You can be anything || Blind Channel || Olli x Sofia

43. Kaikkitietävä lohduttaja

ALVA

Timeskip

"Pärjääthän sä nyt varmasti?" Sofia varmistaa ties kuinka monennetta kertaa tämän automatkan aikana. Olemme kuitenkin vihdoin ja viimein päässeet minun kerrostaloni eteen.
"Joo joo kyllä mä pärjään." Vakuutan heille. "Meijän luo voi aina tulla." Olli sanoo. "Tai mun." Joel sanoo vierestäni. "Kiitos avusta mut ei tarvi. Mä pärjään kyllä." Vastaan. Tottakai minä arvostan sitä että he tarjoavat apua mutta oikeasti, kyllä minä pärjään.

Nousen autosta ja suljen oven perässäni kun olen sanonut heipat. Suljettuani sen otan päämääräkseni tuon kerrostalon alaoven ja sen jälkeen oman asuntoni ulko-oven.

***

SOFIA

"Mitä jos Alv-.." Aloitan sanomaan mutta Olli estää sen laittamalla sormensa huulilleni. "Nuo mitä jos kysymykset ei auta yhtään mitään. Luota Alvaan. Se sano että se pärjää." Olli selittää. "Mut-.." Yritän sanoa mutta Olli vain peittää kädellääni suuni. "Usko mua. Alva pärjää." Olli vakuuttaa. Huokaisen syvään ja jään nojaamaan takanani olevaan keittiötasoon. Pakkokai se sitten on uskoa.

"Turha meijän on pilata iltaa sen miettimisellä." Olli sanoo ja avaa jääkaapin oven. "Kaupassa pitäs käydä." Hän toteaa nähdessään sen olevan miltei tyhjä.

"Mutta me käydään siellä vasta huomenna." Päätän yhtäkkiä. Olli kääntyy katsomaan minua kulmat kurtussa.
"Miks vasta huomenna? Mulla on hirvee nälkä." Hän kysyy.
"Koska mullaki on nälkä, ensin me tilataan ruokaa ja sit me käydää vaik suihkussa jonka jälkee katotaan joku elokuva." Ehdotan ja kävelen hänen luokse kietoen samalla käteni hänen niskansa taakse. "Kuulostaa...täydelliseltä." Olli vastaa hymyillen.

***

JOEL

En tiedä mikä helvetti minua vaivaa, mutta olen miettinyt Alvaa ja sitä miten hän voi, koko tämän saakelin illan. Tekisi mieli soittaa ja kysyä mutten kuitenkaan halua tunkeilla. Hänhän sanoi pärjäävänsä.
Vitut siitä! En jaksa enää tätä epätietoisuutta. Kyllähän ystävää pitää auttaa.
Kaivan puhelimeni taskustani ja päätän laittaa Alvalle viestiä.

"Onhan kaikki hyvin?" Kirjoitan viestin ja lähetän sen. Miksi tuo kuulosti noin tyhmältä?
Jään odottamaan vastausta, sulkematta edes puhelinta.

"Olisin halin tarpeessa." Saan vastaukseksi. Viesti saa minut hymähtämään.
Ennenkuin ehdin mitään edes laittamaan takaisin, saan jo häneltä uuden viestin.

"Voinko mä tulla sun luo? En pärjää yksin.." Alva laittaa. Miksi edes kysyt tuota? Tottakai voit.

"Tuun hakeen sut." Lähetän viestin ja lähden kävelemään kohti eteistä.

"Kiitos❤❤"

"Mähän lupasin tehä ihan mitä vaan sun vuokses."

***

ALVA

"Haluaksä jutella?" Joel kysyy istahtaessaan viereeni sohvalle. Hän ojentaa minulle kupin jossa on teetä. Otan kupin käsiini ja jään tuijottamaan sitä vastaamatta vielä Joelin aijemmin esittämään kysymykseen.

"En pakota sua puhumaan mut se vois oikeesti helpottaa." Joel sanoo.
"Mua turhauttaa se että...että mä en tiedä pitäiskö mun olla aivan palasina vai onnellinen siitä ettei se voi enää tehä kellekkään mitään pahaa." Selitän turhautuneena. Lasken tee kuppini sohvapöydälle ja nousen sohvalta. Kävelen ikkunan luo kädet puuskassa ja jään tuijottamaan siitä ulos. Ulkona sataa nuita pieniä, valkoisia hiutaleita.

"Sun ei tarvi olla mitään mieltä.. tai mä tarkotan sitä että sun ei tarvi esittää surullista jos sä et sitä oikeesti oo. Tunne sillä tavalla millä sä oikeasti tunnet sen, ei sillä millä lailla haluaisit tuntea." Joel sanoo kun on tullut viereeni tuijottamaan tuota lumoavaa lumisadetta.

