikki hyvin?"

Olli: "No ei kai tässä tilantees kaikki kovin hyvin voi olla. Pitää vaan jaksaa. Päivä kerrallaan."

Minä: "Niimpä. Mulle sa aina jutella. Mää haluan auttaa teitä niin hyvin ku voin."

Olli: "Mä pidän mielessä."

Minä: "Jos pyydän Sofiaa vaikka soittaan sulle ku herää? Turha varmaan herättää kesken unien. Oli meinaan aika väsyny."

Olli: "Okei, heippa. Ja sori jos herätin."

Minä: "No johan tässä oliki aika jo herätä, mut moikka."

Suljen puhelimen laskien sen takaisin lattialle, patjan viereen mahdollisimman hiljaa. Pienen ninjailun jälkeen löydän itseni taas lämpimän peiton alta valmiina jatkamaan keskeytyneitä prisessauniani. Niinkuin Ollille sanoin, aika olisi jo herätä mutta juuri nyt en kykene siihen. Eilinen painaa, ja tänään on vapaapäivä edessä. Sitäpaitsi Sofiakin nukkuu, joten mikä pakko minun on vielä herätä? Ei mikään.

***

Herään uudestaan, tälläkertaa kuitenkin ihan omatoimisesti, koska unen tarve tältä erää loppui. Aukaisen vain silmäni ja jään paikoilleni ihmettelemään tätä maailmaa.

Hetken oleskelun jälkeen muistan Sofian läsnäolon tässä huoneessa. "Sofia?"
En saa häneltä vastausta, jolloin oletan hänen vielä nukkuvan. Päätän kuitenkin tarkistaa asian, ja nousen istumaan nojaten käsilläni taaksepäin sänkyyn.

Sofialle laittamani patja on hämmennyksekseni tyhjä. Haron hiuksiani haukotellen samalla, ja nousen sängystä lähtien etsimään Sofiaa. Se ei kuitenkaan osottaudu kovinkaan vaikeaksi, kun huoneesta pois tepastellessa kuulen pianon soittoa.

Avaan työnteolle pyhitetyn huoneen kiinni olevan oven varovasti, jolloin kuulen soiton kirkaammin. Jään ovelle kuuntelemaan häntä ihaillen samalla tuon lahjakkuutta.

Hetken soittelunjälkeen hän ottaa kitaran pianon yläpuolella seinällä sojottavasta telineestä. Hän virittää sen korvakuulolla kuin ammattilainen ja alkaa soittamaan äskön pianolla soittamaansa kappaletta sointujen muodossa.

Hän ensin hyräilee melodiaa jonka jälkeen alkaa laulamaan. Hiljaa ja hennosti, mutta silti niin vahvasti.

Kävelen työpöytäni edessä sijaitsevalle tuolille, jolloin Sofi huomaa minut. Hän ei kuitenkaan lopeta soittoaan vaan jatkaa edelleen minusta välittämättä.

Tunnistan biisin ja b-osan alkaessa yhdyn mukaan muistaessani sanat edes jotenkin. Tai siis ainakin yritän parhaani mukaan. Sofia hymähtää minulle hymy onneksi kasvoillaan.

"Musta tuntuu välillä että tää kaikki on vaan unta. Tää hetki mun elämässä tuntuu niin epätodelliselta." Sofia kertoo soittohetkemme loputtua. "Musta tuntuu ku mä kattosin jostain vierestä mun elämää."
"Se on aika normaalia. Varsinki vaikeissa elämäntilanteissa."

"Olli muuten soitteli sulle aijjemmin ku nukuit. Vastasin sille ja se pyysi et soittasit sille ku heräät." Ilmoitan Sofialle. "Joo, mä soitan." "Mä meen tekee aamupalaa." Ilmoitan lähtien kävelemään tuon naisen perään. "Mulla ei oo oikei nälkä." Saan vastauksen, mikä ei miellytä minua tällähetkellä erityisesti. "Kyllä sulla nyt vaa on." Naurahdan keittiöstä. "Aha." Sofia naurahtaa kuin minä muka tietäisin hänet paremmin.

Timeskip iltaan

SOFIA

Työnnän avaimet asuntomme ulko-oven lukkoon, jonka jälkeen käännettyäni avainta, ovi loksahtaa auki ja pääsen sisälle. Kengät jaloistani potkittua, eteiseen kävelee tuo tuleva aviomieheni kädet puuskassa. "Tulipa tervetullu olo ku näin sut." Naurahdan kävellen hänen ohitseen keittiöön. Otan kaapista lasin ja täytän sen vedellä. "Sä et tajuu kuinka huolissaan mä olin aamulla. Et vastannu puhelimeen ja mulla ei ollu hajuakaa minne olit menny." Olli sanoo minun litkiessä vettä kuin jokin pieni koiranpentu kesähelteellä.

"Anteeks rakas, mun ei ollu tarkotus säikäyttää. Ois pitäny jättää joku lappu tai jotain." Pahoittelen juotuani veden loppuun. Tepastelen Ollia päin kädet ojennettuna halausta odotellen. "Miks sä et herättäny mua? Sä tiiät et oisin halunnu et herätät." Olli kysyy huulet mutrulla. "Sori, mä en halunnu häiritä ku nukuit nii sikeesti." Selitän halatessani häntä. "Mut onko meidän pakko puhua tästä just nyt. Mä haluaisin vaa olla tässä." Pyydän painaen otsani vasten Ollin omaa. "Okei." Hän mumisee ja painaa huulensa omilleni. "Kiitos."

***

"Voidaanko me yrittää uudestaan?" Olli kysyy hiljaa meidän makoillessa sängyssä peittoon yhdessä kääriytyneinä. "Mua pelottaa." Sanon hiljaisella äänellä. "Mikä?" Olli kysyy hämmentyneenä kyljelleen kääntyneenä nousten sitten nojaamaan omaan käteensä. "Mitä jos se menee kesken? Tai mitä jos me ei voidakkaan saada enää lasta? Tai mitä sitte jos-" Aloitan sanelemaan kaikkea päätäni vaivanneita kysymyksiä, mutta Olli ehtii keskeyttää minut ennen edes puoleenväliin pääsemistä. "Se lääkäri sano että meillä on edelleen tosi hyvät mahdollisuudet. Ja jos alkuraskaudesta selviää nii sillon on jo turvallisilla vesillä." "Silti."

"Ei siitä kannata stressata liikaa." Olli lohduttaa. "Mä uskon että jos siitä ei sit oikeesti tuu mitään nii sitte se on tarkotettu niin. Mitään ei voi kuitenkaa tietää varmaksi ilman että kokeilee." Huokaisen hieman hermostuneena tästä kaikesta kuunnellessani tuota Ollin järkipuhetta. "Kyllä mä tiiän." Huokaisen ja käännyn katsomaan Ollia kunnolla, kun tähän asti olen tuijotellut tuota valkoista kattoa.

"Kiitos ku oot tommonen. Mä oikeesti rakastan sua." Selitän uppoutuneena tuon silmiin käteni silittäessä tuon poskea. "Ja sää tiiät et mää rakastan sua."

~~~~~~

Sanoja: 853

🖤