"Iskä yritti pyytää multa monta kertaa anteeksi kaikkea sitä mutta.." Takertelen. "Mutta sä et hyväksyny sen anteekspyyntöä." Joel jatkaa. Mumisen jotain myöntävää hänelle vastaukseksi.
"Se sano että se on muuttunu. Että se ei enää ikinä satuta ketään.. ja että se on lopettanu juomisen." Kerron Joelille. "Mutta mä en uskonu. Enkä siltikään antanu anteeks."

Tunnen Joelin käden poskellani. Siirrän katseeni hänen sinisiin silmiinsä. "Ja nyt mä toivon että mä olisin antanu." Kuiskaan.
"Tiiätkö mitä. Nyt me unohdetaan ihan kaikki liian vakavat, syvälliset asiat ja.. ja.." Joel sanoo. "Ja mitä?" Kysyn. Joel ottaa puhelimensa, yhdistää sen kajariin ja laittaa rauhallista musiikkia soimaan. "Tanssitaan." Joel hymyilee ja ojentaa kätensä.

"Ei, en mä osaa." Yritän kieltäytyä mutta turhaan. "Älä valehtele, tiiän että osaat." Joel hymähtää ja tarttuu kädestäni. Huokaisen ja suostun.

"Mä en tienny sun.. tästä puolesta." Hymähdän kun keikumme pitkin olohuonetta. "Mistä puolesta?" Joel kysyy hymyillen katsoessani häntä silmiin.
"Juotat mulle teetä ja.. ja oot tommonen kaikkitietävä lohduttaja. Kaiken sen lisäksi sä pyydät mua tanssimaan. Onks sulla kaikki okei?" Hymyilen.
Yhtäkkiä Joel lopettaa. Hän laittaa musiikin pois ja istahtaa sohvalle.

"En mä sitä sillälailla tarkottanu että se ois jotenki huono asia. Mä vaa-" Sanon mutta Joel keskeyttää minut.
"En mä sitä niin luullukkaan. Mä vaan.. ku.." Joel selittää. Kävelen hänen luokseen sohvalle.

Joel huokaisee syvään. "Sä oot vaan niin erilainen. Niin erilainen ku muut." Hän sanoo.
"Millä tavalla erilainen?" Kysyn hieman hämmentyneenä tästä kaikesta.

"Vitut mua oo kiinnostanu ennen kukaan yhen yön jutuista. Mutta sä.. pelkästään sä mun ystävänä merkitset mulle niin paljo enemmän." Joel selittää. "Kai mä tässä yritän sanoa että mä oon aivan läpikotaisesti uitettu kusessa. En mä voi, enkä mä enää jaksakaan estellä mun tunteita sua kohtaan." Joel sanoo ja kääntyy katsomaan minua.

"Vittu mä oon aivan täys kusipää. Sun isäs on kuollu ja mä vaan hämmennän sua kertomalla sulle mun tunteista." Joel tuhahtaa ja hautaa kasvonsa käsiinsä.

"Ei. Vaan sä oot aivan pelle jätkä jos sä et edes anna mun sanoa mitään vaan teet ite omat johtopäätökset." Sanon. Voin vain aistia Joelin hämmentyneisyyden kun hän kääntyy katsomaan minua.

"Mitä sä sit haluat sanoa?" Joel kysyy.
"Kai se oli sitte jotain vitun rakkautta ensisilmäyksellä mutta.. mä.." Yritän selittää mutta se koituukin yllättävän vaikeaksi sanoittaa.
"Vitut!" Tuhahdan. Kiedon käteni Joelin niskan taakse ja vedän hänet pitkään suudelmaan.

Sen jälkeen jään katsomaan häntä nuihin kauniin sinisiin silmiin. "Mä haluun sut itelle. Kokonaan." Hän sanoo ja vetää minut uuteen, kiihkeämpään suudelmaan. Joel nousee ylös sohvalta ja vetää minut mukanaan.
"Oothan sä varma tästä?" Hän varmistaa. "Ite sanoit ettei meidän pidä nyt ajatella mitään liian vakavaa ja diippiä. Eli suomeks sanottuna. Oon varma."

~~~~~~

Sanoja: 918

Musta tuntuu että tää ei etene yhtään mihinkään ja että tää vaan toistaa ittiään jonka takia mä oon päättäny että ens osassa tulee aika iso timeskip

Jos vaan viitit nii ois kiva kuulla teijän mielipide tästä

🖤